unikeonsuru
Seuratut keskustelut
Kommentit
KOMPUROIVA HYLJE, MINEA JA MIA 94 Itsellö ei ollut ekan lapsen kohdalla mitään toiveita, kakkosesta toivoin tyttöä vaikka esikoinenkin oli tyttö. Kun sain kuulla ultrassa että saan pojan olin ihan että poikaa minä toivoinkin ja fiilistelin onnessani.
Nyt toivon tyttöä pinnallisista syistä kuten mekkojen ja tukan laiton takia, mutta myöskin siksi kun toivon esikoisen saavan siskon. Oma siskoni on ollut minulle hirmu törkeä ja turvaudun häneen, minulla on myös veli, mutta keskustelut syvistä naisen tuntemuksissa esim. Lapsi ja aviomies asioissa on helpompia siskon kanssa. Toki velikin on rakas.
Oma heikkouteni tytön kasvatuksessa on peritynyt juurikin omalta äidiltäni, olen huono lohduttamaan kun tyttöni itkee (ei kivusta vaan turhista asioista) . Oma äitini ei lohduttanut minua ja hänen äitinsä kuoli hänen ollessa 6 vuotias, hän asui lastenkodissa jossa oli rankkaa, rangaistuksena käytettiin mm. Kylmää suihkua Ja pimeätä koppia. Oman äitini ainoat ilot olivat nallekarkit ja sokerin palat. Niillä minuakin on lapsena rakastettu koskaan en saanut halia tai syliä. Olen siltä osin itse ehyt koska isäni oli kova halaamaan ja on edelleen ja tyttöni saa haleja ja pusuja päivittäin.
Tyttöni ja poikani ovat myös hyvin vahvasti sukupuoliroolittaneet itsensä. Tyttö on joka päivä prinsessa ja poika prinssi, kutsuvatkin toisiaan noilla nimillä. Poika huitoo miekkansa kanssa ja ärjyy, tyttö on omien sanojensa mukaan helleä ja on nyt 2 viikkoa pitänyt kruunua aamusta iltaan. Kun he leikkivät autoilla poikani autot kaahaavat ja törmäilevät, tyttöni autot ovat isä auto, äiti auto ja lapsi autot. Poika on kova sylissä kököttäjä ja silittelijä, tyttö ei ole koskaan viihtynyt sylissä. Erillaisia persooniahan niistä tulee oli sitten samaa tai erisukupuolta.
Onnea SIPRIINA! Itsekkin hain jo testejä kaappiin, mutta en tiedä mitä testaisin, (jos näyttää plussaa niin ei voi tietää onko oikea plussa, toisaalta negatiivinen vahvistaisi että raskaushormonit on tiessään) kauankohan keskenmenon jälkeen testi näyttää positiivista....?
Ajattele puu rikkautena joka varjostaa kivasti pihaanne eikä tarvitse asetella mitään aurinkovarjoja. Puut peittävät myös kauniisti talon julkisivut ja ikkuista on kauniimmat näkymät ulos. Kannattaa suunnitella omat oleskelu alueet uùdestaan niin että ne vastaavat tarpeitanne, tehkää viereen vaikka aurinko tuolelle oma alue. Meillä onneksi omalla tontilla on iso kuusi jonka aiomme kataa kun varjostaa juuri ilta auringon. Naapurin ja meidän rajalle istutin vaahteran joka tulee varjostamaan naapurin kuistia, oma motiivini on saada etupihamme yksityisemmäksi ja naapurin mielipide ei kiinnosta vaikka tietenkin sovussa haluan elää. Toisen naapurimme puun oksat roikkuvat tontillamme ja niitä oksia saa kyllä raivata, oikeastaan olisi puunomistajan homma. Eli omalle puolelle tulevat saa poistaa. Valoa saa myös lisää jos raivaa omia puitaan.
Oho, kylläpä alapeukkuja ropisee. Kumpikohan viestissäni nyppi enemmän se että toivon/yritän tyttöä vai se että raskaaksi tuleminen on aina hienoa ja onni kuuluu kaikille huolimatta yrityksen kestosta..?
Onko ketään joka yrittää tiettyä sukupuolta? Itse toivoisin tyttöä (kun tulisi vaan raskaaksikin), tuli mieleen kun joku sanoi vähentävänsä kahvin juontia ja greippimehukin on yleinen apukeino. Että tyttöä toivovan pitäisi pitää happamana olosuhteet eli epäsuotuisina, kun tytöt on sitkeämpiä. On vähän ristiriidassa yrittää raskautua ja tehdä sittiöille mahdollisimman hankalat selviytymis mahdollisuudet...
Minulla on jo tyttö ja poika joten ei ole mikään maailmanloppu jos saankin pojan, toivottavasti saan nyt edes jommankumman., mutta tyttö olisi ensisijaisesti haaveissa. Tytölle on jo liuta nimiäkin ehdolla..
Kertokaahan mitkä kaikki kikat teillä on käytössä vai elättekö normaalia elämää?
P.s. tosi kiva kuulla että muutamat on raskautuneet jo ekassa yrityksessä, onnea teille odotukseen! Itsellä on ystävä joka on yrittänyt jo 8 vuotta ja kaikki me ystävät toivomme ja toivomme lisää että hänkin saisi hyviä uutisia, ei ole varmasti helppoa kun muut "pyöräyttävät tuontuostakin" lapsia kun itse yrittää kaikkensa, muttei onnistu. Helposti raskautunut ystävä voi tuntea ettei ole ansainnut onneaan kun sen sai niin helposti, se on väärin, kaikki ovat ansainneet onnensa ja saavat nauttia siitä täysin rinnoin oli sitten kyseessä yllätysvauva tai kauan yritetty vauva!
En muuten ole mitenkään kasvattanut noista lapsista prinsessaa tai prinssiä, ihan itse leikkinsä keksivät ja roolinsa. Itse olen ylpeä omista kasvatustaidoistani, lapseni ovat kohteliaita ja kunnioittavat kaikkia. Meillä ei tosiaankaan paukuteta ovia tai olla fyysisiä. Lapset osaa kaikki etiketit ja ovat silti ihania lapsia ja joskus villejä. Meillä on tyttö kyllä myös kova kiipeilemään ja jumppailemaan, tekee villejä temppuja ja on ketterä. Joo ja aiemmassa viestissä piti lukea että siskoni on tärkeä eikä törkeä :) olisi tietty myös kiva jos poikani saisi veljen, pitänee kai tehdä tai yrittää tehdä vielä vähintään kahta lasta :) en pidä asiaa itsestään selvänä vaikka kaksi kolmesta raskaudesta onnistui... Mutta kyllähän se nyt on selvää että lapsi kuin lapsi sukupuolesta riippumatta on tervetullut rikastamaan elämäämme rakkaudella!