uma82
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minun ei pitänyt saada enää lapsia biologisesti, sanottiin jopa että ehkäisyä ei tarvitse.
Mulla on 2006 syntynyt poika, jonka jälkeen sainkin neljä kohdunulkoista raskautta. Oikea munatorvi on poistettu. Vasen repeai pahasti kun sinne jäänyt raskausmmateriaali puhkesi vartsaonteloon. Vasen munatovi tähystettiin ja todetiin sen olevan arpeutunut upeen. Lääkäri sanoi,että sama asia kuin siihen olisi laitettu klipsi ehkäisyä varten. Nämä kohdun ulkoiset on tapahtuneet 2007-2008.
No toissa viikolla alkoi olla olo että nyt on tapahtunut jotain. En laskeskele kiertoa koska sillä ei ole ollut minulle mitään merkitystä. Jotain tuttua olossa oli ja ostin sitten naureskellen raskaustestin. Eipä naurattanut enää kun siihen ilmestyi vahva plussa.
Toki lähdin sitten lääkäriin koska olin varma että siellä se on jossain sisuskaluissa. Ultrasivat ja kappasi kohdussa oli pseudosäkki ja siellä 4mm sikiökaiku ja jopa syke satiin näkymään. Viikkoja oli silloin siis 5-6. Asia varmistunee 21.7 äitipolilla johon minut lähettivät.
On ajatukset melko sekaisin...
Minulla on ihan samanlainen tilanne. Ketään ei kiinnosta, ei edes oma perheeni välitä minusta tai kuulumisistani.
Kun kerroin äidilleni että odotan toista vauvaa hän tokaisi vain että saahan siitä lapsesta rahaa ja lisäsi vielä että häntä ei kiinnosta.
Kavereita on jonkin verran, mutta ei oikeastaan ainuttakaan naispuolista. Välillä itkettää tämä yksinäisyys, mutta minkäs sille tekee.