Olen henkisesti ihan poikki. Ei varaa perheen perustamiseen.

Siis miehesi jättäisi sinut jos tulisit raskaaksi?

Vierailija kirjoitti:

Siis miehesi jättäisi sinut jos tulisit raskaaksi?

En tiedä. Jos hankkiutuisin salaa raskaaksi tässä tilanteessa niin tuskin tämä kovin iloinenkaan olisi. Toki riskinä on sekin että roikun tässä parisuhteessa vielä muutaman vuoden, kaikki junnaa yhä paikallaan, lapsien tekeminen siirtyy taas ja sitten olen vielä enemmän rikki tähän tilanteeseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

No nythän olisi hyvä hetki tehdä ne lapset. Rahat on joka tapauksessa loppu, eli mikään ei muuttuisi. Hyväss lykyssä 10v päästä, kun ole palailemassa työelämään, on maan taloudellinen tilanne vakaampi ja töitäkin löytyy. Työhistoriaa katsoessa olin kotona lasten kanssa on parempi kuin olin työttömänä tekemättä mitään.

Täysin vastuuton neuvo. Tähän yhteiskuntaan ei kaivata yhtään tukielättiä enempää.

Jos ei ole varaa lapsiin, niitä ei tehdä. Piste.

Monen olisi kannattanut jättää lisääntymättä. Tarkoitus ei ole, että jälkikasvun huolenpidon ja kasvatuksen huolehtii ja maksaa yhteiskunta. Siihen kaiken maailman tukitoimet ja terapiaratsastukset, avustajat ym. ym.  päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette uskaltaneet perustaa perheen ihan varattomana? Ja miten ihmeessä olette saaneet miehenne suostuteltua moiseen? Jos nyt vaan hankkiutuisin raskaaksi tiedän että mieheni reaktio asiaan olisi täysin negatiivinen ja tämä olisi sitä mieltä ettei elämämme ole tarpeeksi vakaata. En nyt halua sanoa että siitä tulisi ero, mutta näen senkin ihan mahdollisena vaihtoehtona mieheni tuntien. Ap

Me siirrettiin perheen perustaminen myöhemmäksi sen takia. Itse olisin ollut valmis jo 25-vuotiaana mutta mies ei. Hän halusi taloudellista turvaa. Lopulta sitten esikoinen syntyi, kun olin 31. Itse olen edelleen määräaikaisissa työsuhteissa mutta puolisolla on hyvät tulot ja vakaa työtilanne. 

Vierailija kirjoitti:

No nythän olisi hyvä hetki tehdä ne lapset. Rahat on joka tapauksessa loppu, eli mikään ei muuttuisi. Hyväss lykyssä 10v päästä, kun ole palailemassa työelämään, on maan taloudellinen tilanne vakaampi ja töitäkin löytyy. Työhistoriaa katsoessa olin kotona lasten kanssa on parempi kuin olin työttömänä tekemättä mitään.

Minä kasvatan tällähetkellä taaperoa yksinhuoltajakorotuksella, lapsilisällä ja porrastetulla ansiosidonnaisella. Nyt vielä pärjätään, mutta toivon todella, että kun lapsi alkaa lähenemään teini-ikää, rahatilanne on parempi. Nyt ei ole yhtää joustoa budjetissa, ei myöskään säästöjä, mutta onneksi lapsella on niin hyvä vakuutus että ainakin kaikki terveyspalvelut ja lääkkeet saan vakuutukseen. Lapsi on päiväkodissa puolikkaalla päivällä, joten ruokakustannukset pysyvät myös matalalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette uskaltaneet perustaa perheen ihan varattomana? Ja miten ihmeessä olette saaneet miehenne suostuteltua moiseen? Jos nyt vaan hankkiutuisin raskaaksi tiedän että mieheni reaktio asiaan olisi täysin negatiivinen ja tämä olisi sitä mieltä ettei elämämme ole tarpeeksi vakaata. En nyt halua sanoa että siitä tulisi ero, mutta näen senkin ihan mahdollisena vaihtoehtona mieheni tuntien. Ap

Me siirrettiin perheen perustaminen myöhemmäksi sen takia. Itse olisin ollut valmis jo 25-vuotiaana mutta mies ei. Hän halusi taloudellista turvaa. Lopulta sitten esikoinen syntyi, kun olin 31. Itse olen edelleen määräaikaisissa työsuhteissa mutta puolisolla on hyvät tulot ja vakaa työtilanne. 

Miten pitkään olitte yhdessä miehesi kanssa ennen tuota? Oma tilanne on se että alettiin seurustelemaan hilkun päälle parikymppisinä. Oma ajatus on myös se, että haluan kaikki lapset mitä minulle tulee alle kolmekymppisenä. Tuokin on jo paljon joustoa alkuperäisistä suunnitelmistani. Nyt ehtisin vielä hankkia sen lapsen alle kolmekymppisenä, mutta vain jos haluan ottaa sen riskin että jään yksinhuoltajaksi. Mikä on aika nurinkurista koska ajatukseni on ollut koko ajan se että rakennan sinne alle sen pitkän parisuhteen niin minimoin sen riskin. Noh, tämä meni nyt näin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette uskaltaneet perustaa perheen ihan varattomana? Ja miten ihmeessä olette saaneet miehenne suostuteltua moiseen? Jos nyt vaan hankkiutuisin raskaaksi tiedän että mieheni reaktio asiaan olisi täysin negatiivinen ja tämä olisi sitä mieltä ettei elämämme ole tarpeeksi vakaata. En nyt halua sanoa että siitä tulisi ero, mutta näen senkin ihan mahdollisena vaihtoehtona mieheni tuntien. Ap

Me siirrettiin perheen perustaminen myöhemmäksi sen takia. Itse olisin ollut valmis jo 25-vuotiaana mutta mies ei. Hän halusi taloudellista turvaa. Lopulta sitten esikoinen syntyi, kun olin 31. Itse olen edelleen määräaikaisissa työsuhteissa mutta puolisolla on hyvät tulot ja vakaa työtilanne. 

Miten pitkään olitte yhdessä miehesi kanssa ennen tuota? Oma tilanne on se että alettiin seurustelemaan hilkun päälle parikymppisinä. Oma ajatus on myös se, että haluan kaikki lapset mitä minulle tulee alle kolmekymppisenä. Tuokin on jo paljon joustoa alkuperäisistä suunnitelmistani. Nyt ehtisin vielä hankkia sen lapsen alle kolmekymppisenä, mutta vain jos haluan ottaa sen riskin että jään yksinhuoltajaksi. Mikä on aika nurinkurista koska ajatukseni on ollut koko ajan se että rakennan sinne alle sen pitkän parisuhteen niin minimoin sen riskin. Noh, tämä meni nyt näin. Ap

Esikoisen syntymän aikaan olimme olleet yhdessä 14 vuotta. Omalla kohdalla työllistyminen olisi ehkä ollut helpompaa, jos lapset olisi tehnyt opiskeluaikana mutta ei sitä koskaan tiedä. En ole jäänyt liikoja miettimään asiaa. Tärkeämpää on, että halusimme molemmat perustaa perheen yhdessä. Mies kertoi myöhemmin pelänneensä joskus sitä, mitä tapahtuu, jos emme onnistuisikaan saamaan lasta. Jättäisinkö hänet ja lähtisin etsimään toista vaihtoehtoa.