
Tähtitaivas☆
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kerran Elämässä, niin totta tuo ajatus, että "tää on tässä". Sen tunnistaa varsinkin parisuhteen kohdalla, tai ei tarvitse olla edes parisuhteessa, kun ei joku henkilö kiinnosta.
Muistan omasta nuoruudesta sen, että poikia/miehiä oli vaikka jonoksi saakka🤣
Sitten jokusen kanssa tuli käytyä pari-kolme kertaa ns. "treffeillä", mutta valitettavasti tunsin, että tää on TÄSSÄ!
Lopetin suhteet samantien😅
Ihan siksi koska en nähnyt yhteistä tulevaisuutta. Ihan annoin fudut.
Jätetty osapuoli oli usein järkyttynyt, koska ei aavistanut mitään, vaan oli jopa tuomassa kihlasormusta mukanaan.
Olen antanut täydet rukkaset jokuselle miehelle, eikä se tuntunut missään, koska kuuntelin omaa sydäntä/vaistoa.
Mutta kas, kun löysin itselleni sopivan miehen silloin reilu 30-vuotta sitten, niin heti tiesin, että tästä tulee vielä jotain!!😘😘😘
Mentiin naimisiin vasta reilu 4-vuotta sitten, ennen esikon syntymää. Meillä on ollut tosi kivaa yhdessä kaikki nämä vuosikymmenet....ollaan mm. matkusteltu maailmalla.... ja sen jälkeen monta kertaa myös lapsen kanssa😊
Siinä henkilökemiassa vaan jokin asia osui kohdalle, että vieläkin viihdytään yhdessä❤, vaikka aina elämä tuo mukanaan alamäkiä ja ylämäkiä.
Olen tosi kranttu miesten suhteen, enkä ottaisi "ketä vaan", koskaan.
Joten kyllä sen tietää, että koska se on siinä...
Mutta hedelmällisyyden kohdalla en ole satavarma tästä, joten edelleen yritys saa jatkua näin 48-vuotiaana....
Jospa sain valettua sinulle uskoa asioihin❤🙏🙏🙏🙏 Päätä itse mistä puhun ja toivotaan parasta lopputulosta kaikelle💕
Tähtitaivas☆
Amelie77, kuullostaa ihanalta -ONNEA!❤❤❤💕💕
Mä uskon, että kaikki menee nyt hyvin❤
Koitahan selviytyä muista haasteista siellä ja varmasti miehesikin on tosi onnellinen tästä uutisesta👍🙏💕💕💕💕💕
Kirjoittelehan vaan vapaasti😊
T. Tähti☆
Kp5/29..... tavallaan vasta yk 2....kaiken koetun jälkeen...
Tähtitaivas☆
Amelie77, ensinnäkin onnittelut plussasta❤💕💕💕
Olet käynyt kivisen tien ja nyt näyttää hyvältä💕 Henkinen tuki on tässä kohdassa kysyttyä, ompa mielenkiintoinen kuvio, että olette eri maissa...ette kumpikaan kotimaassa, joka varmaankin lisää tuota epävarmuuden tunnetta, tässä tilanteessa.
Toivon, että vauva tulee teille syliin saakka❤
Uskoisin, että koronatilanne helpottaa syksyn myötä.
Kirjoittele ihmeessä ja hyvää odotuksen jatkoa❤
T. Tähti☆
Tähtitaivas☆
Hei, voi todellakin vauvakuume tulla ihan samantien!
Mäkin elän edelleen sitä, se iski jo synnärillä, kun oman pienokaisen sai syliin❤ Sama kävi miehelle❤
Oikeastaan oli yllätys se tunnelataus, joka oman pienokaisen syntymään liittyy. Tiesimme heti, että toinen meni samantien "tilaukseen"... ❤
Edelleen odotellaan "toimituspäivää"😅, tilauksesta tulee seuraavaksi 4vuotta...💕💕💕
Voi että, kun tuntuu olevan jotain toimitusvaikeuksia😥
Jospa toive kuitenkin toteutuisi.
Kaikille tsemppiä ja uskoa!🙏🙏🙏💕
Sekä tietysti pikaista plussaa👍💕💕💕
T. Tähti
Kp 5/29
Tähtitaivas☆
Kakille onnea omiin tilanteisiin ja toiveisiin🙏💕
Ikäeroa ajatellen, on tässä tilanteessa aika merkityksetöntä, kunhan lapsi vaan tulisi💕💕
Olen nähnyt, että esim. n. 5v ikäiset lapset leikkivät eri ikäisten kanssa ihan mielellään vaikka ikäero olisi laajakin esim. 2-10v..
Meillä 4v. leikkii tosi miellelään 1,5v- 9v. ikäisten kanssa ja leikit on hyvin erilaisia iästä riippuen😊 Ikäero ei ole täysin se juttu, vaan kemiat ja se miten synkkaa😘
Minä äitinä leikin myös kuin lapsi ja tehdään mitä erilaisempia juttuja yhdessä😊
Olen kuullut, että kaikki aikuiset eivät leiki ollenkaan lastensa kanssa, mutta minusta se on vaan tosi kivaa ja pidän siitä😅 Toive yhä on saada sisarus ja pienin ikäero, joka on mahdollista, niin vajaa 5-vuotta.....jospa🙏💕
Tähtitaivas☆