harmittaa ihmiset jotka eivät ymmärrä hakea vatsavaivoihinsa apua
Sitten kieriskellään vatsakivussa tai töissä tai luennoilla ilmavaivoja pidätellen. Tekisi mieli sanoa että käyvät hakemassa apua ettei tarvii kieriskellä. Esimerkiksi maitohappobakteerit ja Molkosan poistivat vaivan itselläni kokonaan. Stressiperäiseenkin vatsaoireiluun voi löytää avun stressinpoistajista, yrteistä yms, vatsa rauhoittuu siinä sivussa.
Kommentit (45)
Kunpa asiat olisikin näin yksinkertaisia, että syömällä maitohappobakteereita ja juomalla Molkosania vatsavaivat katoaisivat.
Voin ap kertoa, että olen koko elämäni kärsinyt vatsavaivoista ja nuo edellä mainitsemasi on kokeiltu moneen kertaan ilman apua. Itse asiassa maitohappobakteerit (olen testannut kymmeniä merkkejä) aiheuttivat järkyttäviä vatsakipuja.
Lopulta yksi viisas lääkäri ehdotti eliminaatiodieettiä jonka avulla päästiin jäljille niistä ruoka-aineista, jotka ongelmia aiheuttaa. Myöhemmin allergiatesteistä selvisi, että minulla on maitoallergia ja olen allerginen myös rukiille ja lievästi ohralle. Eli ruis ja maito, suomalaisen ruokaympyrän peruskivet ei kumpikaan minulle sovi.
Nyt lopultakin kun nuo on eliminoitu pois ruokavaliosta olen lopultakin kivuton. Sen olen kuitenkin oppinut, että ravitsemuksessa ei kannata alkaa neuvoa muita, ihmiset on yksilöitä ja se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.
Maitohappobakteeri on kyl kova lisäravinne. Itselläni huomannut toimivan. Syön sitä Ratiopharmin tuotetta. Uloste kiinteämpää, eikä haise enää niin pahalle. Toivottavasti teitä kiinnostaa tämä tieto näin heti aamusta.
Vierailija kirjoitti:
Olisi varmaan auttanut Hunks-tanssijaakin tuo Molkosan. Sillä lähtee syövät, mahahaavat, keliakiat ja kaikki, eikö.
Kellä näin?
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 08:41"]Tuttavapariskunnalla näin: nainen syö runsaasti kasviksia ja mies ei lainkaan. Naisen suolisto oireilee koko ajan ja mahaan sattuu. Miehellä ei mitään vaivoja. Eli ei kasviksiakaan kannata kaikkien syödä.
[/quote]
Ajattelepa miten naisen suolisto oireilisi jos hän vielä söisi punaista lihaa tuohon päälle. Varmasti kahta kauheampaa olisi. Voi olla että tuon naisen ruokavaliossa on joku yksittäinen aine, vaikka sipuli, väärä vilja, laktoosi tms. jota vatsa ei kestä. Aika yksioikoisen diagnoosin olet tehnyt heppoisin perustein.
Itselläni tietyt kasvikset ja juurekset aiheuttavat keitettynäkin kipua, raakana ei tohdi mitään syödä. Vähensin. Auttoi vähän. Otin vihreän teen joka päiväiseksi, mahavaivst katosivat. Lihaa tulee syötyä ja paljon.
Juuri näin, jos ei muuta vikaa löydy, jättää syömättä niitä aineita, jotka aiheuttavat oireita.