sammukka
Seuratut keskustelut
Kommentit
Katteenhan pitää kattaa KAIKKI kustannukset, hankintahinnasta aina varastointiin, palkkakustannuksiin, liiketilan vuokraan ja kirjanpitäjän kuluihin!
Täytyy tilanteessa varmasti tehdä äidillekin oikeutta. Tuskin hän on vain pahuuttaan " paha" . Kaltoinkohtelu voi olla seurausta masennuksesta, joka taas voi aivan yhtä hyvin olla seurausta siitä, ettei itse ole saanut aitä kuuluisaa riittävän hyvää hoivaa lapsena.
Jos ei itse ole saanut sitä kaikkea hyvää, mistä lapselle ammentaa, saattavat voimat loppua kesken. Onhan sekin yritystä lapsen hyvään hoivaan, että hoitaa edes puitteet kuntoon, vaikka ei sitten paljon muuta jaksaisikaan tarjota.
Surullinen sukupolvien ketju olisi hyvä katkaista, mutta millä tavalla? Toivottavasti ei sitä kautta, että lapsen voimat loppuvat ja hän tekee itsemurhan (jolloin jälkeläisiä ei ehkä ole ehtinyt vielä syntyä). Karua, mutta mahdollista (toki monenlaisissa muissakin tilanteissa).
Kaikkein parasta lapselle varmaan olisi, että hän saisi jonkun sellaisenkin ympäristön, jossa häntä hoidettaisiin hellästi. En tarkoita sitä, että häntä pitäisi erottaa äidistä, vaan myös päivähoito voi toimia tukena.
Kaikkein parasta olisi se, että äiti hyväksyisi avun tarpeen. Jotkut äidit haluavat pitää yllä kulisseja viimeiseen asti ja haluavat siksi hoitaa lapsensakin itse, jotta kukaan ei vain pääsisi näkemään ongelmia. Tämän kotona hoitamisen voi taas perustella suunnattomalla rakkaudella lasta kohtaan :/
Noin julmaa kasvatusta, vaikka ei fyysistä pahoinpitelyä sisältäisikään, voi jo pitää vakavana laiminlyöntinä. Surullista jos neuvolakaan ei ole huomannut lapsessa mitään poikkeavaa. Vielä surullisempaa on, jos lapsen käytöksestä tehdään johtopäätöksiä " synnynnäisestä neurobiologisesta häiriöstä" .
Väittäisin rohkeasti, että lapsi on masentunut, koska hän on sisäistänyt itseensä äidin hänestä näkemän kuvan. Jos äiti ajattelee, että paras lapsi on hajuton ja mauton, lapsi myös näkee itsensä sellaisena. Masennus aiheuttaa muutoksia myös aivojen toiminnassa + kehityksessä. Masentunut lapsi ei ole kovin välkky, koska hän vain yrittää selviytyä.
Hyvin älykkäät, mutta sosiaalisesti täysin arvostelukyvyttömät vanhemmat ovat usein todella taitavia järkeistämään käytöksensä ja siirtämään vastuun tekemistään laiminlyönneistä itsensä ulkopuolelle.
Toiminta lapsen hyväksi voi olla erittäin vaikeaa, mutta parhaassa tapauksessa äidin käytös herättää ammattilaisen silmissä huolta. Monet todella kieroutuneitakin kasvatusmenetelmiä käyttävät osaavat selittää asiat itselleen parhain päin. Joskus ammattilaisenkin on vaikea puuttua tilanteeseen, jos äiti manipuloi ja järkeistää.
" Suomessa osataan jo aika hyvin tunnistaa fyysisen, psyykkisen ja emotionaalisen pahoinpitelyn sekä seksuaalisen hyväksikäytön merkit. Sen sijaan lasten laiminlyöntiin kuten rakkaudettomuuteen on vaikeampi puuttua, koska siitä ei välttämättä jää nopeasti nähtäviä jälkiä. Toinen Suomessa vähän tunnettu kaltoinkohtelun muoto on lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus."
http://www.stm.fi/Resource.phx/socius/socius-42004/sivu7.htx
Onhan myös mahdollista soittaa oman alueenne sosiaalityöntekijälle ja keskutella hänen kanssaan. Luulisin, että myös ihan keskustelu on mahdollista. Itse soittaisin ennemminkin sosiaalivirastoon kuin neuvolaan. En luottaisi kuin aivan pienillä paikkakunnilla siihen, että terveydenhoitaja edes muistaisi keskustelua. Toisaalta pienellä paikkakunnalla pelkäisin sitä, ettei th uskoisi ja hän laittaisi tarinan vaikkapa kateuden piikkiin tai ajattelisi, että huoli on liioiteltua. Voi toki olla, että olen HYVIN väärässä!
Tsemppiä tilanteen sietämiseen! Kun tapaa perheen/perheitä, joissa kasvatus on mennyt metsään tai huolenpitoa ei ole nimeksikään, saa ikävä kyllä mittasuhteita näihin " hyvä äiti" -keskusteluihin :(
vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsi on jo selvästi lapsi, eikä pieni vauva. Ja varsinkin silloin, jos lapsi hyväksyisi tilanteen, eli ei esim. itkisi ja karjuisi koko tuota aikaa hysteerisenä.
En tarkoita, että ketä tahansa pitäisi hyväksyä hoitajaksi. Tarkoitan tilannetta, jossa äiti ei voi kuvitellakaan olevansa näköetäisyyttä kauempana omasta lapsesta edes silloin tällöin, edes paria tuntia, vaikka lapsella olisi maailman paras ja turvallisin huolenpitäjä (kuten isä).
En tykkää olla öitä erossa lapsesta, mutta päivällä asia on hyvin ok. Silloin jos on kovin tiiviisti ollut lapsen kanssa, voi aluksi tuntikin tuntua pitkältä ajalta ja ikävä ehtii tulla, vaikka toisaalta sitä " vapautta" olisi toivonutkin :)