Nalkki
Ajatella jos ihmisetkin jäisi nalkkiin samalla tavalla kuin koirat.
Oikeastaan hiton kiihottava mielikuva.
Kommentit (11)
Kerran kun rouvan kanssa oli pitkään oltu yhdynnässä, niin tunsin kuinka yhdynnän loputtua rouvan emätin alkoi voimakkaasti supistua . Kalussa tuntui kuin jonkun porakoneen istukan leuvat olisivat käyneet kaluun kiinni . Ei se mitään sattunut, mutta voimakas puristus oli. Hauska tunne..
Vierailija kirjoitti:
Tämä olisi hieman kiusallista jos nalkkiutuminen olisi juuri tapahtunut ja esim painajaista nähnyt lapsi pelmahtaisi makuuhuoneeseen
Tai sen aviomies pelmahtaisi lopulta kotiin
Olen tänne aikanaan laittanut aloituksen "Naidessa nalkkiin" ja se herätti kovasti närää, joten lukekaa sieltä. Niin on kuitenkin minulle käynyt lukuisia kertoja, mutta vain yhden kumppanin kanssa.
Pari kertaa ollut nuorena vaimon kanssa nalkissa. Pillu tarttunut niin kovaan kiinni orgasmin tullessa, ettei pystynyt liikahtamaan mihinkään. Sitten piti vain odottaa, että pillun puristus ja mankelointi loppuu. Eikä ihan heti loppuneet, kun puristuskin oli niin kova, ettei pystynyt laukeamaan, joten orgasmi jatkui ja jatkui.... tuntui ettei loppu ollenkaan. Molemmat tilanteissa, jossa vaimolla oli poikkeuksellisen mielentila ja omistamishalu. Rajuja oli kaikki muutkin orgasmit, mutta nämä sellaisia, ettei niitä unohda ikinä. Jälkimmäinen ratkaisi sen, että meidän parisuhteesta tuli pysyvä. Uskoin vähemmälläkin, että vaimoni halusi minut itselleen ikuisiksi ajoiksi. Näin on myös osoittaunut käyneen.
Jos koira panee emäntää niin voiko jäädä nalkkiin? Olis melko kiusallista viedä vaimo ja koira terveyskeskukseen.
-Mikko
Vierailija kirjoitti:
Jos koira panee emäntää niin voiko jäädä nalkkiin? Olis melko kiusallista viedä vaimo ja koira terveyskeskukseen.
-Mikko
Toisenhan voi tarvittaessa lopettaa?
Koira on alle 5 min nalkissa muijaan jos se on nelinkontin sitten paine laskee patissa ja se luiskahtaa koiranmälliä lennättäen ympäristöön ja akka kiljaisee
Melko hienoa että täällä on asiantuntijoita paikalla.
Kannattaa naida takaa. Voi kävellä
peräkkäin lääkäriin !
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa ollut nuorena vaimon kanssa nalkissa. Pillu tarttunut niin kovaan kiinni orgasmin tullessa, ettei pystynyt liikahtamaan mihinkään. Sitten piti vain odottaa, että pillun puristus ja mankelointi loppuu. Eikä ihan heti loppuneet, kun puristuskin oli niin kova, ettei pystynyt laukeamaan, joten orgasmi jatkui ja jatkui.... tuntui ettei loppu ollenkaan. Molemmat tilanteissa, jossa vaimolla oli poikkeuksellisen mielentila ja omistamishalu. Rajuja oli kaikki muutkin orgasmit, mutta nämä sellaisia, ettei niitä unohda ikinä. Jälkimmäinen ratkaisi sen, että meidän parisuhteesta tuli pysyvä. Uskoin vähemmälläkin, että vaimoni halusi minut itselleen ikuisiksi ajoiksi. Näin on myös osoittaunut käyneen.
Enää ei pano-orkkuja = vaimo ei enää halua Patea. Toki pillun kuivuus indikoi samaa asiaa.