Tyttö ja varis

Mun piti kommentoida Asistente sinulle, mutta joku oikosulku. Tehän olette harpanneet ison askeleen eteenpäin adoptiota harkitessanne. Voimaa ja rohkeutta pohdintoihin! Itselläkin adoptoimisen ajatus käy mielessä tasaisin väliajoin. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo.

Olin ihan varma Melita, että saat tänään jo haalean plussan...Pahoittelut täältä! Onko vuoto pysynyt poissa? Mitähän se keho nyt niin hämmentelee...

Megan, lapsettomuudessa alkaa ikään kuin uusi, aika raskas vaihe siitä, kun saa tietää että kaikki ei ole kunnossa. Tuossa artikkelissa oli nimetty sellaisia asioita, joita koen juuri nyt, ja se tuntui helpottavalta. Mutta tosiaankin, artikkelissa oli lohdullista myös se, että lapsettomuuden (ja hoitojen) aiheuttama stressi ei tutkitusti haittaa hoidoissa raskaaksi tulemista!

Lämmin tsemppi Lefemmelle näihin päiviin!

Täällä jännittäen huomista ultraa. Ovulaatiotestit aloitin, eikä vielä näy mitään merkittävää..

Tyttö ja varis kp 11.

Melita, tuohan kuulostaa lupaavalta, valemenkoilta...! Tule raportoimaan, pydyvätkö poissa, ja miten tilanne etenee.

Janetteo, ehdinkin jo ikävöidä sinua! <3 Teroluteista, minullakin on tiputellut kuurin aikana hieman, se on ihan normaalia. Kiitos torstaitsempeistä! ♠ Samaistun niin tuohon vauvakuumeen tuntumiseen fyysisesti ja mielen olemiseen maassa. Tämä on tapahtunut itsellä vähän huomaamattakin, olen viime aikoina vasta havahtunut siihen, miten usein tunnen surua. Olen myös muuttunut yhä herkemmäksi viime kesän surujen ja tämän surun myötä. Maailmalla tapahtuvat hirveydet ovat välillä turhankin voimakkaasti mielessä...  

Välillä tekee mieli kiljua, kun joku puhuu/kirjoittaa vauvapalstoilla, että lasta yrittävät eivät saisi stressata. (Ymmärrän sen kauniin ajatuksen siinä taustalla juu...) Stressaaminen on minusta ihan väärä sana sille, jos lasta on yritetty jo pitkään rennommin, ovulaatiota metsästäen, kaikin tavoin, ja on joko tutkimuksilla todettua tai aika todennäköistä, että kaikki ei ole elimellisestikään kunnossa. Tuntuu vähän samalta, kun joku sanoisi, että älä stressaa, niin tuo sun vakava sairaus kyllä paranee.

Tässä potilaslehden linkkiä aiheesta stressi ja lapsettomuus. Ainakin itseä auttaa ymmärtämään ja jossain määrin hyväksymään, että tämä asia on aika iso juttu mielen kannalta, ja vaatii paljon henkistä työtä.  http://www.potilaanlaakarilehti.fi/site/assets/files/5000/sll262012-2076.pdf

Melita, "ylimääräinen" raskaustesti on pieni hinta mielenrauhasta! Esimerkiksi minun oli vaan pakko tehdä vielä testi ennen clomifen-kuurin aloittamista, vaikka kuukautiset olivat jo käynnissä monetta päivää. En halunnut ottaa pienintäkään riskiä, sillä sitä ei saa syödä raskausaikana.

Maija, oli jäänyt sulle vastaamatta!! Ihan mahtavaa että hymynaama ilmestyi lopulta! Nyt onnea matkaan! Ja hyvä esimerkki tuosta, että yksi testi päivässä ei välttämättä osu varmistamaan hormonihuippua! Pähkäilen täällä itsekin, missä rytmissä testaisin, kun määräyksestä pitää ylihuomenna aloittaa...

Megan, odottaminen tuntuu raskaalta, ja siitä tulee erilaista, kun tietää ettei kaikki olekaan kunnossa... Voimia, ja rohkeutta teille!  Vielä tämä viikko, ja sitten kääntyy jo helmikuuksi. Toivotaan että näyte on parempi ja asiat lähtevät rullaamaan nopeammin joka tapauksessa. Tiedän niin, miltä nuo monenkirjavat tunteet tuntuvat... Olimme miehen kanssa tässä tapahtumassa, jossa oli paljon pieniä, suloisia lapsia. Siellä joukossa istuessani,  kun valot himmenivät ja kaikki katsoivat lavalle, minulla alkoivat kyyneleet valua, niin sydäntäpakahduttava oman pikkuisen kaipuu lainehti yli. Huomaan sen kipeänä tuollaisissa hetkissä, kun ei tarvitse "pitää itseään koossa". Jos näen vaikka kavereiden lapsia, pystyn tsemppaamaan itseäni paremmin. Mutta niissäkin hetkissä suru huhuilee aina ajoittain jossain mielen takakammarissa, vaikka se on sinne teljettykin.

Aika kuluu niin hitaasti...torstai-aamuna saamme lisää tietoa. Kunpa saisimme myös toivoa! Minulla ei ole juuri aikaa koota itseäni, jos saamme huonoja uutisia, vaan lääkäristä on mentävä suoraan työhön.