Ulpu90

Tällä viikolla pelästyin, kun kesken kävelylenkin iski yhtäkkiä todella huono olo, meinasin pyörtyä ja alavatsaan alkoi koskea tosi paljon. Mitään tällaista ei ole raskausaikana ollut. Satuin vielä olemaan puolitutun seurassa, enkä halunnut sanoa mistä oloni johtui. Kivut pahentuivat ja mies vei minut sairaalaan. Pääsin verikokeiden kautta gynelle ultrattavaksi. Gyne varoitti etukäteen, ettei mitään välttämättä kohdussa näkyisi näin varhain. Kyyneleet valuivat silmistä, kun ultraäänessä näkyi sykkivä pieni sydän, kaikki oli gynen mukaan kunnossa ja hän onnitteli raskauden johdosta. Kivun syy ei selvinnyt ja pääsin kotiin lepäämään. Gyne myös sanoi, että kiertoni ja tikutetun ovulaation perusteella arvioimani viikot (nyt 6+1) vastasivat todella hyvin sikiön kokoa eli la pitäisi olla oikea. Olen todella kiitollinen, että sain ultrassa kuulla kaiken olevan kunnossa.<3

Säikähdyksestä ja ultrauksen tuomasta huojennuksesta huolimatta raskaus on jatkunut pahoinvoinnin ja migreenin merkeissä. Pahoinvointi vaihtelee päivittäin: välillä on siedettävämpiä päiviä, välillä vaikeampia. Tänään pääsin ylös sängystä vasta kahden jälkeen, onneksi on vapaapäivä. Ensi viikolla on varmaan pakko ottaa esimiehen kanssa raskaus puheeksi ja pohtia vaihtoehtoja töiden suhteen. Yleensä olen ollut töiden suhteen joustava työnantajaa kohtaan, mutta nyt raskausaikana haluan ajatella omaa vointiani ja pienokaisen parasta. Pahoinvoinnin takia myös väsyttää, mutta päikkäreitä ei ole keho toistaiseksi vaatinut. Olon ollessa kurja yritän ajatella, että pahoinvointi kertoo siitä, että raskaus sujuu niin kuin pitääkin.

Onko muuten teillä jo valmiina odotusajan lempinimi, jolla kutsutte pientä nyt odotusaikana? :)

Haaveissa21, oon tosi pahoillani, voimia menetyksen keskelle. <3 

Täällä vointi on varhaisiin päiviin nähden (4+6) pahoinvoiva ja väsymys on astunut mukaan kuvaan. Aamupahoinvointi on kyllä harhaan johtava käsite, kun tämä olo kestää pitkälti iltapäivän puolelle. Tällä hetkellä päivässä on muutama tunti "tehokasta" aikaa iltaisin, pahoinvoinnin ja aikaisen simahtamisen välissä. Hyvällä omallatunnolla oon levännyt niin paljon, kuin oon pystynyt. Yritän helliä kehoa nyt niin paljon kuin vain voin. Tähän asti olen paahtanut työelämässä paljon, joten nyt haluan ottaa kaiken sen ajan, mitä uuden elämän kasvattaminen tarvitsee.

Haastavaa on ollut selittää ympärillä oleville ihmisille omaa vointia. Olen kolmekymppinen, joten muutenkin olen saanut kuunnella jo tovin raskausuteluita ja suoria "oletko raskaana?" kysymyksiä. Olen vedonnut omaan migreeniini ja ihmetellyt muiden kanssa ääneen, kuinka ärhäkäs migreenini on pitkästä aikaa...Töissä olen joutunut pyytämään muutaman aamupalaverin osalta etäosallistumisen mahdollisuutta ja läheiset ovat ihmetelleet, kuinka migreeni jatkuu. Saa nähdä, kauanko tämä syy uppoaa muihin. Toisaalta helpottaisi kertoa, miksi voin pahoin, mutta en haluaisi vielä kertoa keskenmenoriskin vuoksi.

Sain myös eilen vihdoin mieheni työmatkalta kotiin ja oli ihana vihdoin päästä kertomaan raskaudesta! Mies kertoi, että oli osannut aavistella uutiseni, sillä työmatkansa aikana en ollut lähettänyt "taas alkoi menkat" viestiä. :D Mies oli uutisista tosi iloinen ja on ollut hyvin empaattinen vointini vuoksi. Tässä ollaan nyt vuorokausi pohdittu kaikkea maan ja taivaan väliltä, pitääkö muuttaa suurempaan kotiin, minne muutettaisiin ja koska vanhemmille uskaltaa kertoa. Anoppini soittaa varmaan koko suvun innoissaan läpi siinä vaiheessa, kun kuulisi ensimmäisen lapsenlapsen tulosta. Ihan vielä en ole valmis kertomaan kaikille. :D

Onko muilla jo kovat pohdinnat siitä, kuinka elämä maaliskuussa muuttuu ja tuleeko vauvan myötä muutoksia elämään (asuntokuviot, tukiverkostot, työt jne)? :)

Miten olette muuten selvinneet pahoinvoinnin/väsymyksen selittelyn suhteen nyt korona-aikana tai millaisia fiiliksiä tulevat kuukaudet herättävät? Omalla työpaikallani on nyt nollatoleranssi eikä töihin saa tulla lainkaan sairaana ja täytyy mennä koronatestiin. Mietin, jos pahoinvointi pahenee viikkojen kuluessa, tulee oksentelua ja näyttää ulkoisestikin sairaalta. Miten töissä käyminen onnistuu, jos sairaana ei saa tulla töihin enkä haluaisi kertoa raskaudesta vielä aikoihin. Sama mietityttää myös vapaa-ajalla. En haluaisi paljastaa raskautta läheisille vielä aikoihin, mutta nyt korona-aikana moni on huolissaan, jos toinen on vähänkin sairaana. Kolmekymppisenä tämä selitys "tää ei ole mitään tarttuvaa" tulkitaan hyvin äkkiä raskauteen liittyväksi.

Kiitos, Flomama :) Täällä on menty jo muutama päivä pääasiassa pienillä välipaloilla: sokerittomalla jogurtilla, ruisleivällä, kasviksilla jne. Tänään sain viileänä alas lihapullia ja perunamuusia. :D 

Täällä myös varhaisultra suunnitelmissa, mutta varmaan vasta kolmen viikon päästä. Kerro sitten, miten meni. :)

Täällä yksi plussannut lisää! Eilen plussasin ensimmäistä kertaa ikinä, yk3, 4+0, laskettu aika maaliskuun lopussa. Viiva oli vielä haalea, mutta varmaan voimistuu lähipäivinä. Kohdun kohdalla tuntuu sellaista pientä "silittelyä" satunnaisesti, muttei ole mitään kipuja ja rintoja pingota ollenkaan (normaalisti ennen menkkoja on ollut todella kipeät).

Pahoinvointia on ollut jo pari päivää, vaikka en uskonut sen alkavan vielä tässä vaiheessa. Sokeriset jutut ja kahvi ei maistu ollenkaan (normaalisti rakastan molempia) ja kupillisesta kahvia tulee nyt jo paha olo. Vähän kauhistuttaa, miten työt onnistuu jos pahoinvointi vain pahenee. Koronan takia omalla työpaikallani on nollatoleranssi eikä vähänkään sairaana saa tulla töihin ja pitää mennä koronatestiin. En haluaisi töissä kertoa raskaudestani ennen kuin ensimmäinen kolmannes on ohi.

Oon iloisen hämmentynyt raskauden alkamisesta, sillä tämä lapsi on ollut iso haave meille molemmille! En voi tällä hetkellä jutella aiheesta kenenkään kanssa. Mies on työmatkalla vielä melkein viikon ja haluan kertoa raskausuutiset kasvotusten. Läheisille en vielä uskalla kertoa, kun raskaus on aivan alussa. En taida edes vielä täysin käsittää olevani raskaana. :D