Syöpä14102019
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hyvä keskustelu HUSin psykiatrin kanssa. Laitetaan nyt psykoterapia vähäksi aikaa taustalle ja hoidetaan päätä ihan vaan syövän näkökulmasta. Hoitosuhdetta jatketaan ja katsotaan eteenpäin kun syövän tilanne selkiytyy.
Psykologiaikojakin jatketaan - huomenna itseasiassa on yksi.
Työterveyslääkäri oli ihana. Hän kävi Kannasta katsomassa olisiko syövän solutyyppi mainittu siellä. En ole. Itse en ole uskaltanut käydä Kannassa lainkaan, sillä se saattaisi aiheuttaa lisä googlailua ja tieto/väärin tulkittu tieto lisää tuskaa.
Se kävi ilmi, että syöpä on gradus 2. Ja kuten aiemmin todettu, limakalvot ja kohdun suu ovat puhtaat.
Varattiin uusi aika työterveyteen syöpälääkärin vastaanoton jälkeen, jotta voidaan suunnitella miten duunin kanssa menetellään.
Sumussa edelleen, ja kuolinsiivous käynnissä. Viikonloppuna lapsen kanssa messuille.
Töissä järjestelen kaikenlaisia projekteja parempaan kuntoon.
Syöpähoitoputkessa ollaan- työterveyslääkäri sanoi, että meillä on tässä nyt vuoden projekti.
Psykiatri kysyin turvaverkostani, Totesin ettei sellaista ole. Vastaanoton jälkeen tajusin, että turvaverkkoa ei ole, koska olen itse kaikkien turvaverkko.
Totta myös on, että olen aikalailla eristäytynyt viimeisten vuosien aikana ystäväpiiristä. Kun jatkuva lapsen harrastusten hoitaminen loppui, putosin tavallaan tyhjyyteen. Ruuhkavuosina ei ollut aikaa oikein muille kuin lapselle, ja nyt kun ei enää ole lapsen harrastuksia, ystäväverkon ylläpitämättä jättäminen kostautuu.
Jos minä tästä hengissä selviän, pitää muuttaa monta asiaa.
On tää niin tätä.
Ennen tätä syöpäjuttua, oli vihdoinkin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää hakeutua työkykyä ylläpitävään psykoterapiaan. Lähinnä masentuneisuuden ja lapsuuden kokemusten vuoksi - > ajattelin että voisin alkaa elää onnellisempaa elämää.
Pykologilla jo kävinkin ja tänään olisi psykiatrin konsultaatio ( psykoterapia lähetehän vaatii kolmen kuukauden hoitosuhteen).
Nyt heittää kaikki häränpyllyä. Psykiatria ja psykologia toki tarvitsen tässä vaiheessa, mutta teenkö kuolemaa? Missä olen kolmen kuukauden päästä? Onko enää työkykyä, jota ylläpitää?
Olen laiminlyönyt itseäni jo vuosia, ja nyt sitten hoidan kaikkea yhtäaikaa - vai mitä tässä nyt oikein tapahtuu?
Illalla on vielä työterveyslääkärinkin vastaanotto - kävin siellä romahtamassa pari viikkoa sitten ja sovittiin että tulen uudestaan tänään.
Onneksi töissä on aika hiljaista.
Jostain pitäisi löytää lapsellekin psykologipalveluja kun syövän laajuus varmistuu.
Kotona teen hiljalleen 'kuolinsiivousta' tai siis karsin ylimääräistä kirpputorille ja yritän saada sairastupaa kuntoon. Viikonloppuna olisi varmaan syytä pestä petauspatjan päällinen, ehkä myös täkit ja tyynyt.
Niin kauan kun pystyn toimimaan loogisesti pysyn kasassa, pieniä romahduksia tulee päivittäin.
Odottavan aika on pitkä.
Minulla on edessä syövästä kertominen 19 vuotiaalle. Voihan tässä vielä mennä luottotiedotkin.
Tsrmppiä.