Tyyppiina

Kuinka kauan minun pitää ja kuuluu hävetä? Ent. alkoholisti

Kun ystäväni odotti lasta, menin humalassa baby showereihin, olin aika sekava ja jos mitään voisin muuttaa niin tuon menneisyydestäni. Hävettävintä, mitä ystävää kohtaan voi tehdä ja oksettaa kun mietinkin kuinka kamalasti tuolloin voin / kuinka vaikean tilanteen aiheutin.

Tänään, tai siis eilen päivällä, olin kyseisen lapsen eli kummipoikani kaksivuotissynttäreillä. Koitin vähän kysellä, mitä ihmisille kuuluu, mutta olin aikalailla ilmaa. Kukaan ystäväni kavereista ei halua puhua tai siis oikein edes vastata minulle (enemmän tosin toivoisin, etteivät osaa, koska voin nyt kuitenkin normaalisti ja hyvin. Olen siis raitis nykyisin ja tapasin nämä ihmiset viimeksi kaikki vauvakutsuilla, osaan törmännyt myöhemminkin).

Koko synttäritilanne oli vaivaannuttava. En nyt kuitenkaan ollut tapahtumien keskipiste tietenkään ja siksi kai melko yliherkän ihmisen avautuminen, vaan tietenkin sankarina poika, mutta jäi aivan hirveä olo koko juhlien ilmapiiristä. Entiselle alkoholistille ei siis (kai?) voi puhua normaalisti, pitää vältellä ja korkeintaan heittää jotain aika halveksuvaa "huumoria" mihin vaan sanomiseeni. Eli ei ainakaan voi keskustella kuin normaalille aikuiselle. Jos olin jonkun lapsen kanssa pienenkin hetken toisessa huoneessa kaksin, tuli äiti pian hakemaan lapsensa pois. "Turvaan minulta" - tällainen olo jäi.

Ihana pikku rakas kummipoikani täytti kaksi vuotta kuitenkin, aikuiset olivat koko ajan vain väsyneen ja kettuuntuneen oloisia, osa itse krapulassakin. Tuli niin ihmeen tyhmä olo kun koitin olla lasten jutuissa mukana, vaikkei omia lapsia ole ja siksi jännitän tällaisia juttuja vähän. Mutta, vanhemmat mulkoilee ja vievät lapsensa juopon luota pois, eivät uskalla antaa lastensa leikkiä kanssani.

Ainoastaan ja oikeastaan se tärkeintä olikin, että ystäväni ja siis kummipoikani äiti ei näin käyttäytynyt. Omituisesti silti jotenkin käytöksellänikin "hain lupaa" saada normaalisti pojan kanssa leikkiä ja pelkäsin tuon oudon ilmapiirin siirtyvän kohta häneenkin. Oli olo kuin olisin tehnyt jotain aivan kamalaa. Ja olenhan minä, mutta kauanko minun pitää itseäni näin inhota ja hävetä?

Mitä ihmeen järkeä on edes yrittää, jos "entinen juoppo on ikuinen juoppo"-asenneilmapiiri säilyy, vaikkei mikään enää nykyisessä elämässä ole kuin noina kamalina juomisaikoina?