Sipiriina

Täällä alkoi tänään taas uusi kierto (yk 15) ja yllättävän tottuneesti eteenpäin.

Mä olen vielä pitäytynyt testeistä kokonaan, jotenkin päänsisällä jyllää ajatus että jinxaan yrityksen, jos testaan etukäteen. Voi olla myös jotain omaa suojamekanismia, etten kestä nähdä sitä tyhjää viivaa. Mulla kierto tosi säännöllinen ja joulun alla kun oli poikkeuksellisesti 30 päivää 23-25 sijaan olin jo ihan varma, että nyt tärppäsi. Mökillä kun oltiin, kauppaan ei päässyt ja kun kuukautiset sitten alkoi olin ihan romuna ja vannoin, että en enää ikinä odota yhtään 25 yli. No, ei ole tarvinnut, kun kierrot taas molemmat tälle vuotta 23 päivää.

Parempia kiertoja muille kuumeisille!

Enää pari päivää Piukulla odotusta, toivottavasti maanantai palkitsee teitä kauniilla sykkeellä!

Joko Mannapuuro uskalsit varata neuvolaa tulevaksi?

Täällä ihan samaa pohdintaa itsensä ja välillä myös miehen motivoinnista petipuuhiin. Musta meillä kaikkineen huonontuu into seksiin yrityskertojen karttuessa. Mies osasi sanoa, että hän tuntee painetta kun pitäisi aina ovulaation tullen tehdä mieli oli intoa / kuntoa (viimeisin kierto kumpikin koronassa ja pakko jaksaa yrittää..) ja että onko aina pakko kertoa jos ovuloin. Itse jossain pms-oireissa räjähdin, että arvaa jaksanko itse pissiä tikkuun ja miettiä jokaista rinnan aristusta ja munasarjan nipistystä. Viesti meni kuulemma perille ja saatiin sopu. Kauhea toive onnistua kummallakin, niin väistämättä kumpikin tuntee paineita ja stressiä.

Täällä muuten alkoi uusi kierto. Yllättävän chillisti suhtauduin tähän. Seuraavaan ovulaation tulee just vajaa viikko ennen ensikäynti, eli sitä kohti vielä luomuna.

Onnittelut Mannapuurolle ❤ turvallista alkuodotusta ja tummenevia viivoja.

Täällä poikkeuksellista toiveikkuutta herättäneiden erityisten kipeiden rintojen sijaan on tilalla erityisen kipeä pää ja ennakoi migreeniä alkavaksi.. mikä taas ennakoi uutta kiertoa. Mies totesi tyynesti kun näki mun menevän suoraan töiden jälkeen migreenilääkelaatikolle, että onneksi enää pari viikkoa sinne suunnittelukäynnille. Päässä ehdin jo luoda upeita rakkaustarinoita, miten tämän kierron aikana meillä kaksi positiivista koronatulosta ja kolmannella kerralla olis ollut ihan toinen testi.

Sibulle myös tsemppiä lääkäriin, toivotaan hyviä (nopeita) suunnitelmia!

Heippa, mukaan nyt myös vähän rohkeutta keränneenä tähän keskusteluun. Ollaan aloitettu yritys 1/21 ja tähän asti nolla plussaa mittarissa. Kunnalliselle lapsettomuuspolille vihdoin 3/22 nyt käynti ja ensimmäiset verikokeet ja sn-näytteet otettu. Mulla on operoitu kohdusta myoomia ja ne tullut myös takaisin, mutta vielä maltillisen kokoisia. Tällä tiedolla yritystä eteenpäin.

Oma pää painiskelee paljon sen ympärillä, että ollaanko yritetty kauan ja kauanko tätä odotusta voi olla vielä edessä. Omakannan lapsettomuusdiagnoosi näyttää lukiessa pahalta, mutta epätodelliselta kun mitään toimenpiteitä ei ole vielä takana. Google laulaa kokoajan "mitä on terolutit" (tuntuu auttavan niin monia, tai sitten ei), miksi ovulaatioinduktio jos ovuloi säännöllisesti jne. Ehkä täällä on muitakin, jotka on pitkää yrittäneet, mutta ihan pihalla. Tai muistatte miltä se tuntui alkuun.

Sitten vielä kun on tunnepuoli pään sisällä... Mulla mies on ollut alusta asti innokkaampi perheen perustaja ja häneltä tuli ajatus aloittaa yrittäminen. On siis mukana ja tukena, mutta itsellä on silti tosi yksinäinen olo omien kropassa tuntuvien inahdusten tulkinnassa. Ollaan puhuttu siitä, miten mä tulkitsen ja pohdin ja petyn kuukauden koko syklin ajan ja mies ei oikein voi muuta kun odottaa jotain tapahtuvaksi. Miten te muut ootte käsitellyt tällaista? Puhutteko kaikista oireista heti ja onko teillä miehet tietoisia tarkoista piinapäivien laskuista?

Varmasti erikoisia tuntemuksia, kun ei ole vielä mitään isoa muutosta kropassa ulkoisesti, mutta pään sisällä pyörii. Itse luin tänään yhdestä blogista todella realistisen kuvauksen ensimmäisestä 8 kk lapsen kanssa pelkojen, väsymyksen ja ilon vaihdellen vuorollaan. Jotenkin vasta nyt jysähti se ajatus, että mitä hittoa tapahtuu sitten kun on oikeasti se lapsi. Tämä ovisten ja oireiden kyttääminen ja päivien laskeminen on jo sellainen urakka, että unohtuu kokonaan, että kun plussan saa, niin sitten se oikea vaihe vasta alkaa. Miltä sen pitäisi sitten tuntua?