Oppiiko 5 ja 7 vuotiaat lapset laskettelemaan itse?
Jos auttaa heidät alhaalla hissiin ja näyttää itse alhaalta käsimerkkejä minne pitää kääntyä. Lapsethan on nopeita oppimaan
Kommentit (17)
Ammattilainen avuksi alkuun ja muksut lastenrinteeseen.
Riippuu kovin lapsesta. Joku 5-vuotias ei välttämättä yhtään ymmärrä ohjata suksia tai noheva 5-vuotias saattaa hoksata heti miten suksilla lasketaan.
Alussa pikkupakkasella loivaan sileään lyhyeeseen rinteeseen tai vaikka rinteen juurelle sekä välineet kunnossa, niin oppiminen tapahtuu helpoiten.
Ihan samalla tavalla oppivat kuin uimaankin: heität laiturilta veteen ja annat käsimerkkejä.
Ei ensikertalaisena pääse edes hissillä (vaikka olisi taikamatto) ylös ilman aikuisen apua.
Jos et pysty itse opettamaan, maksa lapsille hiihtokoulu / yksityistunti.
Meillä molemmat aloittaneet 4-5-vuotiaina, ja viimeistään ekalla luokalla ovat laskeneet ihan itsenäisesti, ja osaneet kaikki hissityypit. Tuoli on tietysti mukavin ja helpoin. Mustia rinteitä eivät ole laskeneet, mutta opetettu sinisten lisäksi miten myös punaisissa hallitaan vauhti, pysähtyminen ja käännökset.
Eivät täysin itsenäisesti tietenkään mene, mutta vanhemman ei tarvitse juuri kuin valvoa menoa. Aika rauhassa saa itsekin jo laskea.
Helsingistä ollaan, eli ei asuta hiihtokeskuksen juurella.
Vierailija kirjoitti:

Mutta ei teillä varmaan opetettu lapsia seisomalla rinteen alaosassa ja huutelemalla sieltä neuvoja?

Nojuu ei :) Se nyt oli selvä provo, mutta täällä saattaa joku oikeasti pohtia asiaa, että koska aloittaisi..

Niin, kyllähän jotkut lapset ovat suksilla jo 2-vuotiaina, mutta kyse aloituksessa olikin siitä, oppiiko lapset itsekseen opettamatta tai että vanhempi vain huitoo rinteen alaosasta ohjeita.
Ja totta kai aloitus oli provo.
Lapset oppivat nopeasti mutta eivät ihan ilman opetusta. Ja se opetus pitää kyllä antaa "kädestä pitäen" eikä jostain kaukaa huitoen.
Sitäpaitsi vaikuttaa että aloittaja ei itse osaa lasketella joten joku kaukaa huitominen ei edes auta koska laskettelu on vähän muutakin kuin sen tietämistä että mihin suuntaan pitää kääntyä. Pitää ensiksi mm. osata kääntyä.
Jos ei itse osallistu niin 5-vuotias on liian pieni. 5-vuotias laskee toisinaan oikein hyvin avustettuna, mutta ei yksin. Vasta 8..9 vuotias laittaa sukset itse jalkaan kaatumisen yms. jälkeen ja pärjää itse pienessä rinteessä. Toki pitää olla koko ajan näköyhteys ja joku kuka tulee heti tarvittaessa avustamaan.
Ajat muuttuu, aikaisempina vuosikymmeninä sivulliset ihmiset tulivat aina jeesaamaan lapsia, mutta ei enää nykyään.
Lasten hiihtokoulut eivät ole kalliita. Niitä on paljon mm. hiihtolomien aikaan. Sinne vaan lapset jos itse et laskettele.
Voi apua! Jos et itse laskettele niin tuon ikäiset laitetaan hiihtokouluun. Kannattaa ottaa useampi tunti peräkkäisinä päivinä, samoin kuin luistelussa jalat voi kipeytyä jos vetää 6 t ekana päivänä. Jos vanhempi on kokenut laskija niin taaperonkin voi ottaa polvien väliin laskemaan loivaa rinnettä, sauva(t) poikittain polvien päälle niin saa tukea tarvittaessa.
Laskettelussa jo pukeminen ja välineet vaatii valmistelua. Eli se ei ole sama kuin pulkkamäki, mennään hetkeksi ja tullaan sitten pois kun ei enää nappaa. Kommentti siltä varalta että ap ei ole Porvoosta :)
Meillä lapsi aloitti laskettelun neljävuotiaana. Kävi 2 kertaa (eli 2h) yksityisopetuksessa, sitten yksinään siitä lähtien laskenut. Tai on siis tieten joku kaveri mukana laskemassa, sisarus tai koulukaveri. Itse kävin pari kertaa mukana kaverina kun ei muita saanut sillä hetkellä. Nykyään, 7v, laskee paremmin kuin minä aikuinen nainen, 40v.
Eli ei oppinut käsimerkein tai muillakaan höpökonstein mutta hyvin nopeasti lapset oppivat.
Vierailija kirjoitti:
Voi apua! Jos et itse laskettele niin tuon ikäiset laitetaan hiihtokouluun. Kannattaa ottaa useampi tunti peräkkäisinä päivinä, samoin kuin luistelussa jalat voi kipeytyä jos vetää 6 t ekana päivänä. Jos vanhempi on kokenut laskija niin taaperonkin voi ottaa polvien väliin laskemaan loivaa rinnettä, sauva(t) poikittain polvien päälle niin saa tukea tarvittaessa.
Yksi vaihtoehto on, että valjailla ohjailee (pitkän hihnan kanssa) lapsen menoa, niin ei pääse kaatumaan eikä vauhti kiihdy liikaa tai laske mitään estettä päin.
Vierailija kirjoitti:
Ammattilainen avuksi alkuun ja muksut lastenrinteeseen.
Rohkeasti vain vanhempi itse sinne lastenrinteeseen lasten kanssa. Mukaan kärsivällinen ja tsemppaava mieli. Ja luovuttaa pitää, jos näkee että lapsi ei ole valmis. Olen itse vienyt yhden lapsen liian pienenä rinteeseen (jalat oli spagettia ja nojasi vanhempaan - oli rankkaa kannatella eikä lapsi siitä mitään oppinut), ja yhden haluttoman (makasi x-asennossa ja valitti monojen painoa). Kun lapsella on sisäinen motivaatio laskea, oppiminen sujuu ja on turvallisempaakin. Siitäkin on onneksi kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi apua! Jos et itse laskettele niin tuon ikäiset laitetaan hiihtokouluun. Kannattaa ottaa useampi tunti peräkkäisinä päivinä, samoin kuin luistelussa jalat voi kipeytyä jos vetää 6 t ekana päivänä. Jos vanhempi on kokenut laskija niin taaperonkin voi ottaa polvien väliin laskemaan loivaa rinnettä, sauva(t) poikittain polvien päälle niin saa tukea tarvittaessa.
Yksi vaihtoehto on, että valjailla ohjailee (pitkän hihnan kanssa) lapsen menoa, niin ei pääse kaatumaan eikä vauhti kiihdy liikaa tai laske mitään estettä päin.
Tämä on kyllä yksi keino näyttää, millainen isompi rinne on - ja ettei se sen kummallisempi lopulta ole kuin pieni lastenrinne - kunhan esin opettelee pienemmässä.
Mutta muuten opetteluun en valjaita suosittele, koska ainakin meillä lapsi alkoi helposti "nojata niihin", ja alkoi unohtaa suksien asennon kokonaan, koska vanhempi kuitenkin hiljentää. Lapsi oppi lopulta nopeasti itse auraamisen idean, ja käännökset, ja se jälkeen sitten isompiin sinisiin vanhempi ihan vieressä.
Ei tuon ikäisiä voi yksin laskea rinteeseen