Joka asiasta räjähtäminen

Ja olemme keskustelleet miehen kanssa raha-asioista. Tällä hetkellä hän maksaa 100e enemmän vuokraa kuin minä + käy useammin ruokakaupassa. Lähes aina tarjoaa leffassa/ravintolassa. Itse taas olen tottunut elämään itsenäisesti ja se ahdistaa, että en pysty tasa-arvoisesti maksamaan kaikkea! Nämä asiat eivät ole mitään oikeita rahahuolia, vaan koen tästä hiukan syyllisyyttä ja nyt harmittaa tämä joululahjarumba kun rahaa on vähän!

ap

[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:03"]

Kiitos vastauksista!

Mies on sitä mieltä, että keksin riidan jostain tyhjästä, koska mua ahdistaa joku muu asia, mutta puran sen keksimällä riidan jostain pienestä asiasta. Esim. mua ahdistaa tällä hetkellä raha-asiat kauheesti niin tuli ihan järkyttävä riita niistä stockan etuseteleistä. Ihan naurettavaa.

Lapsena meillä kotona ei oikein sallittu muilta negatiivisia tunteita, paitsi äidiltä. Äiti sai olla vihanen, huutaa, raivota tukistaa ym, mutta me lapset ei saanu kiukutella tai keskenään nahistella koskaan. On muutenkin aika huono itsetunto, lievää koulukiusaamista ollut yläasteella.

Just tältä musta tuntuu(äh en osaa tehdä lainauksia täällä....): "Mä olen samanlainen. Se jankutus ja raivo tulee ihan kuin jostain mun ulkopuolelta, suu vaan käy enkä hallitse tilannetta. Ei vaan pysty lopettamaan. Olen kai jotenkin sekaisin."

Mä alotan mukamas rauhallisesti puhumaan, mutta se vaan kiihtyy ja kiihtyy ja kiihtyy ja hetken päästä jo huudankin vaikken edes huomaa. Mies pysyy aina rauhallisena ja sanoo, ettei keskustele jos en puhu rauhassa. Ollaan puhuttu, että keskeyttäis aina mun huutamisen sanomalla just noin ja se toimii ehkä n. 2 minuuttia kerralla. Jotenkin aina noissa riitatilanteissa koen olevani niin väärin ja epäreilusti kohdeltu ym. Olen jotenkin niin äkkipikainen, tuntuu mahdottomalta, että pystyisin pysähtymään miettimään, jos tulee joku tilanne joka suututtaa. Pystyn hillitä itseni hyvin, jos olen osannut varautua johonkin asiaan ja päättänyt etten suutu. Mutta jos tilanne tulee yllätyksenä niin abotu räjähdän saman tien.

Tällä hetkellä siis opiskelen ja yleensä käyn töissä koulun ohella. Nyt en ole käynyt hetkeen töissä koska olen tienannut liikaa. Tavallaan tää rauhottuminen ja kotona kouluhommien tekeminen on rauhottanut, mutta samalla taas stressaan kovasti raha-asioista, jotka toisaalta sitten taas aiheuttaa riitaa. 

ap

[/quote]

Meillä oli muuten tismalleen samalla tavoin, ettei negatiivisia (eikä oikeastaan positiivisiakaan, esim. "tyhjän nauraminen") tunteita sallittu keneltäkään muulta kuin äidiltä. En ole siksi oikein oppinut näyttämään tunteita, mikä tekee minusta ehkä muiden mielestä omituiselta vaikuttavan. Kävin joskus masennuksen ja syömishäiriön vuoksi säännöllisesti psykiatrisella hoitajalla keskustelemassa, ja se tuntui kovasti odottavan milloin skitsofreniani puhkeaa koska "tunneilmaisu niin köyhää" mikä siis on ennakoiva oire skitsofreenikoilla. Ei koskaan puhjennut se skitsofrenia, olin vaan niin ehdollistunut siihen että jotain kamalaa tapahtuu jos näytän tunteeni (kamalaa oli lapsuudessa hyvin konkreettisia asioita, se että äiti rikkoi tavaroitani tai kävi käsiksi, hakkasi päätäni lattiaan tms.)

t. 25

Ehkä mindfulness-kurssista olisi sinulle todellista apua!

Välillä ajattelen että kävisin lääkärillä, mutta se tuntuu niin turhauttavalta. Ymmärtääkseni terapiaa ei saa ennen kuin on 6kk lääkekokeilu takana. Tai siis saa, jos itse maksaa, mutta kelakorvausta silloin ei saa. Haluaisin käsitellä lapsuusasioita jonkun ammattilaisen kanssa, enkä lakaista ahdistusta lääkkeillä pois.

Kuinka nopeasti te, ketkä oeltte päässeet noista järkyttävistä raivareista eroon, harjoittelitte itsehillintää? missä ajassa käytös muuttui? miten aloititte käytöksen muuttamisen?

ap

Kuinka nopeasti te, ketkä oeltte päässeet noista järkyttävistä raivareista eroon, harjoittelitte itsehillintää? missä ajassa käytös muuttui? miten aloititte käytöksen muuttamisen?

ap

Kuinka nopeasti te, ketkä oeltte päässeet noista järkyttävistä raivareista eroon, harjoittelitte itsehillintää? missä ajassa käytös muuttui? miten aloititte käytöksen muuttamisen?

ap

Mutta välttämättä lääkkeiden käyttö ei ole "ahdistuksen lakaisemista pois". Oma kokemukseni on, että lääkkeet ovat nimenomaan syöneet ne vahvimmat tunteet, jotka ovat olleet esteenä asioiden käsittelylle ja hyväksynnälle. 

Oletko ottanut selvää vihanhallintakursseista? 

Äänestän myös tuota, että hektisimmässä riitatilanteessa ota aikalisä ja mene tekemään jotakin energiaa kuluttavaa. Esim. kaupungilla alkaneen riidan jälkeen et jääkään kotiin odottamaan miestä, vaan painat saman tien lenkille tai tekemään oikeastaan mitä tahansa mikä purkaa pahinta energiaa. 

Toinen neuvo: älä villaa itseäsi. Helposti sanottu ehkä, mutta huomaatko esim. lietsovasi vihantunteitasi kierros kierrokselta? Näin Stockmanninkin liput ja laput saavat aivan yllättäviä merkityksiä. Jos riita on lähtenyt lapasesta ja huomaat riiteleväsi ihan jonninjoutavasta ja seuraavasi miestä huutaen "tämä on selvitettävä NYT", pysähdy saman tien ja pakota itsesi ajattelemaan, että MIKSI asia on selvitettävä nyt. Ansaitsevatko Stockan liput tämän kaiken? Ota saman tien aikalisä ja vetäydy pois, ja itsesi villitsemisen sijaan mene tosiaan vaikka sille hikilenkille.

Ja lisänä: älä vaivuta itseäsi epätoivoon uskottelemalla, että et saisi syystä tai toisesta tilannetta hallintaan. Jo se uskottelu tavallaan antaa luvan, että riitely saa jatkuakin tämäntapaisena. Passiivinen toimija ei voi asialle mitään --> siihen ei tarvitse vaikuttaa. Sinä HALLITSET tilannetta, piste. Ole aktiivinen toimija. 

... Mutta huomaa, että täältä saat keittiöpsykologien vastauksia, mukaan lukien omani. :) Aina on hyvä, jos päädyt hakemaan apua vaikka psykologilta tai menet vihanhallintakurssille. 

Erityistunnustus muuten miehellesi: hienoa toimintaa häneltä, kun hän kuitenkin pysyy rauhallisena!

Keittiöpsykologienkin vastaukset auttaa! Jos olen läheisilleni puhunut, niin kaikki on ihan järkyttyneitä, että mitä sä nyt noin käyttäydyt, ja voivoi ei se mies ansaitse tollasta käytöstä, miks sä noin teit, miks et hillinnyt itseäsi jne...

Uskon itsekin että ajattelemalla, etten muka pysty muuttamaan käytöstäni, hyväksyn käytökseni jollain tasolla. Kai mä jotain tyydytystä saan myös siitä riitelystä, en kai mä muuten sitä koko ajan jatkaisi.

Joo ja kun kyse on hölmöstä riidasta niin keksin sille aina jonkun piilomerkityksen. Esim. toi stockan etusetelijuttukin, että kyse on PERIAATTEESTA. Sanoin, etten mene konkurssiin vaikka mies käyttäis molemmat setelit, mutta periaatetasolla sitä ja tätä jne, vaikka siis mies oli heti antamassa sitä seteliä takaisin kun huomasi että harmistuin. Mutta eihän se kelvannut enää. Ei hitto oon kyllä nolo ja typerä!

Olin just tuollainen vielä alkusyksystä. Koska myös muisti pätki pahasti, hakeuduin lääkärille, sain masennus- ja työuupumusdiagnoosin, tietoisen läsnäolon harjoitteita ja serotoniinin takaisinoton estäjät. Olen lakannut raivoamasta. Aloita vaikka keskittymällä omaan hengitykseen. http://sumuaivo.blogspot.fi/

Syksyllä oli tosi pahoja ongelmia työharjottelussa muistin kanssa; jos piti tehdä kaksi asiaa, muistin tehdä toisen. Olin tosi stressaantunut ja ahdistunut. Tehnyt hyvää tää pelkkä opiskelu, saanut ladattua akkuja, kun ei tarvitse koko ajan käydä kierroksilla.

Nauratti toi heitto tuosta hengityksestä. Itselläni on kummallisia hengitysvaikeuksia, haukon henkeä ja tuntuu ettei keuhkot täyty. Huokailen ja vedän syvään henkeä koko ajan. Aiemmin käynyt lääkärissä tän asian takia mutta mitään ei löytynyt keuhkoröntgenistä, sydämestä, veriarvoista.... Googlailin tätä asiaa ja totesin, että kyseessä on hyperventilaatio-oireyhtymä, joka voi johtua stressistä ja ahdistuksesta ym. Olen ennenkin epäillyt masennusta ja/tai ahdistuneisuushäiriötä. Mulla on hengitysasian takia aika varattuna lääkärille, ehkä otan siellä puheeksi nämä muutkin asiat. Täytyy tutustua blogiisi, kiitos!

ap

Miten otitte puheeksi lääkärissä masennus/ahdistus asiat?

up

Opettele laskemaan vaikka sataan, ennenkuin räjähdät.

Mikä sinua harmittaa? Niinkuin oikeasti, sulla on takana jokin joka sua vaivaa ja se pitäisi saada kuntoon.

Mä olen samanlainen. Se jankutus ja raivo tulee ihan kuin jostain mun ulkopuolelta, suu vaan käy enkä hallitse tilannetta. Ei vaan pysty lopettamaan. Olen kai jotenkin sekaisin. KÄrsin tästä itse hirveästi ja aivan varmasti myös muu perhe. Haluaisin lopettaa mutten tiedä miten. Terapiaa olen miettinyt, mutta en oikein tiedä, millainen olisi paras. Terveyskeskuspsykologi oli yhtä tyhjän kanssa ("No mitkä sun voimavarat ovat elämässä") Blaaaah. Haluaisin jotain konkreettisia neuvoja ja apuja.

Kuulostaa tutulta. Mä olin joskus ennen tuollainen ja minusta se on osa luonnettakin mutta toisaalta tuossa antaa itselleen vähän jo lupaakin käyttäytyä noin.

Minä olen muuttunut niin että ajattelen miltä näytän tilanteessa tai miltä kuulostan. Entä tahdonko että lapseni toimisi kuten minä?

Omat lapset on melko pieniä vielä ja isoin on alkanut joskus ristiriitatilanteissa käyttäytymään minun laillani. Olen seurannut tilanteita ja sitten käynyt ohjaamassa tilannetta miten se pitäisi tehdä. Ja kun pysyn viilipyttynä ja pidän fokuksen siinä että hoidetaan nyt vaan tämä riita eikä koko elämää niin helpottaa.

Minulla on lapsuus ollut rikkinäinen ja opin riitelemään vasta aikuisena. Minullakin on todella maanläheinen jalat maassa oleva mies joka joskus sanoi että moni olisi jo lähtenyt jos olisi tässä hänen sijastaan. Ja se laittaa miettimään ja kannattaa alkaa ihan oikeasti pohtimaan millaista elämä on. Ja hankalankin kanssa voi elää jos ollaan kuitenkin ihmiseksi ja kuullaan toista.

Mutta mun vinkkejä, patsi että opettele kuuntelemaan toista, jättäydy joskus ihan taustallekin. Taidat olla samanlainen vahva persoona kuin minä joka sitten voi kertoa mielipiteensä -ja kannattaa oikeasti olla joskus taustalla ja seuratakin vaan muiden keskustelua. ;)

Ja muutenkin pysähtyminen auttaa. Sun elämä saattaa olla nyt tosi hektistä, ainakin itse huomasin että kun otin rauhallisen harrastuksen ja olin yksin hiljaa kotona (meillä monta lasta) niin se kaikki helpottaa kiireeseen ja sähellykseen. Meillä kotona on aina häslinkiä ja se on varmaan ollut osa sitä että ristiriidassa ei sitten ole ehkä jaksanut "tätäkin". -Toisaalta oli tätä samaa jo ennen lapsia.. Silloin ehkä halusi saada kaikkea ja oli muunlaista kiirettä, ehkä mustasukkaisuuttakin?

Kannattaa koittaa jos auttaa oma aika, ja rauhottuminen. Viintä ei kannata juoda joka ilta pientä hömpsyä. Miettiä niitä riitoja. Joskus voi antaa osan ehkä vaan ollakin. Auttaisko semmone että sun mies voisi vaikka auttaa että mikä NYT siinä riidassa auttaa? Tarkoitan että se sais vähän ohjata sitä tilannetta ja katsotte miten käy?

Mutta hei: ihan parasta on että sä olet pysähtynyt miettimään mitä mies on sanonut ja kenties valmis muuttamaan omaa toimintaa. Sä tarttet niitä toimintamalleja. Ja tosiaan; se auttoi minua kun ihan konkreettisesti näin lapseni toimivan jossain riitelyssä veljensä kanssa kuten minä olisin toiminut.. Eikä se ollut kivaa nähtävää.

Ei me ihmiset olla koskaan valmiita. Lapsillenikin (siis tälle isoimmalle) olen puhunut että ihmiset tekee virheitä ja tekee tyhmiäkin juttuja. Äiditkin. Ei sun tartte olla ihan täydellinen, silloin sä ehkä olet.. Vietähän kiva tämä päivä ja hengittele syvään. Ei sun tartte ihan kaikessa olla mukana!

Jotkut ihmiset eivät anna itselleen lupaa olla aggressiivisia terveellä tavalla. He yrittävät hirveästi olla oikeanlaisia, ja tuntevat helposti syyllisyyttä jos eivät jossain onnistu. Kun sitten on tavallaan lupa suuttua, niin sillä suuttumuksella ei ole määrää eikä mittaa. Siinä otetaan sitten korkojen kanssa takaisin kaikki se, että on itse tukahduttanut itsensä, kielätytynyt kohtaamasta ja käsittelemästä omia tunteitaan jne. Se jonka kanssa riidellään, saa päälleensä aivan kohtuuttomasti kuraa, koska tälla lailla suuttunut ihminen raivoaa jostan ihan muusta kuin mistä näennäisesti on kyse.

Voisko sulla ap olla joku asia, joka aiheuttaa sussa alemmuuden, huonommuuden ja mitättömyyden tunteita? Koetko että se riitelytilanne on sulle suhteettoman suuri uhka sitä omaa arvoasi kohtaan? 

[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 10:35"]

Mä olen samanlainen. Se jankutus ja raivo tulee ihan kuin jostain mun ulkopuolelta, suu vaan käy enkä hallitse tilannetta. Ei vaan pysty lopettamaan. Olen kai jotenkin sekaisin. KÄrsin tästä itse hirveästi ja aivan varmasti myös muu perhe. Haluaisin lopettaa mutten tiedä miten. Terapiaa olen miettinyt, mutta en oikein tiedä, millainen olisi paras. Terveyskeskuspsykologi oli yhtä tyhjän kanssa ("No mitkä sun voimavarat ovat elämässä") Blaaaah. Haluaisin jotain konkreettisia neuvoja ja apuja.

[/quote]

Neuvolan kautta saa myös terapeutin. Se on ilmainen ja toimii, tämä siis jos teillä on lapsi neuvolan asiakas. Heitä neuvolassa kiinnostaa että lapsen (sen heidän asiakkaan) kotona vanhemmatkin pärjää ja saa apua.

Kun seuraavan kerran suutut, ota aikalisä. Tai käske etukäteen miestäsi ottamaan. Lähde vaikka lenkille. Koska et suuttuneena suostu ymmärtämään miehesi selityksiä/kantaa, on hänen turha sitä sinulle kertoa kun olet suuttunut. Kykenetkö ymmärtämään miehen näkökulman nykyään riidan jälkeen, esimerkiksi seuraavana päivänä?

Jos suuttumuksen jälkeen kykenet ymmärtämään järkipuhetta, puhukaa vasta kun suurin suuttumuksesi on laantunut (vaikka sen lenkin jälkeen). Iso vastuu toteutuksessa voi olla miehelläsi, jos et pysty kontrolloimaan itseäsi suuttuneena. Ohjeista häntä, että ei ala riidellä takaisin tai selitellä, kun olet suuttuneessa tilassa. Se kuitenkin on aika primitiivinen tila, jossa logiikka ei päde.

Luultavasti saat suuttumuksesta ja huutamisesta jotain mielihyvää, stressiä purettua tms? Yritä tavoittaa nuo tunteet ja keksiä joku toinen tapa niiden purkamiseen.