Vetis 20

Saan varmaan aloittaa terapiakäynnit, mutta tuntuu, etten jaksa enää yhtään mitään. KOKO AJAN eräänlainen paineen tuntu päässä, itkettää, en pysty hoitamaan koulua tai töitä. Olen ihan loppu, ihan kokonaan. En tiedä pystynkö edes odottelemaan sinne tammikuuhun vai h*rtänkö itseni sitä ennen. Tosi negatiivisia ajatuksia itsestäni ja maailmaasta.

Onneksi minulla on lääkäriaika 9.1 yksityiselle, joka tietää myös lääkehaitoista. On ollut suoraansanottuna yhdenlainen h*lvetti tämä elämä. Koko ajan joku huolettaa ja ahdistaa ihan normaalikin elämä. Masentaa ja pelottaa, surettaa ennen kaikkea. Viimeksi eilen harkitsin i*semurhaa. Kysyjille tiedoksi, niin en ole syönyt mitään mielialalääkkeitä kesästä asti.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Minulla on edelleen vakava masennus, joka osittain johtuu siitä, että en välttämättä ikinä palaudu. En näe syytä elää, mikä ahdistaa hirveästi. Ei ole toivoa huomisesta. Auta Jumala, jos siellä olet.

Rukous voi auttaa. <3

Auttaisipa.

Minulla on edelleen vakava masennus, joka osittain johtuu siitä, että en välttämättä ikinä palaudu. En näe syytä elää, mikä ahdistaa hirveästi. Ei ole toivoa huomisesta. Auta Jumala, jos siellä olet.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta yliajattelu siitä mitä muut ajattelevat ulkonäöstäsi. Oikeesti ei ketään kiinnosta onko katkenneita verisuonia vai ei, tai onko onko jollain luomi poskessa vai kulmakarvat kasvaneet yhteen. Tai jos kiinnostaa niin vika on toisessa. Aikuisilla ihmisillä tällaisten asioiden peittely yritykset meikillä on sangen vastenmielistä katseltavaa. Teini-ikäisten meikkikokeilut nyt vielä ymmärtäää kun itsetuntoa etsitään laumaan kuulumisesta ja hyväksynnästä ja somessa pitää olla stara. Kelpaat varmasti juuri sellaisena kuin olet.

Jotkut saattavat kommentoida ikävästi punoitusta, jos ei ole meikkiä. Ei sekään kivalta tunnu. Miksi pitää kommentoida.