Miten teidän pienenä ujot ja paljon vierastavat lapset ovat sopeutuneet isompana?

on nyt ihan eri kuin kolme vuotta sitten, kun lapsi oli saman ikäinen kuin teidän lapsi nyt.

Minusta etenkin 4-5 vuotiaana tapahtui paljonkin muutosta ja lapsi on muuttunut sosiaalisesti rohkeammaksi (lapsi aloitti päivähoidon 3-vuotiaana) ja uskailee jo puhuakin vieraille -sekä tutuille! - ihmisille.



Mitä voi itse tehdä? parasta varmaan ymmärtää lapsen temperamenttia ja tarjota turvaa ja tukea sosiaalisissa tilanteissa. Antaa lapsen olla sellainen kuin on, että lapsella säilyy hyvä minäkuva ja käsitys siitä, että häneltä ei vaadita enempää mihin hän kykenee. Vaikeaa se välillä on, koska jotkut sukulaiset yms. eivät aina ymmärrä, että jotkut ovat ujoja (eikä heiltä kissa ole kieltä vienyt) ja lämpeneminen vie aikaa.

Meillä esikoinen on ollut pienestä pitäen tosi ujo. Pari vuotiaaksi asti suorastaan pelkäsi muita lapsia, vetäytyi aina pois jos joku koitti ottaa kontaktia. Lapsi meni päiväkotiin 1,5 vuotiaana ja alkusopeutumisen jälkeen on viihtynyt todella hyvin ja saanut kavereita. On nyt 6v ja osaa toimia hienosti tutussa ryhmässä, hänellä on paljon kavereita. Edelleen vieraisiin lapsiin ja aikuisiin tutustuminen kestää kauan ja esim. isoissa juhlissa lapsi selvästi pelkää vieraita aikuisia.



Itse olin lapsena samanlainen, iän myötä ujous hälvenee/muuttaa muotoaan ja sitä oppii käyttäytymään normaalisti hankalaltakin tuntuvissa tilanteissa.



Yleisenä ohjeena sanoisin, että älä vaadi liikaa reippautta, mutta toisaalta ylisuojelukaan ei kannata. Ryhmässä toimimista ja ihmissuhteiden luomista ei voi oppia jos ei harjoittele. Pienillä lapsilla päiväkoti on erinomainen harjoituskenttä, tai sitten kerho tai muu säännöllisesti samalla kokoonpanolla kokoontuva lapsiryhmä. Vähän isompana harrastus, jossa pääsee esiintymään ryhmän mukana (tanssiryhmä, orkesteri, kuoro, tms) auttaa mukavalla tavalla voittamaan pelkoja.

vielä 3-vuotiaana. Nyt täyttää kohta viisi, eikä ujosta piimästä ole häivääkään. Solahti päiväkotiin 20 minuutin totuttelulla ja on päiväkodissa tosi suosittu ja rohkea. Muuten myös.



Usko lapseesi ja anna hänen olla juuri sellainen kuin on.

Mulla esikko (6v.) ollut aina tosi ujo. Ja kun on vielä poika, niin ympäristölle tosi iso ongelma - viimeinen vuosi on jouduttu kiertämään kaikki mahdolliset erityistyöntekijät, neurologit, yms. Ja vihdoin päätyivät samaan kuin minäkin; terve mutta ujo. 4,5v:na meni (isoon) päiväkotiin äidin ankarasti asiaa pohdittua - ajattelin että parempi kuitenkin tuetussa ympäristössä harjoitella ryhmäytymistä ja sos.taitoja, kuin vasta kouluun mennessä, kun aikuisten tukea ei ole niin paljoa tarjolla. Eka vuosi oli tosi rankka kaikille, hiljalleen luottamus löytynyt ja tulee jo vieraidenkin aikuisten kanssa jonkin verran juttuun. Jumpassa käy 1 x vko, jossa iso lössi, hyvin pärjää, kun ei tarvitse olla "esillä". Nyt alkaa jo ottaa etäisyyttä ja itsenäistyä. Alkaa siis lupaavalta vaikuttaa. Päiväkodissa aivan mahtava elto ja omahoitaja, jotka olleet suuresti avuksi, muutenkin 100 lapsen pk:ssa ovat kovasti miettineet koko talon osalta, miten lasta voisi rohkaista.

Kotioloissa kannattaa laittaa lapsi ensin tuttujen aikuisten kanssa harjoittelemaan tilanteita; pääsee jo vähän äidistä irti, mutta tietää voivansa luottaa. Tsemppiä =)

Mutta esim. mun kaksosilla kesti kyllä pitkään ennen kuin sopeutuivat eskariin ja kouluun. Eskarissa pojalla kesti puoli vuotta ennen kuin löysi ystävän ja alkoi leikkiä. Tytöllä meni koko eka vuosi:(. Kertasikin eskarin. Poika oli koulussa aluksi suht varovainen mutta lähempänä joulua oli jo löytänyt useita kavereita! On aika hitaasti lämpiävä vieläkin, mutta on rohkaistunut paljon. Uskaltaa mennä kavereiden luo leikkimään ja vastaa jo vieraampien kyselyihin jne.



Pienempänä nämä lapset olivat tosi arkoja ja viihtyivät todellakin helmoissani:)).