Miten suhtautua "tyhmään" eli yksinkertaiseen puistotuttu-äitiin?

Taas oltiin aamupäivä puistossa ja just tultiin kotiin että sain pienimmän unille.



Todella kiusallinen tilanne, puistossa oli yksi hyvä ystäväni lastensa kanssa myös. meidän lapset leikkii keskenään hienosti ja taaperotkin viihtyvät yhdessä edes hetkiä vierekkäin hiekkiksella hiekkaa syömässä. No, tää rasite-äiti (jota ystäväni ei tunne enkä oo varmaan edes hänelle siitä tilanteesta tilittänyt...) tuli paikalle ja oli selkeästi mustasukkainen minusta. Siis OIKEASTI!! Uskomattoman lapsellista toimintaa, hän yritti ns. omia minua ja tuli usemamman kerran mun ja ystäväni väliin kun vaihdoimme kuulumisia, vaihtoi puheenaihetta puhuen suoraan mulle ja sivuuttaen ystäväni täysin. Todella tökeröä käytöstä! Puistoruokailussakin hän asettui perheineen meidän viltin viereen ja katsoi ystävääni pahasti, kun he tulivat meidän viltille myös.

Tää on jo ihan naurettava tilanne. En tiedä itkeäkö vaiko nauraa. ja tosiaan tää äiti on selkeästi lapsellisuutensa lisäksi hyvin yksinkertaista tyyppiä. Käytöshän on kuin viisivuotiaalla, joka yrittää omia kavereitaan.



Mulla alkaa mennä hermot!!! ÄÄH!



ap

älä sinäkään puhu jos ei ole asiaa. Pääset vähimmällä ja toinen on tyytyväinen, kun pitää sinua kaverinaan. Touhua omiasi aivan niinkuin tekisit ilman häntäkin. :)

Lapset leikkivät - se lienee tärkeintä. Ei kai siellä nyt kukaan itseään viihdyttämässä käy.

hän pitää sinua aika yksinkertaisena pälättäjänä. Siitä tuo hymy kertoo. Hän klyöttäytyy seuraasi, koska pitää sitä kohteliaana kun puistossa osutte yksiin, mutt ahän ei viitsi puhua sinulle juuri mitään, koska teidän puheenaiheet ei vaan tunnu kohtaavan. Tiedän tunteen, mulla on käly, jonka kanssa mon tultava toimeen, mutta mitään sille ei voi puhua koska sen mielipiteet on niin kauhean yksisilmäisiä (valistuneena ja ennakkoluulottamana hänkin itse itseään pitää, mutta jutut on kuin suoraan Soinin taustajoukoilta...) Niinpä minä hymyilen ja annan hänen puhua. Pakko antaa, koska hän on hirveä lörppä eikä voi olla puhumatta ja toisaalta ne jutut on niin älyttömiä, ettei niihin oikein voi mitään järkevää edes vastata!

että ole hiljaa vaan. Mutta olen liian hyvin kasvatettu tai jotain, koska koen epämukavaksi sen tilanteen, että hän katsoo mua odottavasti ja tiedän että hän toivoo mun juttelevan niitä näitä. Ja koska olen ns. aloittanut jo sillä jutustelu-linjalla niin on vaikea enää lopettaa...



Ääh! Ei tee mieli enää mennä asukaspuistoon - vaikka se on alueemme paras puisto ja lasten suosikki ja lounaspaikkakin - kun tiedän että tää äiti liimautuu heti viereeni :( ja tunnen olevani kurja olento kun edes mietin tällaisia!



ap

Me tulemme puistoon ja liimautuu kylkeeni. Sitten hän sanoo jotain ja roikkuu mukanani vaikka kulkisin minne...

ap

hän pitää sinua aika yksinkertaisena pälättäjänä. Siitä tuo hymy kertoo. Hän klyöttäytyy seuraasi, koska pitää sitä kohteliaana kun puistossa osutte yksiin, mutt ahän ei viitsi puhua sinulle juuri mitään, koska teidän puheenaiheet ei vaan tunnu kohtaavan. Tiedän tunteen, mulla on käly, jonka kanssa mon tultava toimeen, mutta mitään sille ei voi puhua koska sen mielipiteet on niin kauhean yksisilmäisiä (valistuneena ja ennakkoluulottamana hänkin itse itseään pitää, mutta jutut on kuin suoraan Soinin taustajoukoilta...) Niinpä minä hymyilen ja annan hänen puhua. Pakko antaa, koska hän on hirveä lörppä eikä voi olla puhumatta ja toisaalta ne jutut on niin älyttömiä, ettei niihin oikein voi mitään järkevää edes vastata!

hän pitää sinua aika yksinkertaisena pälättäjänä. Siitä tuo hymy kertoo. Hän klyöttäytyy seuraasi, koska pitää sitä kohteliaana kun puistossa osutte yksiin, mutt ahän ei viitsi puhua sinulle juuri mitään, koska teidän puheenaiheet ei vaan tunnu kohtaavan. Tiedän tunteen, mulla on käly, jonka kanssa mon tultava toimeen, mutta mitään sille ei voi puhua koska sen mielipiteet on niin kauhean yksisilmäisiä (valistuneena ja ennakkoluulottamana hänkin itse itseään pitää, mutta jutut on kuin suoraan Soinin taustajoukoilta...) Niinpä minä hymyilen ja annan hänen puhua. Pakko antaa, koska hän on hirveä lörppä eikä voi olla puhumatta ja toisaalta ne jutut on niin älyttömiä, ettei niihin oikein voi mitään järkevää edes vastata!

Ap taitaa olla "viisas" ja kokee tän tyhmän jotenkin uhkana: mitä jos joku luuleekin aptä tyhmäksi, huoh!

Ap taitaa olla "viisas" ja kokee tän tyhmän jotenkin uhkana: mitä jos joku luuleekin aptä tyhmäksi, huoh!

Höpöhöpö.

Nuo on hankalia tilanteita. Mä muistan vieläkn koulusta, kun yksi yksinkertainen tytteli päätti olla minun ja kaverini ystävä. Hän vaan roikkui mukana, ei oikein pysynyt jtuissa kärryillä, mutta hym,yili vain hämmentyneen näköisenä. me oltiin niin kilttejä, että ei käsketty häipymään, mutta kyllähän se ärsytti pitemmän päälle. En muista miten hommassa kävi, mitään suurta draamaa ei ainakaan ollut.

En osaa sen kummemmin neuvoa ap:tä. Itsestänikään ei olisi mihinkään suoraan puheeseen, kun kerran toinen ei varsinaisesti tee mitän ikävää. Varmaan sellainen pidättyvämpi suhtautuminen voisi auttaa. Tavallaan tilanne ei ole mikään varsinainen ongelma, mutta ymmärrän täysin, että puikkuhiljaa alkaa tympiä.

Parasta olisi, jos saisit mukaan kuvioon jonkun kolmannen ja tavallaan siirtäisit sen kaverin pois itseltäsi...

tai toinen on hiljainen.



Se kertoo varman jotain amerikkalaisen high school- tyttörkijallisuuden leviämisestä Suomessa. Siellähän tätä loputonta sanavalmiutta jopa käytöstapojen kustannuksellakin ihannoidaan. Ennenvanhan nimenomaan hiljaisuutta pidettiin älykkyyden osoituksena ja vanhat tyttökirjaklassikot ovat täynnä kuvauksia siitä, miten juuri henkilön hiljaisuus on osoitus älystä ja sivistyksestä ja se, voiko toisen kanssa olla hiljaa, on osoitus siitä, voiko olla ystävä vai ei.

Istun puistossa vain lasten takia ja joskus saatan aloittaa keskustelun jonkun toisen äidin kanssa ihan vaan lapsista tms. Saatan höpötellä jotain todella pinnallista small talkia, koska en halua syvemmin avautua kaikille puistotuttavuuksille.

Ennenvanhan nimenomaan hiljaisuutta pidettiin älykkyyden osoituksena ja vanhat tyttökirjaklassikot ovat täynnä kuvauksia siitä, miten juuri henkilön hiljaisuus on osoitus älystä ja sivistyksestä ja se, voiko toisen kanssa olla hiljaa, on osoitus siitä, voiko olla ystävä vai ei.

Tuo on eri asia. minä luulen tunnistavani ap:n tekstistä tuon ihmistyypin, joka oikeasti on se kiva ja herttainen, mutta hölmö ihminen. Joka ei oikein ole mukana (näkyy naamasta, ettei ihan ymmärrä), mutta hymyilee sitä sosiaalista, vähän epävarmaa hymyä ja hakee katsellaan merkkejä siitä, miten pitäisi reagoida.

En väitä olevani mikään puhelias höpöttäjä itsekään, mutta noiden kanssa vaan ei tule juttua, kun omiin puheisiin ei saa yhtään mitään vastakaikua. Niistä lasten ruokailuista ja kehitysaskeleista kun ei vaan jaksa puhua viikkotolkulla.

Ja on kyllä sitten hiljaisia ihmisiä, joilla on silti sanottavaa, joista näkee, että pysyvät keskustelussa kärryillä jne. Ihan eri juttu. Samoin kuin se, että on miellyttävää tavata ihminen, jonka kanssa voi olla rennosti hiljaa.

käymättä ja sitten tauon jälkeen olet pidättyvämpi, et juttele niin paljon. Olet ystävällinen, mutta et kiinnitä juuri huomiota. Kiusallista torjua, mutta tiedän kokemuksesta, että on väsyttävää, jos joku roikkuu perässä ja selvästi toivoo viihdyttämistä.

pälättäjissä ja hiljaisissa, ei äly ole ollenkaan temperamentista kiinni! Ap:n kuvaama ihminen kyllä kuulostaa yksinkertaiselta.

Kaikista hiljaisista möllöttäjistä ei vaan näe, ovat he syvällisiä ja viisaita vanhojen tyttökirjojen tyyliin, vai eikö päässä liiku mitään. Yksipuolisesti keskustelun ylläpitäminen on raskasta. Helpointa on olla itsekin hiljaa, jos toista pitäisi väkisin viihdyttää juttelemalla mukavia, jos toinen ei reagoi mitenkään paitsi jatkamalla sitä samaa hymyilyä.

tyyppisen ihmisen. Vanhassa puistossa oli samankaltainen,ihan herttainen äiti, joka oli valitettavan yksinkertainen.En minäkään mensan jäsenenä loista,mutta hänellä ei ollut minkäänlaista älliä päässään. Kovasti alkuunsa yritin jutustella niitä näitä,mutta loppujen lopuksi alkoi ottaa päähän ja rupes suututtamaan jo pelkästään ajatus lähteä puistoon.

Sitten otin mukaani kirjan,johon keskityin,välillä oli mukana kutimet. Kyllä se otti aikaa kunnes sain etäisyyttä naiseen.

päähän (kovaa). Ei tule enää lähietäisyydelle. Saat jatkossa jutella henkeviä ihan ittes kanssa. Näin pidät ympäristösi fiksuna, kun seurustelet vain oman itsesi kanssa.

Istun puistossa vain lasten takia ja joskus saatan aloittaa keskustelun jonkun toisen äidin kanssa ihan vaan lapsista tms. Saatan höpötellä jotain todella pinnallista small talkia, koska en halua syvemmin avautua kaikille puistotuttavuuksille.

mä olen mammakerhoissa hiljaa ja hymyilen ihan vaan sen takia että mun ja niitten kymmenen vuotta mua vanhempien mammojen jutut ei vaan kohtaa ollenkaan. En välttämättä pidä heitä tyhminä, ja en kyllä itsekään ole tyhmä tai yksinkertainen mutta jonkun, luultavasti iän, takia meidän jutut ei aivan kohtaa ja sen takia oikeastaan ainoa puheenaihe meillä on ne lapset.



Mutta mistään tällaisesta asiasta ei tainnut olla kysymys ap:n jutussa, sillä muista kyllä yläasteelta sellaisen tyypin joka vastaa aikalailla ap:n kuvausta tuosta yhdestä tyypistä... Liimautuja joka ei todellakaan välistä tunnu ihan tajuavan normaalia puhettakaan...

päähän (kovaa). Ei tule enää lähietäisyydelle. Saat jatkossa jutella henkeviä ihan ittes kanssa. Näin pidät ympäristösi fiksuna, kun seurustelet vain oman itsesi kanssa.

Olen samaa mieltä! Kukahan pitää ketä tyhmänä? Ihmiset on erilaisia ja pitäisi jokaisen se muistaa, jos ei siedä erilaisuutta voi katsoa peiliin. Mistäs tiedät mitä hän ajattelee sinun jutuista? Ja voisiko olla syy siihen miksi hän ei halua jutella kanssasi jostain muusta kuin lapsista? Miksi avautua vieraalle ihmiselle jossain puiston penkillä? Toki ymmärrän myös, sen että on todellakin olemassa ihmisiä erilaisella älykkyysosamäärällä varustettuna, mutta ei se selitä ihmisen viisaudesta yhtään mitään jos se puhu sulle samaa kieltä kuin sinä...