ToiOnToi

Ensimmäinen poikaystäväni (oltiin molemmat 18-vuotiaita) oli hyvin dramaattinen jatkuvasti. Hän toivoi että elämä olisi kuten elokuvissa tai rakkauslauluissa. "Jätti"/oli jättämässä aina silloin tällöin koska toivoi että anelisin takaisin. Hän myös käänsi minun ihan normaalit lauseet tai teot eroaikomuksiksi ja dramaattisesti esteli minua esim. kauppaan lähdössä, koska hän ajatteli kyseessä olevan "Haen purkin maitoa, mutten palaakkaan koskaan" -tapaus. Kerran hän sitten taas dramaattisesti oli muka eroamassa ja kun sanoin että selvä, se on sitten tässä, koska en enää jaksanut katsella tuollaista käytöstä. Pojalla muuttui heti ääni kellossa kun huomasi että olen tosissani, mutta tällä kertaa en enää jäänyt.

AMK:n koululääkärin kanssa käytiin läpi allergiatestin tuloksia ja tuli ilmi että olin allerginen pölypunkeille. Kyseinen lääkäri kirjasi ylös tietoihin, että kyseessä täytyy olla lapsuudesta peräisin oleva traumaperäinen pölypunkkiallergia, sillä pölypunkkeja ei ole hänen mukaansa olemassa muualla kuin satukirjoissa. 

Teininä näin ihastukseni kaupassa. Halusin häneltä huomiota ja fiksuna tyttönä nappasin läheltä 15kg koiranruokasäkin ja kannoin sitä todella vaivalloisesti ihastuksen ohi niin että hyvällä tuurilla hän auttaisi kantamaan ruokasäkin. No ei auttanut vaikkakin käveltiin kyllä yhdessä kassalle.

Siinä sitten kuitenkin voittaja-fiiliksellä lähdin kävelemään kotia kohti uuden 15kg koiranruokasäkin kanssa.

Ps. Mulla ei edes ollut tuolloin koiraa.

Tee jotain Smoothieita? Esim. Mansikka-banaani tai joku vihersmoothie?

Itse olen sitä mieltä että ihan sama mikä pelko on, ei sitä tulisi mitenkään väheksyä. Ei kukaan halua aidosti pelätä jotain joten miksi pitäisi syyllistää toista, koska ei aito pelko kuitenkaan ole kenenkään oma valinta. Pelko on ihan luonnollinen asia ja jos siihen tuntee tarvetta puuttua niin auttakaa näitä ihmisiä jolla on pelkoja älkääkä syyllistäkö.