Silpukkainen
Seuratut keskustelut
Kommentit
Täälläkin yksi pitkään keskustelua seurannut vauvakuumeilija. Ensimmäistä kertaa itse kirjoittelemassa.
Meillä on yritystä takana jo yli vuosi. Haasteita tuo pcos ja myös lievä ylipainoni, jonka myötä kuukautiset hävisi käytännössä kokonaan vuonna 2018 ja luultavasti ovulaatiota ei tapahdu itsenäisesti koskaan tai ainakin erittäin harvoin. Nyt ollaan onneksi saatu vihdoin letrot käyttöön ja ne näyttäisivät toimivan.
Hetken kerettiin jo olla onnellisia, kun toisesta letro kierrosta saatiin positiivinen raskaustesti. Onnea kesti valitettavasti vain raskausviikolle 6 ja se päättyi varhaiseen keskenmenoon. Asiaa on nyt työstetty ja itketty ja nyt katse tulevaan. Positiivista tietysti, että plussa saatiin. Seuraavaa toivotaan sitten kestävämmäksi.
Nyt lähinnä mietityttää milloinkohan kuukautiset palaavat keskenmenon jälkeen. Viimeisen kahden vuoden aikana menkat on ilman mitään lääkkeitä tulleet vain kerran. Joten tilanne tuntuu melko toivottomalta. Lääkärikään ei osannut sanoa asiaan mitään, käski vain odottelemaan. :(
Esikoinen 3/2021, toinen toiveissa. Taustalla lapsettomuutta, pcos ja keskenmeno
Ei millään jaksaisi ootella. Toivoisi vain, että pääsee taas yrittämään. Varsinkin kun tässä on tehty pitkään töitä, että edes saadaan kierrot toimimaan lääkityksen avulla. Ja nyt tavallaan pitää taas aloittaa kaikki alusta. Loppunut usko siihen, että keho osaisi itse toimia.
Minulla onkin kaapissa vielä terolutteja ja mietinkin kehtaisiko jossain vaiheessa aloittaa ihan itse kuuri niillä.🤭 Mutta ei nyt vielä kiirehditä. Nyt keskenmenosta on noin kuukausi aikaa.
Esikoinen 3/2021, toinen toiveissa. Taustalla lapsettomuutta, pcos ja keskenmeno