Pariskunnat, kokemuksia ja mielipiteitä pylly-jutuista
Ollaan keski-ikänen pariskunta, yhdessä oltu jo useampi vuosi, mutta ei nuoruudesta alkaen. Minä siis pariskunnan nais-osapuoli. Meillä on oikein kiva seksielämä ja elämä kaiken kaikkiaan muutenkin. Pystytään juttelemaan kaikesta, seksistäkin ihan kohtuullisesti. Mies on tuonut muutaman kerran ilmi, että haluaisi kokeilla anaaliseksiä kanssani. Itse en ole tätä koskaan aiemmin koittanut kenenkään kanssa. Miehestä en tiedä, onko hänellä kokemusta enkä edes halua tietää. Mies on ottanut asian esille sillä lailla, että en koe sen suhteen mitään painostamista tai vonkaamista. En ole tyrmännyt asiaa kokonaan. Katson joskus itsekin esim. anaalipornoa ja se kyllä kiihottaa.
Nyt minua kuitenkin mietityttää asiaan useampikin asia. Eli en niinkään pelkää sitä mahdollista kipua sillä hetkellä, oletan, että mies ei tahallaan satuta minua tai lopettaa touhun jos minua kovin sattuu. Minua pelottaa kuitenkin, että siitä tulee jotain pysyviä vaurioita tai ongelmia. Minulla on ollut pyllyreiän terveyden kanssa erinäisiä ongelmia aiemmin, enkä todellakaan halua näitä uudelleen lietsoa. Lisäksi olisin asiassa todellakin niin itsekäs, että siinä edettäisiin just niin hitaasti kun minä haluan. Eli vaikka pyllyreiän hyväily sormin- vaihe kestäisi useamman kuukauden niin sitten se vaan menisi niin. Samoin mahdollisen tapin kanssa hinkattaisiin juuri niin kauan kuin tarve minusta vaatisi. Eli voisi olla että itse penetraatioon päästäisiin vasta kuukausien kuluttua. Mahtaakohan miehen maltti tässä kestää, jos ollaan sovittu aloittelevamme pylly-juttuja.
Sitten mietin myös, että mitäs jos koitamme anaaliseksiä ja sitten huomaankin, että en todellakaan pidä siitä jostain syystä. Niin kuinka kova pettymys tämä olisi miehelle, jos hän luulee että otamme tämän nyt repertuaariin pysyvästi. Missään nimessä en usko, että anaalijutuista tuli jokaisella seksikerralla harrastettavaa enkä halua, että meidän muuten mukavasti sujuvan seksielämän yllä leijuu koko ajan tämä asia ja mies odottaa jatkossa koko ajan vaan sitä. Ja sitten kyllä vielä ihmetyttää sekin, että miksi ihmeessä mies sellaista haluaa kanssasi. Minulla on iso ja muhkurainen keski-ikäisen naisen peppu. Noh pyöreä se on luonnostaan, mutta muuten hyvin kaukana näistä pornossa nähtävissä herkkupepuista, joiden kohdalla ymmärränkin miesten himon.
Ja kyllä aion keskustella asiasta mieheni kanssa, siihen ei tarvitse kehottaa. Vähän kaipailisin vaan muiden kokemuksia ja mielipiteitä. Toivottavasti asiallisia sellaisia.
Kommentit (31)
et sitten luikahtanut alta karkuun jos sattui, miksi jäit siihen kyrvän revittäväksi, oliko kyseessä kultturierot
Meillä harrastetaan kyllä anaalijuttuja, mutta ei enää oikeastaan lainkaan anaaliyhdyntää. Sitäkin on kuitenkin ollut menulla, jonne se aikanaan pääty ajan saatossa muiden peppuleikkien kautta; Anaalin hyväilyä esileikin yhteydessö ja normi-seksissä (vaimo päällä), rimmausta, sormettamista, jne. Kumpikin antaa ja ottaa. Satunnaisista testailuista huolimatta meistä kumpikaan ei mitenkään erityisesti varsinaisesta anaaliyhdynnästä ole innostunut, mutta muuten anaali on osa meidän seksielämää. Vaimo esim sanoo saavansa järisyttävimmät orkkunsa minun nuollessani pillua ja samaan aikaan sormeni tai kaksi hänen takapuolessaan.
Alkuperäiseen aloitukseen liittyen siis rohkeasti testailemaan ja katsomaan mihin johtaa. Meillä lopputuloksena on ollut anaalin tulleen osaksi seksielämäämme, vaikka varsinainen anaaliyhdyntä ei kummassakaan saa mitään erityisiä kiksejä aikaiseksi.
JiiPee
Rohkeasti vaan kokeilemaan. Itsekin aluksi tyrmäsin koko ajatuksen peppuseksistä, mutta kun asiaa pohdin ja luin kokemuksia uskaltauduin kokeilemaan, enkä olisi voinut ikinä uskoa miten ihanalta se tuntuu. Olen onnellinen että uskaltauduin kokeilemaan. Paljon liukkaria ja hitaasti etenemistä, hyvä lämmittely alle niin että rentona ja vastaanottavana niin kyllä tekee hyvää.
Mies ehdotti muutaman kerran tätä mutta kun ilmoitin että sopii jos saan panna häntä ensin wrap on niin unohti asian :))
Vierailija kirjoitti:
Mies ehdotti muutaman kerran tätä mutta kun ilmoitin että sopii jos saan panna häntä ensin wrap on niin unohti asian :))
Kana-wrapillä vai mausteisemmalla?
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ryhdy moiseen touhuun. Normi
parempi.
Jos kerran normi on parempi, niin silloinhan sä olet jo kokeillut.
Ei ole välttämättä huono juttu kokeilla ensin soolona. Itsellänikin on ollut kaikenlaista vaivaa kyseisellä alueella, mutta tilanne on pysynyt itse asiassa parempana, kun harrastaa anaalijuttuja.
Itse aion ainakin olla loppuelämäni siinä mielessä itsekäs etten ota vakituiseksi kumppaniksi ketään joka ei nauti anaaliseksistä.
Jokaisella on omat juttunsa ja meillä on vain yksi lyhyt elämä.
Painostaminen on väärin ja vonkaaminen on säälittävää.
Meillä oli mieheni ja tietenkin minunkin kavereita kylässä , otettiin paukkuja . Myöhemmin illalla pelattiin räsypokkaa , pikkuhiljaa vaatteet väheni ja yksi miehistä hävisi kokonaan vaatteensa eikä oli alasti , kohta olin myös minä pikkuhoususillani . Kun seuraavankerran hävisin ja minun olisi pitänyt riisua pikkuhousut mutta minulla oli menkat ja sanoinkin että minulla on rättipäivät enkä voi riisua pikkareitani , mieheni sanoi , laita tappioni onhan sulla niitä ja kävin laittamassa ja menin istumaan ilman pikkareita . Miehet halusivat jatkaa peliä ja niinpä jatkoimme nyt kun hävisin seuraavankerran minun piti käydä suutelemassa kaikkia miehiä sekä ottaa kallista kiinni , parilla oli jo kulli pystyssä joten niitä oikein runkkasin , teki kyllä siinävaiheessa kullia tosissaan mieli mutta ne menkat . Miehetkin hävisivät ainavälillå ja kun olin ainut nainen niin minähän olin aina kohteena mutta mielihyvin , häviäjä kävi hieromassa rintoja ja joku taas hieroi klitoristani . Kun seuraavankerran hävisin niin mieheni keksi että naidaan minua pyllyyn ja minut komennettiin sohvalle kontilleni ja suostuin , mieheni haki jotain rasvaa jota laittoi pyllynreikääni ja heti perään työnnettiin kulli sinne ja alettiin naimaan . Kun ensimmäinen oli tyhjentänyt siemenensä pyllyyni niin heti tuli toinen naimaan vuoronperää kaikki naivat minua , kun naimisen oli ohi sanoin minä en ole saanut mitään ei pyllypanot tuo minulle orgasmia . Miehet tulivat ympärilleni ja kaksi imi nännejä yhden hieroessa sormellaan klitoristani , aikanopeasti sain orgasmin ja olin tyytyväinen . Miehet päättivät että seuraavankerran naidaan pilluun jotta minäkin saan naamalla.
Kokemukseni on, että mies ei välitä rauhallisesta rytmistä, tökkii, niin kuin haluaa. Eräs mies työnsi väkisin, vaikka kielsin ja sitten itkin, lisäksi rauhallisemmassakin tilanteessa koen kipua. Lisäksi ei ole kovin spontaania, kun pitää puunata kakkareikää, joten ei kiitos enää ikinä.