ValoPallo
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Huone 105🤔
😂Tää tulee mullekin toisinaan. Kenen biisi se oli?
Kerroin vasta kun lapset aikuistuivat. Tyttäreni oli poikaa vanhempi kun erosin heidän isästään ja muisti vielä tapahtumia, poika tuli syyttelemään aikuisena erosta ja kerroin oman versioni. Lasten isä ei häpeillyt sääliä itseään lapsilleen ja oli aloittanut mustamaalauksen heti eron jälkeen.
Olen kauhean pahoillani puolestasi.
Meillä appivanhemmat ja miehen sisko marssivat kylään milloin sattui huvittamaan. Sisälle pääsivät, kun lapset avasivat oven ja sitten vaan marssittiin peremmälle. Alkuun sanottiin, että toivotaan, että soitettais ja kysyttäis etukäteen sopiiko. Hirveä meteli siitä syntyi ja raivoamine, ettei sukulaisille noin sanota. Lopulta pistettiin välit poikki - ei avattu ovea ja muutettiin pois. Puhelimeen vastattiin. Alkuun soittelivat ja parkuivat, että eivät tajua " mitä me tehtiin väärin". Mies selitti kärsivällisesti, mistä oli kyse ja selitystä seurasi aina anopin tai siskon raivoaminen ja syyllistäminen. Lopulta ei enää vastattu edes puhelimeen.
Lihoin karppaamalla. 😂😂😂Ystäväni uskoi karppaamiseen vuosia ja lihoi joka vuosi 7 kiloa ja sitkeästi piti hiilihydraatteja pahoina ja uskoi jonain päivänä laihtuvansa sillä menetelmällä. Jotkut laihtuu karppauksella. Se laihtuuko vai lihooko riippuu aineenvaihduntatyypistäsi.