Seepra87

Heippa kaikki uudet ja vanhat! Onnittelut plussanneille ja pahoittelut teille joita haikara vielä antaa odottaa itseään.

Monikaan ei varmasti muista minua, osallistuin Yritys päällä 2015 ykköskeskusteluun alkuvuodesta. Aloitimme raskauden yrittämisen lokakuussa 2014 ja minulta löytyi tuolloin raju pco. Kävimme koko kevään lapsettomuushoidoissa, jotka tuntuivat henkisesti niin rankoilta etten pystynyt osallistumaan keskusteluun täällä. Seurasin kuitenkin sivusta juttujanne ja ne piristivät minua ihan hirveästi :).

Nyt, lähes vuoden yrittämisen ja 2 terolut- kuurin, 5 letrozol- kuurin sekä lukuisten irroituspiikkien sekä tutkimusten jälkeen kuitenkin tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Olen ihan ällikällä lyöty enkä edes oikein osaa vielä edes olla onnellinen, olin jo niin asennoitunut epäonnistumiseen. Toki raskaus voi mennä vielä kesken kun ollaan niin alussa, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Lisäksi jo se että pystyn tulemaan raskaaksi, on iso juttu, vaikka se johtaisikin keskenmenoon.

Toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään tai ajattele että tulin tänne leveilemään, sillä tarkoitukseni on vain sanoa että se voi onnistua ihan kenellä tahansa ja ihan milloin tahansa! Minulle ainakin uskoa toi se että moni muukin ongelmia kohdannut raskautui. Vaikka kuinka tuntuu että kaikki muut vaan lisääntyy enkä minä koskaan, muistakaa että suurin osa meistä tulee ennemmin tai myöhemmin saamaan lapsia! Varsinkin muut pco-kanssasisaret, tämä homma ei ole este vaan hidaste.

Ihanaa alkanutta syksyä kaikille, tsemppiä! <3

Moikka Nita85!

Minulla on teroluteista kokemusta kahden kierron verran, minulla taustalla pco ja gyne toivoi terojen herättelevän hormoneja. Menkat siis tulivat ja menivät ihan miten sattuivat. 

Söin kuurit samalla lailla kuin sinä eli kp15-24. Minulla eivät auttaneet raskaaksi tulossa eivätkä aikaansaaneet ovulaatiota. Menkat toki tulivat. Sivuvaikutukset sen sijaan olivat aika hurjat, varsinkin kuurin jälkeiset päivät olivat sellaista itsemurhaoloa että huhhuh. Lisäksi kuukautiset olivat tosi inhottavat, vatsa oli kipeä ja tuntui koko aika keljulta. Minulla ei yleensä ole minkäänlaisia pms- tai kuukautisoireita joten yllätyin kovasti näistä. Kyse oli ilmeisesti siitä että keltarauhashormonin määrä elimistössä romahti ja masennus johtui siitä (käsittääkseni jostain samasta voi olla kyse raskauden jälkeisessä masennuksessa,raskauden jälkeenhän keltarauhashormonin taso putoaa siitä raskausajan tasosta). Ainakin näin mieheni minulle selvitti :).

Kävimme viime viikolla lapsettomuusasioihin erikoistuneella lääkärillä, joka totesi että terolutit voivat pahimmillaan sotkea oman kierron, hän ei ainakaan kovin innostunut ollut teroista. Olen netistä huomannut että ne joilla hormonit normaalisti sekaisin, voivat hyötyä kuurista mutta jos taustalla on mitään muuta (esim juuri pco), teroista ei luultavasti ole hyötyä. Lääkärini mukaan terot eivät varsinaisesti estä ovulaatiota, mutta jos syöt teroja kp15-24 ja menkat alkavat vaikka kp27 ja ovulaatio tapahtuukin vaikka kp24, mahdollinen alkio ei voi kiinnittyä kohtuun kun sehän tyhjenee menkkojen myötä. 

Oi hitsi miten paljon plussanneita jo tähän mennessä helmikuussa, mahtavaa! Onnea ja rutistuksia kaikille! <3

Me tosiaan päädyttiin kahden terokierron jälkeen yksityiselle lapsettomuusklinikalle ja meillä on aivan huippu lääkäri siellä :). Heti alkuun totesi että terolutit on ihan sontaa ja pistää kierron vielä entistäkin pahemmin sekaisin pahimmassa tapauksessa (olin itsekin salaa miettinyt tätä).

Juteltiin rauhassa tunti siinä ja munasarjat ultrattiin (rakkulaisethan ne vieläkin oli), ja käteen jäi rauhallinen olo ja femar-resepti (perusperiaate sama kuin clomeilla mutta aiheuttavat vähemmän monikkoraskauksia). Niitä olen nyt popsinut viisi päivää ja ylihuomenna on taas ultra, jossa nähdään että olisiko sieltä joku munasolu lähtenyt kypsymään. Niin jännää! Tuntuu että nyt ollaan hyvissä käsissä ja itse ei enää tarvitse stressata tästä hommasta niin hirveästi eikä laskeskella päiviä kun joku toinen miettii kaiken valmiiksi. Minulla kun on tapana suunnitella ja stressata ja analysoida ja miettiä jne niinkuin varmaan melko monellakin muulla. 

Yllätyin tosi positiivisesti tuolla klinikalla käynnistä, yths:n ja työterveyshuollon jälkeen tuntui kuin olisi oikeasti tullut taivaaseen :D. Vai kuinka usein olette nautiskelleet ihanaa cappucinoa samalla kun juttelette gynen kanssa? :D. Olemme miehen kanssa jo tuhanteen kertaan todenneet että onneksi lähdettiin hoitoihin heti eikä jääty itsekseen ihmettelemään, varsinkin kun minulla tämä pco. 

Aurinkoisin terkuin Seepra, kp13/34, yk2. 

Tulin nyt vielä täsmentämään edelliseen viestiini että tarkoitukseni ei ollut olla negatiivinen tai lietsoa pahaa mieltä kenellekään. Itseäni vain mietityttää nämä asiat ja haluan ottaa huomioon myös sen pahimman mahdollisen skenaarion. Tiedän kyllä että ilmeisesti yli 90% lapsia yrittävistä onnistuu lopulta, mikä on aivan ihanan helpottava tieto, mutta en voi olla miettimättä että mitäpä jos minä ja mieheni kuulumme siihen onnettomaan n.5% porukkaan joka ei vaan onnistu. Siksi pyörittelen näitä asioita monelta kantilta ja olisin kiinnostunut kuulemaan onko täällä muita jotka pohtivat tällaisia. Mielestäni kuitenkin tällaisetkin aatokset ovat ihan sallittuja ja mahdollisesta lapsettomuudesta kärsivien osalta ihan "normaaleja". 

Ihanaa viikonloppua kaikille, vaikka nyt hiukan pahanilmanlintuna täällä liitelen :). 

Olen nyt ollut vähän muilla mailla henkisesti ja yrittänyt olla ajattelematta tätä vauva-asiaa, joten olen ihan tietoisesti pyrkinyt olemaan poissa tältä sivustolta. Selasin kuitenkin nopeasti viimeisimpiä postauksia läpi, ja isot onnittelut lefemmelle sekä kaikille muille plussanneille! Ihanaa kuulla että toiveet toteutuu :). 

Minulla pyörähti tänään toinen kierto käyntiin terojen myötävaikutuksella. Edellisen kierron pituudeksi jäi 34pv. Tuntuu tosin ihan turhalta laskeskella näitä terokiertojen pituuksia, koska tiedän tasan tarkkaan että en ole oikeasti ovuloinut. Eli minulle voi päivittää kp1/34, yk2. Nyt kaksi terokuuria syöneenä voin sanoa että ei enää ikinä teroluteja tänne kiitos. Koko 10pv kuurin ajan vatsa on kipeä ja kuurin jälkeen on viikon ajan sellaiset masennukset että terve. Jätin eilen mieheni kolme kertaa, itkin koko päivän sängyssä ja söin suklaalevyn ja kaksi runebergintorttua. Hyvin siis etenee tämä karppaus-dieetti... :D

Onko muilla tullut masennusta, ahdistusta ja itsemurhafiiliksiä terokuurin jälkeen? 

Otimme tänään ison ja jännän askeleen ja varasin ensi viikolle ajan yksityiselle lapsettomuusklinikalle, jossa menemme tapaamaan googlailujeni perusteella yhtä suomen parasta lapsettomuuslääkäriä. Tiedän että tässä ei varsinaisesti ole vielä lapsettomuudesta kyse kun yrityskertoja on aika vähän vielä takana, mutta minulla ei yksinkertaisesti hermo kestä istua kotona ja toivoa parasta. Halvemmalla toki pääsisi jos odottelisi vuoden ja vasta sitten hakeutuisi hoitoihin, mutta jotenkin henkisesti tahdon varmuuden ja tahdon päästä testaamaan kaikki mahdolliset hoidot mahdollisimman nopeasti. Jos emme voi saada lasta ollenkaan, tahdon tietää sen mahdollisimman pian. Sitten voin asennoitua elämään siten enkä haaskaa aikaani perheidyllistä haaveiluun. Juttelimme juuri mieheni kanssa että menemme hoidoissa tarpeen vaatiessa pitkälle, mutta esimerkiksi vieraalla munasolulla hedelmöitys maksaa klinikallamme lähes 10 000e, joka ei edes välttämättä vielä tarkoita onnistunutta raskautta. Näin pitkälle emme ehkä halua mennä. Jossain vaiheessa haaveen tavoitteleminen voi tehdä koko muun elämän tyhjäksi, enkä usko että mikään haave on niin tärkeä että sen takia kannattaisi unohtaa elämän ihana kirjo ja kaikki ne mahdollisuudet joita se tarjoaa meille ilman uhrauksia. En halua haaskata elämääni, aikaani, ajatuksiani ja rahojani mahdollisesti epäonnistuvan unelman perässä juoksemiseen, kun kaiken sen voisi käyttää oikean elämän elämiseen ja siitä nauttimiseen. Ainakin itse koen että lapsen hankkimiseen liittyvät asiat pyörivät tällä hetkellä häiritsevän paljon päässäni. 

Oletteko te koskaan pohtineet sitä mahdollisuutta että lasta ei tulisikaan? Miten suhtaudutte ajatukseen? Miten pitkälle olette valmiita menemään lapsihaaveen takia? Tuntuuko elämä ilman lasta täysin merkityksettömältä? 

Terveisin filosofinen seepra87, kp1/34 yk2