Lue keskustelun säännöt.
Vela - biologinen kello
08.02.2025 |
Molemmat otsikon termit on vähän meh, mutta haluan vain avautua jonnekin.
Haluaisin alustaa sanomalla että EN tuomitse ketään muuta lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä, en ainakaan tässä tekstissäni, kyse on omasta tilanteestani.
Olen vapaaehtoisesti lapseton siinä mielessä että en ole kyllä valinnut niitä seikkoja jotka ovat johtaneet siihen, etten "voi" lisääntyä. Mutta että tietenkin olen valinnut olla yrittämättä lapsia.
Nyt kolmenkympin jälkeen joskus ehkä 28-29-vuotiaana alkanut mikälie hormonaalinen tunnesekoilu on kuitenkin vain intensifioitunut. Olen onnekseni mitattavilla tavoilla varsin älykäs ja pystyn muutenkin käsittelemään tunteitani, joten tiedän että vaikka joku asia tuntuisi suorastaan sielun tasolla pakolta, se ei sitä välttämättä ole. Minusta tuntuu edelleen älyllisesti, realistisesti siltä ettei missään nimessä lapsia, eikä todellakaan olisi taloudellisesti mahdollista eikä edes isää niille lapsille. Mutta tunnetasolla se tuntuu aivan pakolta ja aivot syöttää ties mitä vauvvahuttua kaiken aikaa, selkeästi tunne myös aaltoilee jonkin verran kuukautiskierron mukaan.
En siis oikeasti ihmettele että jos joku ei ole painavista syistä lapseton vaan enemmänkin ajatuksella "hmm enpä tiedä" tai ehkä sellainen virran mukana menevä ihan tavistyyppi (hyvällä tavalla!) että kolmikymppisenä sitä yhtäkkiä onkin kuin villieläin sen suhteen että äkkiä nyt ne mukulat jonkun kanssa :D
Itse jatkan lapsettomana ja eiköhän viimeistään menopaussi laannuta nämä jutut. Pidän lapsista ja etenkin vauvoista ja olen kasvattanut omat nuoremmat sisarukseni eli mitään lapsivihaa en pode. Teininä tosin oli sitäkin koska suvun onnettomat ja vihamieliset naiset puhuivat todella rumasti ja painostavasti että "pian sinunkin mahassa kasvaa lapsi " tai "sinä et sitä valitse , vielä mieli muuttuu, naisen tehtävä on olla äiti" jne. Lapsuudenperheeni ei myöskään ole luonut mitään illuusiota että omissa lapsissa olisi vanhuuden turva tai mitään sellaista.
Eli aiheeseen liittyvät surut ja pohdinnat on onneksi jo käyty läpi ennen tätä hormonimyrskyä. Ja ennen kuin joku tietynlainen mies tulee keulimaan että kuolen näivettyneenä kissojen keskellä niin voin luvata että et halua minua eli turha kohdistaa aggressiota väärin, et haluaisi minua eivätkä hypoteettiset lapseni voisi hyvin jos niitä tekisin. Minulla ei edes ole kissoja koska en voi huolehtia edes niistä todennäköisesti.
Kommentit (30)
Minulla oli pari vuotta kestävä todella voimakas vauvakuume. Juuri sellainen klassinen "sylistäni puuttuu vauva". Käsiini koski. Annoin sen olla ja selitin sille joka päivä, että ei ole järkeä tehdä lapsia. Sitten se meni vihdoin ohi. Oli tuskaisaa ja ainoastaan biologista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun miettii sitä, että sillä lapsella on yleensä myös isä, josta ei sitten lapsen takia pääse ikinä eroon, ei varmasti enää mitkään vauvakuumeet vaivaa. Toki siitä miehestä voi erota, mutta ikuisesti on sidottu lapsen kautta siihen jollain tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun miettii sitä, että sillä lapsella on yleensä myös isä, josta ei sitten lapsen takia pääse ikinä eroon, ei varmasti enää mitkään vauvakuumeet vaivaa. Toki siitä miehestä voi erota, mutta ikuisesti on sidottu lapsen kautta siihen jollain tapaa.
Mutta jos eroaa ja isä on normaali niin pääsee jopa viikoiksi lapsestaan eroon. Parhaimmissa tapauksissa lapsesta pääsee eroon jopa lähes kokonaan jos ukko on rikas ja sillä on iso kämppä. T: oikea vela
Vierailija kirjoitti:
Olisiko ongelma siinä, että aloittaja ei ole vapaaehtoisesti lapseton, vaan olosuhteiden pakosta lapseton?
Tahattomasti lapseton ihminen on sellainen joka on jostain ulkopuolisesta syystä lapseton, kuten kyvyttömyydestä saada lapsia tai tiedostaen, ettei pystyisi taloudellisten/henkisten resurssien johdosta huolehtimaan lapsesta. Vapaaehtoisesti lapseton taas ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia.
Sellaisena, joka ei ole ikinä millään tasolla halunnut lapsia, olen sitä mieltä, että tässä nimenomaan on ongelman ydin.
Minulla ei ole ollut koskaan mitään vauvakuumeeseen viittaavaakaan, mitään biologisen kellon raksutusta en todella ole kuullut. Vauvat eivät herätä minussa mitään tunteita. En vihaa niitä missään nimessä, ovat vain totaalisen yhdentekeviä otuksia.
Isommista lapsista en hirveästi pidä, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Lapset ovat meluisia, sottaisia ja kaikin tavoin aika helkutin rasittavia tyyppejä. Toki joukossa on ihan mukaviakin tapauksia, mutten minä sellaistakaan itselleni haluaisi.
Ajatus, että joskus katuisin lapsettomuuttani, on aivan absurdi. Miksi ihmeessä minä katuisin sitä, että olen elänyt itseni näköistä elämää? Sitä sen sijaan katuisin aivan varmasti, jos olisin hankkinut lapsia vain siksi, että niitä kuuluu olla kaikilla tai siksi, ettei tarvitse katua lapsettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli pari vuotta kestävä todella voimakas vauvakuume. Juuri sellainen klassinen "sylistäni puuttuu vauva". Käsiini koski. Annoin sen olla ja selitin sille joka päivä, että ei ole järkeä tehdä lapsia. Sitten se meni vihdoin ohi. Oli tuskaisaa ja ainoastaan biologista.
Klassinen järki vs hormonit tilanne. Onneksi pidit pintasi mikä kertoo luonteenlujuudesta ja muistakin hyvistä luonteen piirteistä. Ihmisen ei tarvitse olla viettiensä orja vaan ihmisellä on vapaus valita olla seuraamatta viettejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuo biologinen kello ole jo todettu myytiksi.
FOMOa se voi olla kun ympärillä alkaa tulla vauvoja ja ei saa enää kavereiltaan seuraa/huomiota. --> fomo-vauva
En usko mihinkään biologisiin kelloihin. Ei se ole mikään maaginen "biologinenkello" mikä niitä saa haluamaan. Ei kukaan mene niistä hormooneistaan niin sekaisin että muuttaisi niiden takia mieltään. Jotkut haluaa lapsia ja jotkut ei. Itse tiesin jo lapsena etten halua eikä ole vielä lähes 60 vuotiaaksi mennessä mieli muuttunut tuumaakaan, eikä ole mitään kelloja näkynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyttelet siis biologiaa siitä että sä et olekkaan oikeasti tiennyt mitä sä haluat? Jep jep. Sori mut ei muuta mitkään biologiset kellot ihmisten mielipiteitä näin perustavan laatuisissa asioissa.
Minullakaan ei ole biologinen kello koskaan tikittänyt. Tiesin 6-vuotiaana jo, etten halua lapsia eikä asiaa ole tarvinnut miettiä, että entäs jos ja mitä jos sittenkin.
Samoin kuin joku tuossa ylhäällä sanoi niin lapset ja vauvat ovat aivan yhden tekeviä otuksia, jotka eivät herätä minussa sen ihmeempiä tunteita kuin tuntemattomat aikuiset ihmisetkään. En minä sekoonnu mummoistakaan aina, kun näen mummelin, että "oi ihanaa, siellä se käpsöttää keppinsä/rollaattorinsa kanssa söpössö nutussa, ai että!"
Olin kohdun poistossa 42-vuotiaana sairauden takia ja se oli elämäni onnellisin päivä. Kerrankin osui kohdunpoisto ihan oikeaan osoitteeseen :D
Olisiko ongelma siinä, että aloittaja ei ole vapaaehtoisesti lapseton, vaan olosuhteiden pakosta lapseton?
Tahattomasti lapseton ihminen on sellainen joka on jostain ulkopuolisesta syystä lapseton, kuten kyvyttömyydestä saada lapsia tai tiedostaen, ettei pystyisi taloudellisten/henkisten resurssien johdosta huolehtimaan lapsesta. Vapaaehtoisesti lapseton taas ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia.