Uusi kesäkuun mami

Heippa!

Lauantaina 14.6 olisi laskettu aika, mutta niin siinä vaan kävi että tasan rv 38, 31.5. synnytin tytön 49cm ja 3,5kg. Pikkusiskollani oli samana päivänä lakkiaiset, joten missasin ne ihan täysin. Ihan kesäkuista lasta en sitten saannutkaan!

Kerronpa teille synnytyksestäni:

Olen siis ensisynnyttäjä, joten tiesin vain suurinpiirtein mitä synnytykselä odottaa: paljon kipua ja kärvistelyä. Minua jännitti eniten se, että en tiennyt kuinka synnytys tulee menemään: Kuinka siedän kipua? Jaksanko ponnistaa? Saanko tarpeeksi kivunlievitystä? Millainen synnytyskipu on?

Helatorstaina minulla oli aamusta vähän sellainen olo, että mahani oli laskeutunut selvästi alas. Harjoitussupistuksia tuli epäsäännöllisesti ja alapäässä saattoi vähän väliä vihlaista. Minulla oli illalla suunnitelmana lähteä tapaamaan kavereita, mutta peruutin tapaamisen tuntien, että ei ehkä kannata poistua kotoa tänään. Iltapäivällä päätimme mieheni kanssa, että käydään lähikaupasta hakemassa ruokaa/herkkuja ja katsotaan vaan leffoja koko päivän. Kaupasta käveltyämme kodin alaovelle tunsin selvästi, että nyt tuli vähän lapsivettä. Kerroin miehelleni, joka oli huolissaan, että eihän me ehditty edes syömään :D. Sanoin, että ei tämä ihan niin nopeasti tästä etene (kuten elokuvissa) :D. 

Kotiin päästyämme menin vessaan ja olin ihan varma lapsiveden tulosta. Vaaleanpunaista kirkasta vettä. Soitin Kättärille, mistä sanoivat, että tulisin viimeistään seuraavana aamuna klo. 7. Siinä välissä me sitten syötiin (minulle ei oikein maistunut ja kädet vaan tärisivät) ja yritettiin katsoa leffaa. Eihän siitä mitään tullut. Tunnin kuluttua vesien menosta, minulla alkoivat säännölliset supistukset, jotka olivat vielä ihan kivuttomia. Nämä jatkuivat klo. 01 asti. Kestivät alle minuutin ja n. 5-10min. 

Yhden aikaan yöllä supistukset voimistuivat, mutta ei mitenkään sietämättömiksi. Äiti (toinen tukihenkilöistäni) tuli meille yöksi pitämään minulle seuraa, kun en pystynyt itse nukkumaan. Kävin suihkussa ja supistukset loppuivat siihen! Kyllä vesi lievittää maagisesti..ehdin jopa säikähtää, että tässäkö tämä oli. Puolen tunnin jälkeen suihkusta supistukset tulivatkin voimakkaampina takaisin. Klo 3.30 soitin Kättärille, että pitäisikö minun tulla kun kipu alkaa tuntumaan kovemmalta ja supistuksia n. 5-6min. välein. Sanoivat, että kannattaisi ensisynnyttäjänä odottaa kotona tuohon aamuun seitsemään asti. Niin minä vaan kärvistelin Panadolin (ei ollut mitään apua) voimalla sinne asti. Supistukset alkoivat olemaan sellaisia, että en pystynyt puhumaan niiden aikana ja maha selvästi näytti supistuvan toispuoleiseksi. Minulle oli kuitenkin apua siitä, että äitini jutteli kaikkea maan ja taivaan väliltä supistuksista huolimatta. Sain muuta ajateltavaa! Suosittelenkin erityisesti ensisynnyttäjille olemaan kotona mahdollisimman pitkään. Sairaalassa on jotenkin ankeaa ja yksityisyys on kaukana.

Seitsemältä Kättärillä tehtiin tarkastus, jossa ilmeni että olen GPS-positiivinen (eli vesien menosta sen verran pitkä aika, että oli suuri infektioriski). Olin sormelle auki ja sain kivunlivitykseksi lämpimän vesipussin (joka ei kohdallani auttanut). Minut siirrettiin vuodeosastolle, jossa pistivät tippumaan antibiootit. Supistukset pidentyivät ja makaaminen tuntui sietämättömältä. Teki mieli olla koko ajan liikkeessä ja parasta olikin huomata, että keinutuoli ihan oikeasti auttoi!! Suosittelen kaikille keinutuolia! Kävin välissä myös suihkussa ja sekin lievitti ainakin suihkussa olon ajaksi. Klo. 14 kätilö tarkisti avautumistilanteen ja olin edelleen vain sormelle auki!! Oloni tuli niin epätoivoiseksi, että rupesin itkemään. Tuntui, kuin olisin jo epiduraalin tarpeessa ja olinkin näin lähtökuopissa. Lisäksi kätilö sanoi, että tuskin tänään ainakaan synnytän ja yritä nukkua sai minut entistä enemmän epätoivon partaalle. Yritä tässä nyt nukkua, kun tunnet viiden minuutin välein kipua n. kahden minuutin ajan. Sain kipuun Litalginia suun kautta..siis jonkinmoinen vatsan relaksantti..ei auttanut yhtään mitään.

Klo. 15 minua tuli katsomaan lääkäri, joka sanoi että veden menosta niin pitkä aika, että on parempi yrittää käynnistellä synnytys oksitosiinitipalla. Minut siirrettäisiin klo. 18 saliin, jossa käynnistystä yritettäisiin keskiyöhön asti. Jos synnytys ei käynnisty siihen mennessä, niin saan tulla takaisin vuodeosastolle "nukkumaan".

Oksitosiinitippa!! Sitä taisin pelätä eniten. Sain muiden synnytyskertomuksista sellaisen kuvan, että se käynnistää varoittamatta heti kauheat supistukset. 

Me siirryttiin saliin ja siitä lähtien minulla oli selvästi turvallisempi olo. Tilaa ja yksityisyyttä! Ihan niin kuin siskoni sanoi, että saliin päästyäsi kaikki on hyvin. Pahin aika oli tuo vuodeosastolla kärvisteleminen vain verho toisen synnyttäjän välissä. Menin heti kiikkutuoliin ja se riittikin kivunlievitykseksi tunnin ajan. Tunnin kuluttua oksitosiinitipan laiton jälkeen sain ilokaasua. Rakastan ilokaasua. Siitä syntyi toivon kipinä, että kyllä tämä tästä. Oksitosiinitippa teki tehtävänsä, mutta ei voimistanut supistuksia kertaheitolla. Supistukset voimistuivat vähitellen ja sanonkin muille ettei kannata pelätä käynnistystä! Sitä annetaan niin vähitellen ja kontrolloidusti. Supistukset näkyvät koko ajan monitorilla, joten kätilöt tulevat tarjoamaan kivunlivitystä käyrän perusteella. Sain epiduraalin keskiyöllä ja se oli hieno hetki! Kipu hävisi täysin ja epiduraalin laitto ei tuntunut missään. Ilokaasua vedin koko epiduraalin laiton aikana. Vaikeinta oli pysyä paikallaa kyljellään n. 5min, mutta kivuttomuus kummasti motivoi :). 

Nukuin pari tuntia rauhassa ja heräsin kutinaan. Tajusin, että epiduraalin vaikutus hälvenee, joten pyysin lisäannoksen. Sain toisen annoksen ja ajattelin nukkua lisää. 10min lisäannoksesta heräsin siihen, että minulla oli kakkahätä. Arvasin aikalailla heti, että tämä on sitä ponnistuttamista. Soitettiin kätilö paikalle, joka sanoikin että olen täysin auki ja voin alkaa ponnistelemaan rauhassa. Käitilö hävisi vähäksi aikaa ja tuli takaisin 10min. kuluttua, kun olin alkanut puskemaan jo tositarkoitusella. Ihmeellistä, miten keho ohjailee sinua! Ponnistusvaihe pelotti itseäni eniten, mutta se oli paras osuus koko synnytyksessä! Siinä vaiheessa pystyi itse tekemään jotain ja loppu jo häämötti. Epiduraali vei kivulta pahimman terän, mutta tunsin silti edistymiseni. Pään synnyttäminen kesti luonnollisesti pisiten, mutta siitä eteenpäin ehkä pari minuuttia ja lapsi oli syntynyt! Synnytin itse kyljelläni, koska selälläni en saannut kunnon ponnistusvoimaa. Ponnistaminen on ihan täysin samanlaista kuin ison kakan vääntöä. Kannattaa kuunnella kätilön ohjeita. Niistä on oikeasti apua ja vaikka tuntuisi että tilanne ei etene mihinkään, niin jokaisen ponnistuksen jälkeen tilanne etenee. Minun ponnistusvaihe kesti 15min. Sain tyttöni heti rinnalleni ja jälkeiset tulivat aikalailla heti (ei tuntunut ollenkaan). Sain viisi tikkiä vähän jokapuolelle, mutta sekään ei sattunut kun olin niin keskittynyt tyttööni. Puudute tietysti kirpaisi, mutta sekin alkoi vaikuttamaan heti. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvä maku ja ensi kerralla tiedän jo enemmän. Kipu loppuu synnytyksen loputtua ja jälkisupistukset tuntuvat lähinnä kuukautiskivuilta aina imettäessä. Minua ainakin helpottin ajatella, että kaikki kipu on edistystä. Ja sekin, että ensimmäisten neljän sentin jälkeen ei kestänyt kuin 3h, kun olin jo täysin valmis synnyttämään. Kätilöt sanoivat, että loppu etenee aina paljon nopeammin kuin alku. 

Vauvani on nyt n. 1,5 viikon ikäinen ja olen jo lähes täysin toipunut synnytyksestä. Eilen kävin reilun tunnin ripeällä vaunulenkillä, joten sekin jo kertoo miten hyvin synnytyksestä toipuu. Tsemppiä kaikille koitokseen! Hyvää kannattaa odottaa :).

Liityn nyt vasta joukkoonne, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan! Olen 26 vuotias helsinkiläinen ja odotan ensimmäistä tyttöäni. LA on 14.6, mutta jotenkin vaan uskon saavani lapseni rinnalleni ennen laskettua päivää.

Oli kiva lukea, miten monilla teistä on ollut mukava ja lähes huomaamaton raskaus. Kuvittelin itselleni samaa, koska olinhan hyväkuntoinen ja terve nuori nainen. Mutta ehei.. viimeiset 7 kuukautta ovat olleet elämäni rankimpia. Yhden vaivan poistuttua tuli uusi tilalle. Olenkin ollut lähes koko odotusajan sairaslomalla.

Lähes raskauden puoliväliin asti minulla oli rajua pahoinvointia, mutta ei kuitenkaan niin rajua, että olisin joutunut sairaalahoitoon. Pahaan oloon ei auttanut muu kuin syöminen ja lähtöpainosta 58kg tuli nopeasti 66kg. Nykyään rv 33 painoni on 77kg. Painoani alettiin kuitenkin seuraamaan tuosta 66kg lähtökohdasta, koska se oli ensimmäinen punnitus neuvolassa. 

Pahoinvoinnin jälkeen sain kauheita päänsärkykohtauksia, johon sain Panacodia (mikään muu ei auttanut). Päänsärkykohtausten jälkeen tunsin kipua oikeassa kyljessä, jotka saattoivat johtua pienistä munuaiskivistä tai muuten vain kasvukipuja. Kuitenkin tämän vaivan takia Naistenklinikan päivystyksessä pariin otteeseen. Munuaiskivet eivät ultralla näy, joten ei voinut muuta kuin arvuutella syytä ja syödä Litalginia kipuun. Tämäkin vaiva meni viikossa pois, kun join paaaljon karpalomehua ja huuhtelin munuaisiani huolella.

Noh, sitten kolkutteli vielä yksi vaiva ja se taitaa pysyä synnytykseen asti eli mielettömät SI-nivelten kivut kävellessä ja kumarrellessa. Vaiva pahenee päivä päivältä ja nykyään näytän muumi-mammalta pienini tipsutteluaskelineni tuolla ulkona :D.

Kummasti olen kuitenkin kaikesta huolimatta iloinen raskaudesta. Vauvalla ollut kuitenkin kaikki hyvin ja liikkeet tuntuvat hyvin päivittäin. Viime kuussa hoidettu muutto pois alta ja tavarat alkaa olla kasassa. Enää vaunut puuttuvat, mutta ne haetaan parin viikon kuluttua kaupasta. Turhaan ne pyörisi nurkissa täällä. 

Synnytys alkaa jännittää ja erityisesti aamuyöstä saatan herätä outoon jännityksen tunteeseen. Apua, minusta tulee äiti :D