Sannienna

Kiitos, kirjoitit ihanasti! :) 

Mun sisaruksilla ja suurimmalla osalla ystävistä on perheet, osalla jopa lapsenlapsia jo.. ja kaikki vaan hekumoi aina niihin liittyvillä asioilla. On kamalan ulkopuolinen olo. Samoin, etten enää tykkää käydä mun lapsuudenkodissa, varsinkaan jos sisarukset perheineen ovat siellä. Ei sillä, että en heistä pitäisi, en vaan tykkää olla se ainoa, jolla ei ole jälkikasvua. Tuntuu niin pahalta se jotenkin.

Mä olen puhunut miehelleni juuri tästä katkeruuden pelosta, mutta toisaalta uskon, että osaan käsitellä senkin asian sitten, kun se on edessä. 

Mies on kuitenkin se ykkösjuttu ainakin tällä hetkellä. Niinkuin kerroin, että tämä suhde on ainoa, jossa minua on kohdeltu kunnolla, niin en haluaisi tällaista haaskata kuitenkaan. Tuskin löydän mistään tätä parempaa miestä ja yksin en voi työni takia kuvitellakaan perhettä perustavani.

Ehkä vielä yritän jotenkin saada miehen tajuamaan, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä, ei siihen tarvita lottovoittoa, että voi lapsen tähän maailmaan saattaa. Kun se tässä vaikuttaisi se suurin kynnys olevan, olihan hän entisessä suhteessaan voinut sentään yrittää vauvaa alulle, kun molemmat olivat olleet vakitöissä ja kaikki muutenkin mallillaan taloudellisesti. Se suhde kaatui sitten muihin ongelmiin aikanaan.

Välillä tuntuu, että olisi helpoin unohtaa vaan koko juttu samantien, ja keskittyä kaikkeen mitä voi tehdä kahden, mutta sitten ei tarvitse kuin avata uusin Pirkka-lehti ja tuntuu, että koko lehden sisältö on vaan perheellisiä varten..silloin taas se ulkopuolisuuden tunne ja suunnaton lapsen kaipuu valtaa mielen. Aivan älytöntä!

Hei! Täällä kohta 34-vuotias kuumeilija,(Apua! Olin niin tohkeissani, että vasta jälkikäteen huomasin kirjoittaneeni yli 35-vuotiaitten ketjuun! Suonette anteeksi?? ) jolla pattitilanne miehen kanssa. Hän ei halua lasta, ennenkuin taloutemme on vakaa. Tällä hetkellä itse olen yrittäjänä ja pärjään niillä tuloilla varsin hyvin, mies on toistaiseksi ansiopäivärahalla, ja tämä onkin se syy, miksei meille vauvaa tule. Yritykselläni on lainoja, jotka maksan loppuun 2018 vuoden lopussa, eli siis kolme vuotta menee siihen, ennen tätä ei kuulema voi lasta yrittää tosissaan, vaan lapsi voi kyllä "tulla jos on tullakseen.. " Hän haluaa antaa lapselleen turvallisen kasvuympäristön, jossa vanhempien ei tarvitse stressata raha-asioilla jne..

Mietinkin nyt, kuinka moni oikeasti laittaa tämän talousasian kaiken muun edelle? 

Hän ei vaikuta ymmärtävän, että minä vanhenen jatkuvasti (hän on vuotta vanhempi minua) ja että kolmen vuoden päästä olen jo 37, ja ei tämä odottaminen ainakaan lisää raskauden mahdollisuutta.  Tuo "tulee jos on tullakseen "-kohta on sitä paitsi mahdoton; hän ei oikeastaan koskaan "tule" harrastaessamme seksiä, vaan lopettaa aina kesken. Luulen tässä olevan taustalla pelko siitä, että lapsi sitten kuitenkin saisi alkunsa..  En tiedä, en haluaisi missään nimessä luopua miehestä, hän on minulle kaikki kaikessa. Mutta pelkään, että olen eräänä päivänä katkera vanha eukko, joka vaan syyttää miestään siitä, että jäimme kaksin.  En tiedä miksi edes kirjoitin tänne, tuntui vaan, että haluan tästä avautua jonnekin.