sammukka

Mä luulen, että harvat sopparilla kävijät ovat syntyjään leiri-ihmisiä tai hengeltään jotenkin perinjuurin " mennään luontoon, puhutaan ja rakastetaan toisiamme" .



Ne tutut, ketkä ovat käyneet sopparikurssin, ovat menneet siinä vaiheessa kun ovat halunneet nähdä, miten muissa perheissa ko vamman/sairauden/tms kanssa on pärjätty. Omaa lasta isompiin/vanhempiin vertailemalla voi nähdä, onko se tulevaisuus tosiaan yhtä helvettiä vai voiko jotain muutakin olla.



Puhuminen ei muuta asiantilaa, mutta se voi auttaa suhtautumisessa. Oma asenne onkin ainoa mihin voi vaikuttaa. Ajatteleeko, että tästä on matka kohti kurjuutta, avioeroa, katkeruutta ja tuskaa. Vai onko muitakin vaihtoehtoja?



Kehitysvammaisetkin kehittyvät ja oppivat. Se on hyvä muistaa. Jos ei taannuttavasta sairaudesta tai hyvin syvästä kehitysvammaisuudesta ole kyse, oppiminen voi olla ihan mukavaakin. Tietysti kv tuo omat ongelmansa, vaikka kyseessä olisi lieväkin juttu.

Mä kyllä antaisin lapselle vain aitoa sokeria, ellei sitten erityistä syytä toimia toisin. (Periaatekin varmaan on sellainen erityinen syy ;)

vaikka tekisi mieli

poikkeamia keskihajonnasta - suurin osa lapsista on pituuden puolesta -2SD - 2SD välillä (sairaslapsi.comissa näitä vastaavat ilmaukset " pieni lapsi" ja " suuri lapsi" ).

Kosteana harjaus siloittaa aika hyvin