Tuhmilla-75
Seuratut keskustelut
Kommentit
Toivottavasti ajattelit jotain hyvää!
Jos ajattelit tehdä itsellesi jotain pahaa, niin unohda se. Muista, että vaikeudet ovat ohimeneviä ennemmin tai myöhemmin.
Jos toinen vanhemmista kieltää jonkin asian, toisen vanhemman pitää lähtökohtaisesti säilyttää tuo linja.
Vanhempien ollessa eri mieltä asia tulee keskustella heidän välillään selväksi.
Lapsen aikana ei kävellä puolison yli.
Niin ja mikäli ymmärsin oikein, riita lienee ollut muuta kuin koko päivän kestänyttä huutoa. Kyllä mullakin olisi herne todella syvällä jos ylitseni oli kävelty. Sitäpaitsi kyse ei ollut muutenkaan siitä etteikö tämä AP äiti osaisi 'relata" tai ottaa "chillisti' lauantaina, vaan nimenomaan tuosta päällekävelylinjasta.
Kiitos ja kumarrus.
Saa riidellä, mutta ilman väkivallan uhkaa ja karmeaa huutoa.
Tärkeintä on, että lapsi näkee kuinka riita ja asiat sovitaan ja siitä jatketaan normaalisti sovussa eteenpäin.
Ei lapsen pidä kasvaa pumpulissa. Riidat, kun niitä on harvoin, on osa normaalia elämää.
Hei.
Ihanasti kirjoitettu ja hyvin kuvaat tuota tilannetta.
Itse olin parisuhteessa 13 vuotta minua 23 vuotta vanhemman miehen kanssa. Saimme lapsenkin vieläpä hänen ollessaan 59 vuotias. Naimisissa tuosta ajasta reilun seitsemän vuotta. Syy miksi liittomme päättyi on henkilökohtainen, enkä avaa sitä täällä.
Ei aito Rakkaus katso ikää. Se, mitä sydämesi sanoo, se on tärkeää ja luota siihen! Tulevaisuus on arvoitus eikä tätä ainutkertaista elämää pidä jättää elämättä pelkojensa vuoksi jotka voivat osoittautua täysin turhiksi.
Kannustan Sinua tavoittelemaan onneasi ja tuntemaan turvallista luottamusta tulevaisuuteen!
Kovasti paljon tsemppiä lähetän!
PS. Sivuuta kaikki ilkeämieliset kommentit. Seassamme on paljon pahantahtoisia paskiaisia jotka ovat katkeroituneita omassa elämässään.
Viini voi olla alkoholitonta.