-sipsu-

Kaksi laattaa pillereitä jäljellä kaapissa... Sitten alkaa yrittäminen :)

Samoja ajatuksia täälläkin, pelonsekaista haaveilua ilmassa. Läheisimmät ystäväni ovat vielä kaukana vauvahaaveilusta, joten löysin itseni täältä etsimästä samanhenkistä porukkaa :)



Perheenlisäystä en ennen tätä vuotta ollut ajatellut vakavissani lähes lainkaan. Tuumailut ovat tyssänneet aina ajatuksiin, että olen liian nuori/ elämäntilanne ei ole sopiva/ epävarmuus haluanko lapsia ehkä koskaan… Tänä vuonna palaset tuntuvat kuitenkin loksahtaneen paikoilleen, koska aivan armoton vauvakuume on iskenyt sekä minuun että mieheeni. Molemmilla on vakityöt, meillä on oma talo eli olisi hyvin tilaa jälkikasvulle, ja menimme vihdoin naimisiinkin 7 vuoden koeajan jälkeen…



Olen jo pariin otteeseen ollut jättämässä pillereitä pois, mutta jokin varovaisuus vielä jarruttaa takaraivossa. Työthän nyt on yksi asia, sieltä tuskin koskaan tosiaan avautuu mitään ihanteellista aikaa jäädä pois. Mutta en ainakaan itse elä elämääni työtä varten, joten pitäisi kai vaan olla rohkeasti itsekäs tässä asiassa.

Toinen asia mikä jarruttaa on sitten se pelko… En ole juurikaan vauvoja ja pikkulapsia hoitanut (vaikka niitä lähipiirissä on jatkuvasti pilvin pimein), ja voin kuvitella sen paniikin, mikä mut voi aluksi vallata. Osaanko, jaksanko, pystynkö.. aaaargh!

Todella ristiriitaisia tuntemuksia siis. Toisaalta ei malttaisi odottaa enää hetkeäkään ja haluaisi aloittaa yrittämisen heti huomenna, eihän sekään mikään itsestäänselvyys ole että natsaako tai kuinka pian.