Zanjah

Tässä meidän kokemus vieraannuttamisesta:

Tilanne on se että näemme kahdesti viikossa miehen lapsen kanssa ja toimimme uusperheenä, lapsen bioäiti kuitenkin aktiivisesti aiv*pesee lasta meitä kaikkia vastaan. Noin vuosi sitten tämä alkoi ja lapsi siitä avoimesti puhui sanoen esimerkiksi "äiti suuttuu kovasti kun olen täällä". Tämän jälkeen tilanne vain pahentui, lapsi on lähestulkoon katatoninen tapaamisilla. Olemme yrittäneet keskustella äidin kanssa tästä suoraan ja sosiaalihuollon kautta tässä kuitenkaan onnistumatta. Äiti ei suostu keskustelemaan vaikka ihan vilpittömästi pyysin että puhuttaisiin aikuisten kesken eikä lapsia pidä tällaisilla asioilla kiusata.

Lisään vielä lapsen oirehdintaa:

Lapsi pelkää jäädä yksin vaikka eri huoneeseen leikkimään, pelkää jotakin öisin (tämä täsmentyi kun lapsi kertoi spontaanisti "äiti sanoi että yöllä täällä pitää pelottaa" god knows mitä äidillään on tapahtunut), lapsi ei ota kontaktia perheeseen ja välttelee leikkimistä bonussisarien kanssa (äiti kuulema suuttuu tästäkin, oli sanoma vielä vuosi sitten), lapsi ei myöskään uskalla puhua juuri _mistään_ meidän kanssamme. Olemme yrittäneet pitää tapaamiset aina mahdollisimman kivoina, jotta lapsi ei olisi niin ahdistunut.

Lähivanhemmuus luultavasti käräjiltä on meidän ratkaisu ongelmiin.