tsirbulainen
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ooo doggo vähä jännäää,kerro sitten kun olet tehnyt clearbluen 😍
n30/m41 itsellä ensimmäinen toiveissa (miehellä ennestään lapsia)
yritys aloitettu 2/20
Sammal
Niin se justiin että haaveilee ja toivoo mutta samalla tulee mietittyä että voikohan edes saada lapsia. Kun ei ole ikinä ollut raskaana,ja itellä leikatty kystia munasarjoista niin sen jälkeen on huoli ollu että vaikuttiko hedelmällisyyteen jotenkin😔 Ristiriitaiset fiilikset,ei saisi ajatella mitään.. varsinkaan negatiivisia juttuja. Kärsivällisesti vain odotella ja jos ei ikinä lasta tuu niin sen kuuluu mennä niin 😇🤩
n30/m41 itsellä ensimmäinen toiveissa (miehellä ennestään lapsia)
yritys aloitettu 2/20
pinkkityttö kirjoitti:
Minäkin voisin hypätä pelkästä keskustelun seurailusta mukaan. 😊 meillä kotona pörrää 2- ja 4-vuotiaat tytöt, ja heille kaivattaisiin vielä kolmatta sisarusta vahvistukseksi. Ensimmäisen jälkeen meillä oli miehen kanssa yhteinen mielipide, että toista yritetään heti, kun olen tarpeeksi toipunut ensimmäisestä raskaudesta, ja niinpä tuli neideille ikäeroa melkolailla tasan kaksi vuotta. Toisen jälkeen olimme pitkään sitä mieltä, että lapsiluku taisi jäädä kahteen, kun arki tuntui välillä melko raskaalta ja toisaalta muutettiin toiselle puolen Suomea ja työasiat oli aika levällään. Tämä kevät sekoitti jälleen pakkaa uudelleen, kun meidän kaikki suunnitellut reissut näyttää peruuntuneen ja minä onnistuin saamaan vakityöpaikan. Joten, miksipä emme antaisi kolmannelle pienelle luvan tulla 😊 molemmat olemme aina haaveilleet kolmesta lapsesta, ja nyt tuntuu, että tästä hullusta maailmantilanteesta huolimatta kolmannen aika olisi nyt tai ei koskaan. Ikää ei ole vielä liikaa, mutta kolmenkympin puoliväli lähestyy jo kovaa vauhtia.
Varsinaisesti ei olla vielä aloitettu yrittämistä, kun en ole lopettanut vielä pillereitä. Mun kierto on ollut pillereistä huolimatta jotenkin sekaisin, eli kierrosta vaihdellen on tullut välivuotoja ja menkat on saattaneet jäädä kokonaan tulematta. Eli mietinkin, miten suurta hallaa tekisin itselleni, jos lopettaisin nuo pillerit vain kesken kierron ja alkaisin odotella kierron normalisoitumista.
On ollut ihana lukea pitkään yrittäneiden plussauutisia! Toivottavasti pienet pysyvät kyydissä loppuun asti ❤️
Tervetuloa mukaan keskusteluun! ☺️
Miksei niitä voisi jättää keskenkin pois!?🤔
Mulla kävi sillee jännästi että melkein kaikilla hormoniehkäsyillä ollut epäsäännöllinen kierto ja nyt kun tammikuussa jätin ehkäisyn pois ekaa kertaa 11vuoteen niin on menkat tullu aina samana päivänä ja tosi niukatkin. Aika jännä 😂
n30/m41 itsellä ensimmäinen toiveissa (miehellä ennestään lapsia)
yritys aloitettu 2/20
Pieni mutta pippurinen
Joo hyvähän se vaan on kun kaikkea ei saa heti. Tiedän vaan että asiasta ressaaminen ei ainakaan oo hyvä tai edesauta raskautumista. Pitäs jotenki pystyä miettimään muuta😊 mutta kärsivällisyyttä niin eiköhän meidän aika koita!
Pippuri80
Keskenmeno on varmasti kauhea kokemus. Mutta uskon kans semmoseen että kaikki on tarkoitettu niin kuin ne menee. Vaikka sillä hetkellä kauhealta tuntuukin!
n30/m41 itsellä ensimmäinen toiveissa (miehellä ennestään lapsia)
yritys aloitettu 2/20
Onnea hurjasti doggo😍😍😍😍
n30/m41 itsellä ensimmäinen toiveissa (miehellä ennestään lapsia)
yritys aloitettu 2/20