Vierailija567
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tämä keskustelu herätti. Olen itse samantapaisessa tilanteessa. Mies on nyt ollut masentunut reilut pari vuotta. Etäsuhteessa ollaan, välillä ghostaa minut kuukausiksi, sitten palaa takaisin kuin ei mitään. Mistään syvällisestä ei keskustella, hän haluaa yhdess ollessa jutustella vaan niitä näitä. En tiedä mitä tehdä. Turhauttaa ja suututtaa, sitten on taas niin ihanaa yhdessä. Onko toivoakaan että paranisi vai olenko vain läheisriippuvainen?
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa että joku muukin on samassa veneessä! Olen monta kertaa miettinyt aloitusta tästä aiheesta, mutta se on jäänyt.
Itselläni kaksi vuotta suhdetta takana masentuneen miehen kanssa ja välillä kieltämättä tuntuu, että sairaus "tarttuu" ja nielee minutkin. Rakastan miesystävääni enkä halua jättää tällaisen vuoksi vaan olla tukena. Mutta myönnettävä on että välillä vaivun itsekin ilottomuuteen ja apatiaan.
Miehellä on kausia, jolloin hän vetäytyy ja työntää minua pois. On hirveän vaikea yrittää tulkita, milloin hän tarvitsisi tilaa ja hiljaisuutta, milloin taas läheisyyttä. Oikein mitään yhteisiä menoja tai tekemisiä en uskalla suunnitella, koska miehen voimavaroja ei voi koskaan tietää ennalta. Hän selvästi tuntee syyllisyyttä siitä, että ei kykene nauttimaan yhteisestä ajasta ja monesti toisen synkkä kausi saa itsenikin pahalle mielelle.
Hän tekee kaikkensa, jotta hänen masennuksensa ei olisi minun taakkani ja on selvästi pahoillaan vaikutuksesta. Hän on myös jonossa avun piiriin, mutta hidastahan se on.
Otan osaa. Asutteko yhdessä? Minkä avulla sinä jaksat?
Nimimerkillä samassa veneessä minäkin
Kuulostaa karulta paras ratkaisu sinulle näin
Vierailija kirjoitti:
Klassiset masennukset oireet. Minulla kokemusta 15v läheisen masennuksesta. Masentuneelle kaikki on ihan saman tekevää, millään ei ole väliä. Ap:n tilanteessa mies on varmaankin myös menettänyt kiinnostuksen seksiin siksi radiohiljaisuus. Sydämmessään kyllä rakastaa mutta ei ole jaksamista mihinkään. Masennus on yhtä vuoristorataa. Kokemuksella sanon että kannattaa miettiä jaksaako itseänsä pitää löyhässä hirressä asian suhteen: välillä menee paremmin ja välillä huonommin ja tilanne saattaa muutua todella nopeasti. Jos pari ei ole naimisissa ja ei ole yhteisiä lapsia niin harvemmin kannattaa jäädä masentuneen seuralaiseksi, siinä vaan satuttaa itseänsä. Lisäksi, jos se masentunut joku päivä pääsee masennuksestaan eroon niin hän voikin olla täysin eri persoona kuin mitä aikaisemmin oli.
Pelottavalta kuulostaa. Pitkään oletin, että kaikki palaisi pian ennalleen ja voitaisiin unohtaa koko tapahtunut. Mutta aika vain kuluu eikä tästä taida olla paluuta. Tuntuu kuin olisin viimeisen vuoden ollut löyhässä hirressä tämän suhteen ja unohtanut suurimman osan omista tarpeistani. Ehkä eniten tässä havahdutti tuo kiinnostuksen menetys seksiin, siitä en ole valmis luopumaan millään. Tämä mies nimenomaan herätti minussa aivan uudenlaisen kiinnostuksen seksuaalisuuteen. Viimeisen vuoden aikana roolit ovat kääntyneet päälaelleen.
On vaan niin vaikea luopua.
Ap
Pari vuotta masennusta on vielä lyhyt aika