Saara Sarvas

Mitä Vaakakapinaan tulee, en ole ikinä ollut mistään sen ylpeämpi. Tämä “lihavuuden glorifiointi” on poikinut tuhansia terveempiä kehosuhteita useassa sukupolvessa ja luonut uusia liikuntaharrastuksia, ystävyyssuhteita ja parempaa vointia. Voitte olla miten ärsyyntyneitä tahansa, mutta älkää viekö muilta hyvinvointia, jota yritämme päivä päivältä levittää laajemmalle.

Vaakakapina ja kehopositiivisuus kuuluu jokaiselle meistä ulkoisista tekijöistä riippumatta.

Ja se, että joku lihava käyttää törkeää kieltä itseään laihempia kohtaan, kuulostaa oikealta paikalta kerrata myös heille kehopositiivisuuden perusajatukset.

Suurin ongelmamme on tällä hetkellä nopean laihtumisen illuusio, koska oikeasti se johtaa suurimmassa osassa tapauksia aina vain sitkeämmin lihovaan populaatioon, jonka hoitamisesta tässä yritetään taistella. Kun asiantuntijoiden ja lääkäreiden suosittamat muutokset hoitokäytäntöihin saadaan koko maan laajuisiksi ja osaksi opetusta, me aletaan nähdä positiivinen muutos ihmisten terveydessä ja negatiivinen siinä painokäyrässä.

Jokainen vihakommentti hidastaa sitä muutosta, ja mä ymmärrän, että on vaikeaa myöntää olevansa väärässä. Haudutelkaa vihaajat tätä vaikka viisi vuotta, ja tavataan sitten uudestaan ja tsekataan, kumman veikkaus meni oikeaan.

Jos olet vieläkin sitä mieltä, että sinulla on faktapohjaista ja parempaa tietoa siitä, miksi ajamani asia on kansanterveydelle haitallista, keskustelen asiasta mielelläni!

P.s. Kuten sanoin ensihoitaja-Villelle jo lähetyksen jälkeen, mielestäni hänkin aloitti ensin elämänsä - eli muutti sen avioeroa ja työvuoroja myöten terveempää elämäntapaa tukevaksi - ja laihtui sitten sen jälkeen.

P.p.s. Hän oli oikeastaan samaa mieltä.

Moi!!

Tällainen “jalkautuminen” lienee vähän epätavallista, mutta oon huomannut sen olevan yllättävän tehokasta! Koska en selaa tätä palstaa kovin aktiivisesti, yritän kirjoittaa mahdollisimman tyhjentävän kilometriviestin - kuten tapoihini kuuluu.

Ensinnäkin, kiitos kaikille jotka ovat kertoneet hieman lisää mun taustoista ja linkanneet artikkeleita, ja kaikille Vaakakapinan sanomaan selvästi tutustuneille sitä täällä jakaville. Ootte luoneet muhun uutta uskoa maailmaan :D

Koska moni pitää mun esiintymisen ja yleisen sanoman “ongelmana” tai ristiriitana sitä, että mä olen edelleen lihava ja vaikutan melko jännittävässä keskustelutilaisuudessa kuulemma onnettomalta, ajattelin valaista tilannetta vähän paremmin, kuin torstaina ehdin ja muistin.

Syy siihen, että olin mukana keskustelussa, ovat sadat viestit ja kommentit, joita luen viikoittain yhteisöidemme jäseniltä ja joita minulle kerrotaan nykyään esim. Ruokakaupoissa kyyneleet silmissä. Vaikka mä voin henkisesti paremmin kuin vuosiin, se ei tarkoita että olisin terve. Se tarkoittaa silti sitä, että mä jaksan käydä näitä keskusteluja, kuunnella ne läski-huudot ja analyysit siitä, miten olen yhteiskuntaa vihaava feminatsi, jolla ei vain ole itsekuria.

Niin.. Mä väitän, että kansanliikkeen perustaminen ja samojen “kritiikkien” kerta toisensa jälkeen vastaanottaminen verrattain rauhallisesti ja loukkaantumatta vaativat huomattavasti enemmän itsekuria, kuin laihtumisen. Jep. Niin ärsyttävää näihin kommentteihin vastaaminen välillä on, nytkin meinaa lipsahtaa!!

Olen laihduttanut elämässäni liian monta kertaa, mutta painoa on pudonnut neljänä kertana muidenkin silmiin huomattavasti. Kirjoitin muutamana näistä kerroista täälläkin mainittua blogia, ja sen kuvia ottaessani muokkasin niitä nuorempana säännöllisesti hieman hoikemmiksi ja tein itseäni inholla katsoen aina rajumpia laihdutussuunnitelmia - osaksi myös saamieni ulkonäköön liittyvien kommenttien takia.

Viimeisin laihdutusyritykseni tyssäsi treenivammaan ja siitä lauenneeseen rajuun ahmimiskierteeseen, jonka aikana lihoin näkyvästi. Lopetin julkisen treeniblogini, koska olin niin häpeissäni epäonnistumisestani, vaikka olin julistanut löytäneeni tasapainon ja onnellisen elämän. Olin oikeasti löytänyt pitkästä aikaa anoreksian, jonka näännyttämänä kehoni reagoi ainoalla osaamallaan tavalla: salaa ahmimalla.

Kun tilanne oli selvästi riistäytynyt käsistäni, uskalsin muutama vuosi sitten hakea apua, jota en kokenut ansaitsevani. Minähän tiesin miten laihdutetaan ja olin vain epäonnistunut läski luuseri ilman sitä itsekuria - kuten moni kommenttien perusteella nytkin ajattelee. Sen jälkeen olen onneksi ymmärtänyt, miten kokonaisvaltaisesti syömishäiriöt ja elämäni erilaiset tapahtumaketjut ovat hallinneet jokaista liikettäni, ja sen takia pystyn nykyään hallitsemaan toimintaani paremmin.

Jos et ole elänyt psyykkisen tai fyysisen kehoosi vaikuttavan häiriön tai sairauden kanssa, en oleta että ymmärrät, mutta pyydän kokeilemaan edes hieman positiivisempaa katsontakantaa.

Kun vaihtoehtoni olivat 1) Laihduttaa ja laukaista taas vuosikymmenten aikana kehittämäni syömishäiriöt sillä lopputuloksella, että lihon vielä lisää ja 2) Käsitellä kehosuhteeni ja muut päästäni löytyvät ongelmat, vaikka sitten omalla rahalla, ja luottaa siihen, että toivuttuaan vuosien näännytys-ahmimis -kierteestä kehoni palautuu myös biologisesti, pitäisi valinnan olla ilmiselvä.