Työkkärin järjettömyys
Eli olen ollut työtön viime syksystä lähtien, mutta kävin puolen vuoden koulutuksen heti kun työttömyys alkoi että olisi jotain tekemistä. Koulutus myös sivusi opiskelemaani alaa. Kuitenkin, alkuvuodesta rupesin etsimään töitä ja työkkärin täti lätkäisi sitten kahden kuukauden kurssille karenssin uhalla. Olin siellä kaksi päivää sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole juuri töissä olleet ja joille opetettiin (minulle) aivan itsestäänselviä asioita. Sitten sain tiedon työpaikasta, työt alkaisivat muutama päivä tuon kurssin loppumisen jälkeen. Soitin työkkäriin, kerroin että minulla on töitä entisessä työpaikassani, sekä työnantajan sähköposti jossa sanotaan että tervetuloa töihin päivänä x, tehdään soppari lähempänä alkua jne. Virkailija kuitenkin totesi että eihän tuo ole sopiva syy lopettaa uravalmennusta kesken?!
Minä sitten kerroin, että myös koulutuksen vetäjä oli sitä mieltä etten sinne kuulu alunperinkään ja nyt minulla on myös työpaikka valmiina eli miksi pitäisi olla "opettelemassa työnhakua". Sain vastaukseksi, että selvityspyyntö tulee ja hyvin tod.näköisesti karenssia jos itse lopetan tai aiheutan sen että minut kurssilta heitetään pihalle. Siis mitä ihmettä? Onko tämä nyt sitä resurssien käyttöä, että pidetään osaavia ihmisiä joillain pilipalikursseilla tyhjänpanttina?
En näe mitään järkeä tässä touhussa, ärsyttää joka päivä raahautua paikalle kuuntelemaan "muistat sitten hymyillä jos työhaastatteluun pääset"-juttuja, kun minulla on jo työpaikka odottamassa. Enkä jaksaisi tehdä tätä viikkokaupalla karenssin uhalla. Tuon kouluttajankin mielestä käytäntö on naurettava. Onko tässä mitään tehtävissä?
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta aika haitallista ja kohtuutonta on se, että jonkun halvatun kurssin vuoksi on esimerkiksi SIIRRETTÄVÄ jo sovittua työhaastattelua, koska muuten uhkaillaan karenssilla. Potentiaalisia työnantajia ei kiinnosta pätkän vertaa joku työkkärin kurssi, kun pitäisi työntekijä firmaan saada. Onhan se nyt aivan infernaalisen sekopäistä että joku kurssi on oikeasti työkkärin toimistotädin mielestä relevantimpi kuin työhaastattelu. Kun sitä ollaan kuitenkin työtön _työnhakija_ ei kurssinkävijä.
Oikeasti se on jossakin säädöksessä, että aina on ensisijainen tavoite työpaikka vapailla työmarkkinoilla, eli ei missään tapauksessa voi pitää paikkaansa, että työhaastattelua olisi kurssin takia siirrettävä. Sehän vaan todistaisi kurssin olevan onnistunut ja hyödyllinen, kun oppilaat pääsevät töihin jo kesken kurssin. Sehän koko työnhakukurssin tarkoitus on!
Mistähän johtuu, että eräät meistä pysyvätkin työttöminä? No ehkä ihan siitä, että ei ymmärretä omia oikeuksia työnhakijana.
No sehän tässä on näemmä tullut jo esille, että minulle puhuttiin toimitossa aikanaan siis suomeksi sanottuna täyttä paskaa. Totta tämä tapahtuma kuitenkin on.
Kiitti tosta lopun tarpeettomasta vihjauksesta, mutta kokemuksestani huolimatta en kuitenkaan pysynyt työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Hänen tehtävänsä on tarkistaa läsnäololistoista paikallaolijat ja laittaa selvityspyyntö niille, joilla on poissaolo. Selvitykseen on helppo kirjoittaa, että olin klo 11.00 työhaastattelussa Oy Firma Ab:ssa, haastattelijoina x ja y. Ei karenssia. Vielä helpompaa on kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle. ei tule edes selvaria perään.
Miksi työttömille yksinkertaiset asiat on niin hankalia? Miten te pärjäätte työelämässä, jos ette ymmärrä yksinkertaisia ohjeita ja sääntöjä?
Minäpä olin aikanaan viikon ulkomaan lomamatkalla kurssin aikana, eikä kouluttaja kertonut kenellekään kyylääjälle yhtään mitään!
Et tiedä mistä puhut. Jos tuo kuvailemasi skenaario olisi noin helppo toteuttaa, niin kai olisin tehnyt sen jo? Minähän nimenomaan kysyin työkkäristä itse, että onko nyt ok lopettaa koska minulla on työpaikka, ja vastaus oli että ei, en voi. Tai muuten tulee karenssia.
Ja älä sinä minun työelämässä pärjäämisestä huolehdi, olen ollut lähes koko aikuisikäni töissä tai koulussa, työttömänä vain muutamia kuukausia. Taidat sinäkin sekoittaa minut johonkin motivaatiovammaiseen pitkäaikaistyöttömään?
AP
Mitä merkitystä karenssilla on jos saa työpaikan? Ei päivärahaa makseta samaan aikaan kun palkka juoksee.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta arvioida sitä, kuka valmennusta tarvitsee. Hänet on ostettu valmentamaan, ei tekemään päätöksiä ohi toimiston.
Vierailija kirjoitti:
... tarkistaa läsnäololistoista paikallaolijat ja laittaa selvityspyyntö niille, joilla on poissaolo. Selvitykseen on helppo kirjoittaa, että olin klo 11.00 työhaastattelussa Oy Firma Ab:ssa, haastattelijoina x ja y. Ei karenssia. Vielä helpompaa on kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle. ei tule edes selvaria perään.

Eiks näissä ny oo ristiriita? Koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta tehdä päätöksiä ohi toimiston, mutta kuitenkin on helpompaa kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle, niin ei tule edes selvityspyyntöä?
Näimmekö käytännön esimerkin juuri "yksinkertaisista ohjeista ja säännöistä"?

Kysyt tätä ihan tosissasi? Oletko koskaan kuullut, tai vaikka nähnyt työpaikkailmoituksessa, että työt alkavat esimerkiksi kuukauden kuluttua? Jotkut firmat hakevat työntekijöitä vaikka kausiluonteiseen tehtävään esimerkiksi puutarhoille. He voivat aivan hyvin haastatella ja valita jo nyt, vaikka duunit alkavat toukokuussa. Tämmöisessä tapauksessa karenssilla todellakin on merkitystä.
Mä väitän, että osa näistä järjettömyyksistä tapahtuu sen vuoksi, että asioita käsittelee joka kerta eri ihminen ja koska kaikki tapahtuu nykyään netin välityksellä.
Mutta ainahan joukkoon mahtuu niitä, jotka ovat leipiintyneitä työhönsä ja niputtavat kaikki samaksi työtä vieroksuvaksi massaksi, jota pitää vähän komennella.
Joskus pienellä paikkakunnalla olen törmännyt siihen, että joku saa asiatonta kohtelua, koska aiemmin isoisä sitä ja äiti tätä. Tai koska se ei toivottu siivousharjoittelu ei sujunut, niin ei valita myöskään kosmetologikoulutukseen, vaikka sen tiedetään olleen pitkäaikainen haave. yms
Ja juu, en itse ole ollut päivääkään työttömänä, mutta usean paikkakunnan työllisyydenhoidossa enemmän tai vähemmän mukana urani varrella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä merkitystä karenssilla on jos saa työpaikan? Ei päivärahaa makseta samaan aikaan kun palkka juoksee.
Kysyt tätä ihan tosissasi? Oletko koskaan kuullut, tai vaikka nähnyt työpaikkailmoituksessa, että työt alkavat esimerkiksi kuukauden kuluttua? Jotkut firmat hakevat työntekijöitä vaikka kausiluonteiseen tehtävään esimerkiksi puutarhoille. He voivat aivan hyvin haastatella ja valita jo nyt, vaikka duunit alkavat toukokuussa. Tämmöisessä tapauksessa karenssilla todellakin on merkitystä.
Juu tähän olisin itsekin vastannut. Minähän tuossa jo kerroin, että työni alkaa vasta silloin kun kurssi on jo ohi. Monet ovat sanoneet että minä en ymmärrä työkkärin "yksinkertaisia" sääntöjä, mutta eivät silti itse osaa edes lukea ja ymmärtää mitä avauksessani kerroin?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen tehtävänsä on tarkistaa läsnäololistoista paikallaolijat ja laittaa selvityspyyntö niille, joilla on poissaolo. Selvitykseen on helppo kirjoittaa, että olin klo 11.00 työhaastattelussa Oy Firma Ab:ssa, haastattelijoina x ja y. Ei karenssia. Vielä helpompaa on kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle. ei tule edes selvaria perään.
Miksi työttömille yksinkertaiset asiat on niin hankalia? Miten te pärjäätte työelämässä, jos ette ymmärrä yksinkertaisia ohjeita ja sääntöjä?
Minäpä olin aikanaan viikon ulkomaan lomamatkalla kurssin aikana, eikä kouluttaja kertonut kenellekään kyylääjälle yhtään mitään!
Et tiedä mistä puhut. Jos tuo kuvailemasi skenaario olisi noin helppo toteuttaa, niin kai olisin tehnyt sen jo? Minähän nimenomaan kysyin työkkäristä itse, että onko nyt ok lopettaa koska minulla on työpaikka, ja vastaus oli että ei, en voi. Tai muuten tulee karenssia.
Ja älä sinä minun työelämässä pärjäämisestä huolehdi, olen ollut lähes koko aikuisikäni töissä tai koulussa, työttömänä vain muutamia kuukausia. Taidat sinäkin sekoittaa minut johonkin motivaatiovammaiseen pitkäaikaistyöttömään?
AP
Säännöt ovat olemassa siksi, koska väärinkäyttäjät pakottavat lisäämään "turhaa" byrokratiaa. Tästä kärsii sitten koko väki.
Elämäntapatyötön Pena pyytää mummin kummin kaimalta lappua, jossa lukee, että Penalla on uusi työpaikka tiedossa 6kk kuluttua. Tämän varjolla Pena nostaisi tukea osallistumatta kursseille. Kun 6kk on kulunut "työnantaja" ilmoittaakin, ettei työpaikkaa enää ole, mutta 6kk kuluttua olisi tiedossa "toinen työ toisella osastolla". Ja näin se kusetus jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
alkuvuodesta rupesin etsimään töitä ja työkkärin täti lätkäisi sitten kahden kuukauden kurssille karenssin uhalla. Olin siellä kaksi päivää [jne.]
Sitten sain tiedon työpaikasta, työt alkaisivat muutama päivä tuon kurssin loppumisen jälkeen.
Olet jo alkuvuodesta ollut pari päivää kurssilla ja kukaan ei ole sinua siellä kaivannut sen jälkeen?
Keksi vähän parempi tarina.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta arvioida sitä, kuka valmennusta tarvitsee. Hänet on ostettu valmentamaan, ei tekemään päätöksiä ohi toimiston.
Toiseksi sinulle ei ole mitään haittaa siitä valmennuksesta. Se on työttömille tarjottava palvelu, jonka ei ole katsottu olevan vahingollinen kenellekään.
Kolmanneksi kahden kuukauden mittainen valmennus on harvinaisuus.
Neljänneksi kukaan ei ole pakottanut ketään valmennukseen. Se on palvelu, jota tarjotaan niille, jotka ovat olleet työttöminä niin pitkään, että he ovat osoittaneet, että eivät kykene omin avuin töitä saamaan.
Viidenneksi et kertonut, oliko tuo 6 kk opiskelu omaehtoista opiskelua vai mitä, koska jos se tulkittiin työllistäväksi keinoksi, niin uravalmennus on looginen jatko niille, jotka eivät työllistyneet.
Kuudenneksi työttömyysetuus on vastikkeellista rahaa. Kun ilmoittautuu työnhakijaksi, ilmoittaa samalla ottavansa vastaan te-toimiston palveluja. Joskus ne eivät ole kivoja, mutta koskaan ne eivät ole haitallisia.
Jos et halua olla mukana palveluissa, voit koska tahansa lopettaa ja samalla loppuu myös etuuksien maksaminen.
Huomaa ettet tiedä työkkärin toiminnasta mitään. Pilipali kursseille todellakin pakotetaan karenssin uhalla. Se on neljä viikkoa netissä surffailua samalla kun kurssin pitäjää kertoo asioita jotka kaikki tietää. Tehdään cv, siihen menee muutama minuutti. Toiset neljä viikkoa ollaan työharjoittelussa tai työkokeilussa.

Mitä helvettiä selität :D ? Aloitin työnhaun alkuvuodesta. Sitten työkkäritäti ilmoitti maaliskuussa alkavasta kurssista jonne on pakko mennä. Olin siellä kaksi päivää ja sain töitä. Ja koska en saa lopettaa siellä oloa karenssin uhalla niin olen siellä edelleen. Ei voi olla noin vaikeaa tajuta?
AP
52: Ethän sinä aloituksessa noita päivämääriä kertonut. Kirjoitit myös "Olin siellä kaksi päivää sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole juuri töissä olleet ja joille opetettiin (minulle) aivan itsestäänselviä asioita."
Olin siellä? Et siis "Olen siellä sellaisten ihmisten kanssa...", jos kerran yhä käyt kurssilla, vai muuttuivatko ne muut ihmiset sellaisiksi, jotka ovatkin olleet töissä ja joille asiat ovat yhtä itsestäänselviä kuin sinulle?
Olet ollut kurssilla jo kohta kuukauden. Kestät kyllä sen toisenkin.
Niin, ja palstailetko siellä kurssilla ollessasi parast'aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta arvioida sitä, kuka valmennusta tarvitsee. Hänet on ostettu valmentamaan, ei tekemään päätöksiä ohi toimiston.
Vierailija kirjoitti:
... tarkistaa läsnäololistoista paikallaolijat ja laittaa selvityspyyntö niille, joilla on poissaolo. Selvitykseen on helppo kirjoittaa, että olin klo 11.00 työhaastattelussa Oy Firma Ab:ssa, haastattelijoina x ja y. Ei karenssia. Vielä helpompaa on kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle. ei tule edes selvaria perään.
Miksi työttömille yksinkertaiset asiat on niin hankalia? Miten te pärjäätte työelämässä, jos ette ymmärrä yksinkertaisia ohjeita ja sääntöjä?
Eiks näissä ny oo ristiriita? Koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta tehdä päätöksiä ohi toimiston, mutta kuitenkin on helpompaa kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle, niin ei tule edes selvityspyyntöä?
Näimmekö käytännön esimerkin juuri "yksinkertaisista ohjeista ja säännöistä"?
malliesimerkki siitä kuinka mitään logiikkaa ei ole tuossa nöyryyttämisessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tulee perustulo ja sitten ei työkkärin virkailijoilla ole enää valtaa ihmisten toimeentuloon, eivätkä pysty enää estämään työtä etsivää toimimasta järkevästi ja motivoivasti :)
Vuoden 2017 alusta kaikki työkykyiset työttömät ilmoittautuvat henkilöstöpalveluyrityksiin töihin, ei enää työkkäriin. He ovat siten koko ajan kutsuttavissa töihin pariksikin tunniksi nopealla varoitusajalla ja jos se ei käy, päätyy kunnalle kuntouttavaan työtoimintaan. Ilosi on vahvasti ennenaikainen, koska sen jälkeen ei kysellä, pääsetkö töihin julkisilla tai miten on soviteltu päiväraha, koska perustulo kattaa kaiken tuon.
Pistähän linkkiä/ muuta lähdettä.
ja lisäksi kannattaa tutustua http://alueuudistus.fi/aluehallintouudistus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta arvioida sitä, kuka valmennusta tarvitsee. Hänet on ostettu valmentamaan, ei tekemään päätöksiä ohi toimiston.
Toiseksi sinulle ei ole mitään haittaa siitä valmennuksesta. Se on työttömille tarjottava palvelu, jonka ei ole katsottu olevan vahingollinen kenellekään.
Kolmanneksi kahden kuukauden mittainen valmennus on harvinaisuus.
Neljänneksi kukaan ei ole pakottanut ketään valmennukseen. Se on palvelu, jota tarjotaan niille, jotka ovat olleet työttöminä niin pitkään, että he ovat osoittaneet, että eivät kykene omin avuin töitä saamaan.
Viidenneksi et kertonut, oliko tuo 6 kk opiskelu omaehtoista opiskelua vai mitä, koska jos se tulkittiin työllistäväksi keinoksi, niin uravalmennus on looginen jatko niille, jotka eivät työllistyneet.
Kuudenneksi työttömyysetuus on vastikkeellista rahaa. Kun ilmoittautuu työnhakijaksi, ilmoittaa samalla ottavansa vastaan te-toimiston palveluja. Joskus ne eivät ole kivoja, mutta koskaan ne eivät ole haitallisia.
Jos et halua olla mukana palveluissa, voit koska tahansa lopettaa ja samalla loppuu myös etuuksien maksaminen.
Huomaa ettet tiedä työkkärin toiminnasta mitään. Pilipali kursseille todellakin pakotetaan karenssin uhalla. Se on neljä viikkoa netissä surffailua samalla kun kurssin pitäjää kertoo asioita jotka kaikki tietää. Tehdään cv, siihen menee muutama minuutti. Toiset neljä viikkoa ollaan työharjoittelussa tai työkokeilussa.
Mielenkiintoinen ajatusmalli sinulla. Koska olit uravalmennuksessa? Yleensä näistä pilipalittaa ne, jotka eivät ole koskaan kurssilla edes olleet.
Ketään ei pakoteta mihinkään karenssin uhalla! Kyse on siitä, että työttömyysetuutta ei saa, jos ei osoita tekevänsä riittävästi työllistymisensä eteen töitä.
Ap:n esimerkki on siitä mielenkiintoinen, että hänellä on jo ammatti, mutta hän ei työllisty ja työkokemustakin, joten uravalmennus on nähtävästi katsottu parhaaksi vaihtoehdoksi yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Opetetaan olemaan normielämässä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen tehtävänsä on tarkistaa läsnäololistoista paikallaolijat ja laittaa selvityspyyntö niille, joilla on poissaolo. Selvitykseen on helppo kirjoittaa, että olin klo 11.00 työhaastattelussa Oy Firma Ab:ssa, haastattelijoina x ja y. Ei karenssia. Vielä helpompaa on kertoa haastattelusta valmennuksen vetäjälle. ei tule edes selvaria perään.
Miksi työttömille yksinkertaiset asiat on niin hankalia? Miten te pärjäätte työelämässä, jos ette ymmärrä yksinkertaisia ohjeita ja sääntöjä?
Minäpä olin aikanaan viikon ulkomaan lomamatkalla kurssin aikana, eikä kouluttaja kertonut kenellekään kyylääjälle yhtään mitään!
Et tiedä mistä puhut. Jos tuo kuvailemasi skenaario olisi noin helppo toteuttaa, niin kai olisin tehnyt sen jo? Minähän nimenomaan kysyin työkkäristä itse, että onko nyt ok lopettaa koska minulla on työpaikka, ja vastaus oli että ei, en voi. Tai muuten tulee karenssia.
Ja älä sinä minun työelämässä pärjäämisestä huolehdi, olen ollut lähes koko aikuisikäni töissä tai koulussa, työttömänä vain muutamia kuukausia. Taidat sinäkin sekoittaa minut johonkin motivaatiovammaiseen pitkäaikaistyöttömään?
AP
Säännöt ovat olemassa siksi, koska väärinkäyttäjät pakottavat lisäämään "turhaa" byrokratiaa. Tästä kärsii sitten koko väki.
Elämäntapatyötön Pena pyytää mummin kummin kaimalta lappua, jossa lukee, että Penalla on uusi työpaikka tiedossa 6kk kuluttua. Tämän varjolla Pena nostaisi tukea osallistumatta kursseille. Kun 6kk on kulunut "työnantaja" ilmoittaakin, ettei työpaikkaa enää ole, mutta 6kk kuluttua olisi tiedossa "toinen työ toisella osastolla". Ja näin se kusetus jatkuu.
Juuri näin. Kun haluaa kirjallisena työsopimuksen 2 kk kuluttua alkavasta työstä, ei sitä löydy. Ei löydy edes sähköpostiviestittelyä eikä muisteta työnantajan edustajan nimeä, jolta voisi asian varmistaa. Toisaalta niin kauan kun on työtön, niin on työtön, vaikka työpaikka olisi tiedossa. Silloin ei voi valita, että ottaa pelkän rahallisen korvauksen, mutta ei suostu osallistumaan palveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja palstailetko siellä kurssilla ollessasi parast'aikaa?
Voi palstaillakkin. Kun olin kurssilla niin monella oli fb auki, jotku pelasi, joku luki lehtiä netistä. Niillä tehtävillä mitä tehtiin netissä ei saanut aikaa kulumaan. Ne oli niin hetkessä tehty. Kurssin pitäjä oli ihan mukava ja sanoi ettei häntä haittaa millä sivuilla olette kun teette ne tehtävätkin. Sijainen joka oli kahtena päivänä sairasloman takia poltti kääminsä jo eka päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin koulutuksen vetäjällä ei ole oikeutta arvioida sitä, kuka valmennusta tarvitsee. Hänet on ostettu valmentamaan, ei tekemään päätöksiä ohi toimiston.
Toiseksi sinulle ei ole mitään haittaa siitä valmennuksesta. Se on työttömille tarjottava palvelu, jonka ei ole katsottu olevan vahingollinen kenellekään.
Kolmanneksi kahden kuukauden mittainen valmennus on harvinaisuus.
Neljänneksi kukaan ei ole pakottanut ketään valmennukseen. Se on palvelu, jota tarjotaan niille, jotka ovat olleet työttöminä niin pitkään, että he ovat osoittaneet, että eivät kykene omin avuin töitä saamaan.
Viidenneksi et kertonut, oliko tuo 6 kk opiskelu omaehtoista opiskelua vai mitä, koska jos se tulkittiin työllistäväksi keinoksi, niin uravalmennus on looginen jatko niille, jotka eivät työllistyneet.
Kuudenneksi työttömyysetuus on vastikkeellista rahaa. Kun ilmoittautuu työnhakijaksi, ilmoittaa samalla ottavansa vastaan te-toimiston palveluja. Joskus ne eivät ole kivoja, mutta koskaan ne eivät ole haitallisia.
Jos et halua olla mukana palveluissa, voit koska tahansa lopettaa ja samalla loppuu myös etuuksien maksaminen.
Huomaa ettet tiedä työkkärin toiminnasta mitään. Pilipali kursseille todellakin pakotetaan karenssin uhalla. Se on neljä viikkoa netissä surffailua samalla kun kurssin pitäjää kertoo asioita jotka kaikki tietää. Tehdään cv, siihen menee muutama minuutti. Toiset neljä viikkoa ollaan työharjoittelussa tai työkokeilussa.
Mielenkiintoinen ajatusmalli sinulla. Koska olit uravalmennuksessa? Yleensä näistä pilipalittaa ne, jotka eivät ole koskaan kurssilla edes olleet.
Ketään ei pakoteta mihinkään karenssin uhalla! Kyse on siitä, että työttömyysetuutta ei saa, jos ei osoita tekevänsä riittävästi työllistymisensä eteen töitä.
Ap:n esimerkki on siitä mielenkiintoinen, että hänellä on jo ammatti, mutta hän ei työllisty ja työkokemustakin, joten uravalmennus on nähtävästi katsottu parhaaksi vaihtoehdoksi yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Opetetaan olemaan normielämässä kiinni.
Selvennetään nyt sen verran:
Minulla on koulutus alalta, jonne on HYVIN vaikea työllistyä. Siksi olenkin hankkinut työkokemusta aivan muulta alalta, jonne nyt siis taas työllistyn. Olen siis ollut täysin toimettomana vasta kolme kuukautta (koska olin sen puoli vuotta koulussa heti kun jäin työttömäksi) , ja löysin jo töitä. En siis koe tarpeelliseksi tuota että minulle "opetetaan miten ollaan normielämässä kiinni", kun sen hallitsen ihan hyvin. Jos esim. nuo työkkärin ihmiset olisivat vaivautuneet katsomaan työ -ja koulutodistukseni, olisivat hekin huomanneet että olen siinä "normielämässä" kyllä aikuisikäni viettänyt.