Minkälainen on teidän JouluMenu?
Kommentit (9)
- Erilaisia sillejä (mm.valkosipuli- smetana-, sinappi-, mustaherukka-), suutarinlohta, lämmin ja kylmäsavulohta, hiillossiikaa sekä mätiä
- Laatikot: porkkana-, imelletty peruna-, lanttu-, maksa- ja nyt ensimmäistä kertaa myös bataattilaatikko. (Viime vuonna tein punajuurilaatikon, mutta ei ollut menestys...)
- Rosolli
- Italiansalaatti
- Vihersalaatti
- Keitetyt perunat
- Karjalanpaisti
- Maksapatee
- Lihahyytelö
- Omatekoinen sinappi
Jälkkäriksi tänä vuonna ajattelin tehdä puolukkajäädykkeen ja siihen kinuskikastikkeen. Joskus olen tehnyt suklaamoussea tai luumurahkaa tai oikeastaan jälkkäri vaihtelee vuosittain mieltymyksen mukaan...
Illemmalla juodaan joulukahvit, jolloin pöydässä on pipareita, torttuja, taateli-, hedelmä- ja suklaakakkua sekä pullaa, ja tietysti suklaata ja marmeladinameja! Jos jaksan ja innostun, niin ehkä teen vielä juustokakunkin...
Slurps... Tulee ihan nälkä, kun ajattelee!
mitähän Hursti on tänä vuonna keksinyt?
Alkuruoaksi väsään avokadotäytteisiä graavilohikääröjä salaattipedille.
Pääruokana on aprikooseilla täytetty kalkkunan rintafilee. Sen kanssa vaalea kastike, stuffing, pekoniin käärittyjä nakkeja, punakaali-luumulisäke, puolukka-appelsiinisalaatti, ruusukaalia pinjansiementen kera sekä porkkanalaatikko ja imelletty perunalaatikko. Lisäksi tölkkiherneitä.
Jälkiruoaksi luultavasti samppanjasorbettia, toinen vaihtoehto puolukkajäädyke glögikastikkeen kanssa.
Aamulla riisipuuroa luumukeitolla.
Joulurauhan julistusta ketsellessamme nautimme glögiä.
Päivällä kaloja:
- Perunoita
- Mätiä
- Graavialohta
- smetanasilliä
- Sinappisilakkaa
- Sorsapuiston silakoita
- Joululeipää
- Valkkaria
Iltapäivällä:
- Kinkkua
- Perunalaatikkoa
- Lanttulaatikkoa
- Porkkanalaatikkoa
- Herneitä
- Rosollia
- Sienisalaattia
- Punkkua
Jälkkäriksi:
- Suklaakakku
- Taatelikakku
- Suklaakonvehteja
- Kahvi
En pystyis pitää näppejä erossa yhyy..
voileipäkakku
laatikot
perunaa
rosollia
kinkkua
lihapullia tms mistä lapsi tykkää
ei nyt tuu mieleen muuta. mut kaikki perinteiset
LIHATON makaronilaatikko
-Karjalanpaisti
-Muussi (meillä ei oikein mene keitetyt perunat..)
-Karjalanpiirakat + munavoi
-Lohi (savustettu)
-Suolakurkkuja
-Riisipuuro (aamulla)
-Kinkku
-Joulutorttuja (illalla)
Noiden lisäksi äitini tekee itselleen + esikoiselle (minä ja mies ei voida syödä ja kaksi nuorempaa lasta eivät ole vieläkään oppineet noita syömään, vaikka joka joulu saavat maistella noita):
-Rosolli (tämä kyllä kelpaa keskimmäisellekkin, kuopus on omenalle allerginen eli ei voi syödä.
-Lanttulaatikko
-Porkkanalaatikko
-Tuuvinki (itse kyllä otan pienen annoksen tätä, mies ei ole koskaan tykännyt tästä)
-LIHATON makaronilaatikko
-Karjalanpaisti
-Muussi (meillä ei oikein mene keitetyt perunat..)
-Karjalanpiirakat + munavoi
-Lohi (savustettu)
-Suolakurkkuja
-Riisipuuro (aamulla)
-Kinkku
-Joulutorttuja (illalla)
Noiden lisäksi äitini tekee itselleen + esikoiselle (minä ja mies ei voida syödä ja kaksi nuorempaa lasta eivät ole vieläkään oppineet noita syömään, vaikka joka joulu saavat maistella noita):
-Rosolli (tämä kyllä kelpaa keskimmäisellekkin, kuopus on omenalle allerginen eli ei voi syödä.
-Lanttulaatikko
-Porkkanalaatikko
-Tuuvinki (itse kyllä otan pienen annoksen tätä, mies ei ole koskaan tykännyt tästä)
Aamulla: riisipuuroa ja joululimppua
Joulupäivällinen:
Alkupalat:
kylmäsavulohi-paprikarullat
sillejä
mätiä smetanan ja sipulin kera
savustettua siikaa
raidallinen kasvispatee
leikkelelautanen
salaattia
oliiveja ja hillosipuleita
keitetyt perunat
Pääruoka:
kinkkua ja kastiketta
imelletty perunalaatikko
lanttulaatikko
rosolli vaaleanpunaisen kermavaahdon kera
herneitä
Jälkiruoka
Luumukermahyytelö
Myöhemmin illalla
Kahvipöytä, jossa pipareita, suklaakakkua ja konvehteja sekä juustoja suolakeksien kera
Kylmäsavulohirullia
Lämminsavulohi-melonisalaatti
Rosollia
Sinappisilliä
Lanttulaatikkoa
Porkkanalaatikkoa (ilman suurimoita tms)
Imellettyä perunalaatikkoa
Aura-Punajuurilaatikkoa
Kinkkua
Luumurahkaa
Valkosuklaa-Luumucoulis
Taatelikakkua
Jouluhalkoa
Torttuja ja pipareita
Riisisuklaanameja
...