Tellu1980
Seuratut keskustelut
Kommentit
älä ahdistu painosi suhteen. Neuvolan tehtävä ei ole arvostella vaan olla tukena odotuksessa.
Ammattitaitoinen terveydenhoitaja tuskin huomauttelee asiasta ikävään sävyyn. Toki ruokavalioon liittyviä ohjeita antavat yms., mutta niitä annetaan painosta riippumatta=)
Minun mieheni ei ole neuvolakäynneille tullut yhdessäkään odotuksessa (minä en ole halunnut tosin tuskin olisin estänytkään, jos mies olisi itse halunnut). Ultriin sen sijaan olen hänet ottanut ihan mieluusti mukaan aina kun se on ollut mahdollista. Toivon, että tulee ainakin ekaan ultraan nytkin mukaan ja varmaan pääsekin, koska sattunee kesäloman ajalle=)
Ja tervetuloa taas uusille (sorry, nimimerkit ei ihan heti jää mieleen).
Onnea!
Vihdoin alkaa tästäkin pinosta tulla uutisia=)
Nyt muut loppukiertolaiset kanssa junaan.
Tellu 6+6
Tosi monet ovatkin käyneet jo neuvolassa. Minulla on vasta viikon päästä. Olisi saattanut olla myöhemminkin, mutta oma terkkari lähtee sitten lomalle, ja halusi itse ottaa minut ekalle käynnille.
Ekaa ultraa odotan innolla, mutta siihen lienee vielä kuukauden verran aikaa.
Aamulla taas etoi niin vietävästi, että tuntuu kurjalta käynnistää päivä huonolla ololla=(
Onneksi oksentamaan ei ole tarvinnut ruveta! Toivottavasti ei tarvitse missään vaiheessa. Ostin töihin naposteluporkkanoita, joita voin potilaiden välissä napsia, jos tulee paha olo=) Toivottavasti auttaa.
Ihanaa kun on lämmintä! Tänne meitin suunnalle luvattiin tälle päivälle 28 astetta=) Minä nautin helteistä! En viime kesänäkään kärsinyt niistä yhtään. Tosin ilmalämpöpumppu piti viime vuonna laittaa yöksi päälle pahimpien helteiden aikaan, että sai nukuttua. Nyt ei ole vielä tarvinnut siihen turvautua.
Muistin eilen, että minullahan on yksi odotusta käsittelevä kirja kaapissa, jossa on jokaviikolle oma osio, jossa mm. käsitellään alkion/sikiön kehitystä, omia kehossa tapahtuvia muutoksia yms. Piti se illalla penkoa kaapista, mutten sitten hakenutkaan sitä, kun ajattelin, että meidän isommat lapset ainakin kysyisivät sitten heti, että miksi minä semmoisia luen...en halua kertoa vielä lapsille vauvasta. Yksi päivä keskimmäinen poikamme näki minun olevan täällä vauvan sivuilla (näki sivun vas. ylänurkassa isolla tekstin "vauva") ja poika kysyi, että miksi sä äiti katot täältä netistä, millon saat vauvan =DDD Kyllä mua nauratti! Ei taida pojalla olla ihan vielä hanskassa tuo lisääntymisperiaate?!?! Vastasin siihen vain puolihuolimattomasti, että äiti lukee täältä uutisia... oli hätävale, mutta meni läpi=D
Nyt työn touhuun!
Tellu 6+6
Kiva juttu=) ihanaa päästä näkemään sintti! Uskon, että kivut selittyvät ihan normaaleilla jutuilla tai jäävät selvittämättä. Nuo kipuilut nyt vaan kuuluvat enemmän tai vähemmän raskauteen.
Suurin osa raskauksista kuitenkin menee ihan hyvin! Ja sinulla tosiaan ei sitä vuotoakaan ole ollut...
Eilen en ehtinyt koneelle lainkaan. Oli koko päivän koulutusta ja illalla isompien lasten harkkoihin kuskaamista.
Nytkin ollut kiireinen aamu töissä. Hyvä niin, meneepähän aika reippaasti=)
Ihanaa kun vielä viikonlopun saa nauttia lämmöstä, sitten kai jo kylmenee=(
Murunen: On varmasti rankaa muuttaa noin kauas tutusta ympäristöstä, mutta koti on siellä missä oma perhe on=) Hyvin kaikki varmasti menee!
Onpas outoa, että voivat pakottaa sokerirasitukseen???? Koko neuvolajärjestelmähän on vapaaehtoisuuteen perustuva, samoin siihen kuuluvat seulonnat ja palvelut. Eli periaatteessa ei lakipykälien mukaan ole mitenkään pakollinen! Toki siihen kannattaa mennä, jos yhtään on viitteitä sokereiden heittelystä!
Nyt tulikin jo seuraava potilas.... töihin siis ja sitten syömään (alkaakin olla jo paha olo=/)
Tellu