sammukka
Seuratut keskustelut
Kommentit
kävelevät varhain puita pitkin sujuvasti, hallitsevat vuorotahtisuuden - ja silti liikkuvat enimmäkseen peppukiitämällä ja alkavat liikkua enemmän vasta sitten kun uskaltavat päästää irti.
Mun mielestä pitää katsoa sitä yleiskuvaa, ei vain sitä, että " lapsi peppukiitää - epänormaali kehitys" . Jos lapsi ei varaa jaloilleen eikä valmiuksia konttaamiseen tunnu olevan, se on eri juttu.
Turun yo:
http: //www. med. utu. fi/hoitotiede/opiskelu/haku/index. html
Tampereen yo:
http: //www. uta. fi/opiskelu/oppiaineet/hoitotiede. html
Jyväskylä: Terveystieteiden laitos
http: //www. jyu. fi/sport/laitokset/terveys/
(jälkimmäisessä oppiaineina fysioterapia, toimintaterapia, gerontologia ja kansanterveys sekä terveyskasvatus)
Stadiassa on hoitotieteen aineopintoja tarjolla 30OP avoimina yliopisto-opintoinen http: //www. stadia. fi/aikuiskoulutus/taydennyskoulutus/hoitotiede_perusopinnot. asp
nore:
mutta sitten kun esität eriävän mielipiteesi, saat kuulla olevasi joustamaton etkä osaa ottaa muiden tunteita ja tilanteita huomioon jne. jne. Eli kuitenkaan niitä eriäviä mielipiteitä ei hyväksytä.
tai jonkun tutun tilanne, mutta että hän on nyt tehnyt sitten vain erilaisen ratkaisun - joka sitten on mahdollisesti " huonompi" tai " parempi" . Jos jälkimmäisestä on pelkoa, sitä pitää tietysti puolustautua mahdollista hyökkäystä vastaan.
Tai sitten sitä ajattelee, että sen kirjoittajan tilanne on " just sellainen mistä kaikissa lehdissäkin vain kirjoitetaan, ajatellaan vain omaa napaa ihan kaikessa" .
Vastakkainasetteluhan alkaa usein siitä, että " me olemme asiantuntijoita ja tiedämme kaiken lapsestasi" . Siitä tulee sellainen olo, kuin lapset pitäisi sosialisoida " yhteiskunnan" ja ammattilaisköörin tutkimuksen ynnä terapoinnin alaisiksi - sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. Tämä on toki vain yksi näkökulma. Enkä tarkoita sitä, että vaikkapa neurologisesti poikkeava lapsi ei hyötyisi oikein kohdennetusta terapiasta - mikäli on hyötyäkseen.
Mutta toisaalta - ammattikirjallisuudesta voi löytää myös mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, auttaako terapia nimenomaan siksi, että käytetty metodi on oikea vai siksi, että perhe saa siitä tukea ja voimia lapsen kanssa olemiseen - ja että sitten tämä myönteisyys auttaa lasta ottamaan kapasiteettinsa käyttöön kehityksen myötä.
Yleensähän lapset kuitenkin kehittyvät, oli terapiaa tai ei, ellei ole taantumista aiheuttavaa sairautta. Ja hyväosaisissa perheissä neurologisesti poikkeavat lapset kehittyvät keskimäärin paremmin kuin huono-osaisissa kasvaneet.