kokemuksia hiuslisäkkeestä?
Pitkään mietin, avaanko ketjun aiheesta. Olen alle 30-vuotias nainen ja olen menettämässä hiukseni, syy ilmeisesti perinnöllinen. Hävettää puhuakin aiheesta sillä koen naiseuteni hiipuvan hiustenlähdön myötä. Kysynkin siis, olisiko jollain kokemusta hiuslisäkkeistä joka siis päälaelle laitetaan. Olen esimerkiksi lukenut sellaisesta lisäkkeestä jonka kampaaja ns. asentaa ja lisäke sitten 1-2 kuukauden kuluttua irroitetaan ja laitetaan takaisin kun on vähän fiksattu.
Toivon, että saan edes joitakin asiallisia vastauksia.
Kommentit (44)
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 16:34"]Mistäköhän palstalta löytäisi kohtalotovereita..? Luulisi, että meitä löytyisi suomesta muitakin! Kuten omassa suvussani esimerkiksi. Mutta osa heistä ovat vain hyväksyneet asian. Ehkä koska ovat jo keski-ikäisiä...
Minä en kolmekymppisenä aijo hyväksyä asiaa ja laittaa mummokampausta.
Joten noista lisäkkeistä olisi oikeasti kiva saada tietoa. T. 2
[/quote]
Niimpä. On kyllä tullut googletettua aiheesta eikä mistään oikein löydy palstaa jossa olisi tästä ongelmasta kärsivien keskustelua. Jossain suomi24:n sivuilla oon nähnyt pari aloitusta aiheesta mutta vastaukset on tyyliin "vedä pää kaljuks ja elä sen kanssa"...
-ap
Onko miehille olemassa hiuslisäkkeitä, joilla voisi yrittää peittää esim pakenevat ohimot. Siis semmoiset, joilla saisi otsatukkaa tuuheammaksi?
Täällä yksi kohtalotoveri. Minulla on klipseillä kiinnitettävä, eikä se mielestäni tunnu lainkaan. Joskus pitää koskettaa päätä ja tarkistaa, että tallella on. Ei lähde tuulisella ilmalla irti, mutta kyllä saattaa sotkeutua sen näköiseksi, että ulkopuoliset voivat huomata jotain outoa. Mutta parempi näin kuin ilman.
Mietin itsekin sitä versiota, jota täytyy käydä vähän väliä fiksaamassa, mutta kampaaja ei suositellut kuitenkaan. On se huomattavasti vaikeampihoitoinen. Kotona voi ottaa klipsilisäkkeen irti. Aamut ovat nopeutuneet huomattavasti. Tavallaan aina on mielessä, että "peruukki" on päässä, mutta niin oli aina mielessä sekin, kuinka surkealta näytti ennen.
Mitä tarkoitat hiuslisäkkeellä? Ihanko esim. teipeillä kiinnitettäviä pidennyksiä/tuuhennuksia? Eivät sovi harvenevaan päähän, koska näkyvät harvojen hiusten läpi. Itselläni sama ongelma ja kokeillut mutta ei siis ole hyvä vaihtoehto. Ainoa mistä on ollut hyötyä, on päänahan värjäys, joka ei tietenkään tuuhenna hiuksia, mutta saa ne näyttämään tuuheammilta kun päänahka ei näy läpi.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 10:46"]Mitä tarkoitat hiuslisäkkeellä? Ihanko esim. teipeillä kiinnitettäviä pidennyksiä/tuuhennuksia? Eivät sovi harvenevaan päähän, koska näkyvät harvojen hiusten läpi. Itselläni sama ongelma ja kokeillut mutta ei siis ole hyvä vaihtoehto. Ainoa mistä on ollut hyötyä, on päänahan värjäys, joka ei tietenkään tuuhenna hiuksia, mutta saa ne näyttämään tuuheammilta kun päänahka ei näy läpi.
[/quote]
Ei vaan siis päälaen hiuslisäke.
Ed. lisää: Hiuslisäke vaurioittaa omaa hiusta ja ohentaa entisestään. Siis siksi, koska omat hiukset katkeilevat. Lisäke sopii, jos on ohuet, mutta runsaslukuiset hiukset. Myöskään lettipidennykset ei käy, samasta syystä. Peruukki tai tupee lienee ainoa vaihtoehto. Noista klipsipidennyksistä ei kyllä ole kokemusta mutta pahoin pelkään että niissä on sama ongelma. Omat hiukset ei riitä peittämään.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 10:51"]Ed. lisää: Hiuslisäke vaurioittaa omaa hiusta ja ohentaa entisestään. Siis siksi, koska omat hiukset katkeilevat. Lisäke sopii, jos on ohuet, mutta runsaslukuiset hiukset. Myöskään lettipidennykset ei käy, samasta syystä. Peruukki tai tupee lienee ainoa vaihtoehto. Noista klipsipidennyksistä ei kyllä ole kokemusta mutta pahoin pelkään että niissä on sama ongelma. Omat hiukset ei riitä peittämään.
[/quote]
Siitä ns. tupeesta on nimenomaan kyse. Ei niistä hiusten joukkoon laitettavista.
15: En muista ihan tarkkaan, miksi ei suositellut. Osittain kai se vaikeahoitoisuus, vaikka toisaalta voi ihmetellä, miksi kampaamo ei suosittelisi, koska se takaisi rahantulon joka kuukausi, kun lisäkettä kävisi fiksaamassa. Varmasti jonkin verran omat hiukset kärsivät, koska ne kiinnitetään siihen teipillä ja joka kerta niitä sitten joutuu myös irrottamaan. Itsekin mietin, että miten sitten "uskaltaa" pestä ja kammata hiuksia joka päivä ja kuinka paljon siinä touhussa lisäke kärsii. Hiuksia ei varmasti ainakaan voi hangata pestessä samaan tapaan kuin ennen.
Oma lisäkkeeni on keinokuitua. Sen kanssa ei parane mennä saunaan (klipsitkin kuumenevat, vaikkei tukka syttyisi tuleen) eikä sitä voi kihartaa kuumalla tms. Tästä tosiaan varoitettiin kunnolla. En itse istuisi kovin lähellä nuotiota tai sytyttäisi takkaa, mutta ehkä niitä voi tehdä, kunhan ei kauan siinä hommassa viivyttele. Kannattaa tarkistaa ohjeet kampaamosta. Muistaakseni tässä mallissa ei ollut aitohiusversiota. Ehkä nykyisin on toisin.
Hinta taisi olla pari sataa, mitä pidän erittäin kohtuullisena. Valitsin suht lyhyen mallin. En muista oliko varsinaisesti pitkää tukkaa edes tarjolla (kuten peruukeissa on). Itse tasoitan omat hiukseni, eikä enää tarvitse ostaa hiuslakkoja, muotoiluvaahtoja tms. Aikaa ja rahaa on säästynyt todella paljon. Laitan toiseen kommenttiin kaupan nimen, joten toivon, että jos se mainostuksen vuoksi poistetaan, tämä jää silti.
Lisäkkeen ostaminen ja käyttäminen voi kieltämättä olla henkisesti ikävä ja raskas asia, mutta niin on vaatimattoman tukan kanssa ihmisten ilmoilla liikkuminenkin. Sen hankkiminen voi olla hyvä ajoittaa lomakauteen, jolloin ei tarvitse heti mennä töihin/kouluun.
14
Käyttämäni liike oli Hiusextra Heinilä.
Lisään vielä, etten ole huomannut klipsien erityisemmin rasittavan omaa tukkaa, mutten voi luvata samaa muiden kohdalla.
Teippipidennykset sopivat jos on paljon hiusta vaikka olisi ohutta. Sinettipidennykset pilaavat oman tukan täysin.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 20:34"]15: En muista ihan tarkkaan, miksi ei suositellut. Osittain kai se vaikeahoitoisuus, vaikka toisaalta voi ihmetellä, miksi kampaamo ei suosittelisi, koska se takaisi rahantulon joka kuukausi, kun lisäkettä kävisi fiksaamassa. Varmasti jonkin verran omat hiukset kärsivät, koska ne kiinnitetään siihen teipillä ja joka kerta niitä sitten joutuu myös irrottamaan. Itsekin mietin, että miten sitten "uskaltaa" pestä ja kammata hiuksia joka päivä ja kuinka paljon siinä touhussa lisäke kärsii. Hiuksia ei varmasti ainakaan voi hangata pestessä samaan tapaan kuin ennen.
Oma lisäkkeeni on keinokuitua. Sen kanssa ei parane mennä saunaan (klipsitkin kuumenevat, vaikkei tukka syttyisi tuleen) eikä sitä voi kihartaa kuumalla tms. Tästä tosiaan varoitettiin kunnolla. En itse istuisi kovin lähellä nuotiota tai sytyttäisi takkaa, mutta ehkä niitä voi tehdä, kunhan ei kauan siinä hommassa viivyttele. Kannattaa tarkistaa ohjeet kampaamosta. Muistaakseni tässä mallissa ei ollut aitohiusversiota. Ehkä nykyisin on toisin.
Hinta taisi olla pari sataa, mitä pidän erittäin kohtuullisena. Valitsin suht lyhyen mallin. En muista oliko varsinaisesti pitkää tukkaa edes tarjolla (kuten peruukeissa on). Itse tasoitan omat hiukseni, eikä enää tarvitse ostaa hiuslakkoja, muotoiluvaahtoja tms. Aikaa ja rahaa on säästynyt todella paljon. Laitan toiseen kommenttiin kaupan nimen, joten toivon, että jos se mainostuksen vuoksi poistetaan, tämä jää silti.
Lisäkkeen ostaminen ja käyttäminen voi kieltämättä olla henkisesti ikävä ja raskas asia, mutta niin on vaatimattoman tukan kanssa ihmisten ilmoilla liikkuminenkin. Sen hankkiminen voi olla hyvä ajoittaa lomakauteen, jolloin ei tarvitse heti mennä töihin/kouluun.
14
[/quote]
Kiitos tuhannesti tästä viestistä! Ehkäpä uskaltaudun käymään itsekin liikkeessä katselemassa vaihtoehtoja. :)
Suosittelen kokeilemaan, olisiko Nioxin-tuotesarjasta minkäänlaista apua. Monelle harvahiuksiselle on auttanut
En lukenut kaikkia viestejä, mutta kävisikö flip-on pidennys? Pidennystukka laitetaan kiinni siimojen avulla, jolloin se ei revi tai rasita omia hiuksia kuten klipsit tai teipit. Epäröin itsekkin kun kuulin tästä, mutta kaverilla on ja hyvin kuulemma pysyy päässä! Googlettamalla löytyy varmasti lisää.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 20:57"]En lukenut kaikkia viestejä, mutta kävisikö flip-on pidennys? Pidennystukka laitetaan kiinni siimojen avulla, jolloin se ei revi tai rasita omia hiuksia kuten klipsit tai teipit. Epäröin itsekkin kun kuulin tästä, mutta kaverilla on ja hyvin kuulemma pysyy päässä! Googlettamalla löytyy varmasti lisää.
[/quote]
Ongelmana on päänahka mikä paistaa nimenomaan päälaella kun hiukset harventuvat, joten noista ns. pidennystekniikoista ei ole apua.. AP
Ap, käy mainitun liikkeen nettisivuilla. Siellä on mm. pdf-esite kohdassa peruukit -> hiuslisäkkeet.
Mistäköhän palstalta löytäisi kohtalotovereita..? Luulisi, että meitä löytyisi suomesta muitakin! Kuten omassa suvussani esimerkiksi. Mutta osa heistä ovat vain hyväksyneet asian. Ehkä koska ovat jo keski-ikäisiä...
Minä en kolmekymppisenä aijo hyväksyä asiaa ja laittaa mummokampausta.
Joten noista lisäkkeistä olisi oikeasti kiva saada tietoa. T. 2