ruusukukka
Seuratut keskustelut
Kommentit
Moikka.
Ilmottautuisin mukaan. Vauvakuumeilua on takana jo vuosia ja olen kokenut v. 2011 kaksi keskenmenoa (rv 13 ja rv 9) entisen kumppanini kanssa. Kumpikaan ei tullut itse kesken, vaan olin kaavinnassa, sillä lääkkeellinen tyhjennys epäonnistui ekalla kerralla enkä halunnut sitä enää toisella kerralla, sillä oli aika karmaiseva kokemus. Romahdin aika pahasti ja sen takia erokin sitten tuli.
Nyt olen toipunut hyvin ja minulla on tämä nykyinen vakaa parisuhde. E-pillerit jäivät tänään pois. Tarkoitus kuitenkin olisi aloittaa ns. yritys vasta joulukuussa. Mutta saa nähdä kuinka aktiivisia olemme kortsun kanssa, kun molemmilla on vauvakuumetta kuitenkin. :D Tarkoitus olisi jatkaa samallalailla kuin tähänkin asti paitsi ilman ehkäisyä eli lapsi tulee jos on tullakseen. Sovimme, että jos puoleen vuoteen ei tällä tyylillä kuulu, niin mietimme asiaa uudelleen. Katsotaan vaan, niin alan kuitenkin jo ennen sitä stressailemaan.. Noina keskenmeno kerroilla olen raskautunut heti ensimmäisestä yrityskerrasta.
Tuosta vuodesta 2011 olen kuitenkin lihonnut 10kg ja mieheni on jo 40vuotias, joten ne voivat vähän hidastaa tätä meidän käärön saantia ja siihen olemme varautuneet. Tai mieheni on aika varma, että plussa tulee 1-2kuukauden kuluessa, mutta itse olen varautunut pidempään odotteluun. Tietenkin myös e-pillerit voivat sekoittaa kehoni. Niitä en tuolloin v. 2011 ollut syönyt ennen raskausyrityksiä.
Itse olen 24vuotias. Miehelläni on ennestään yksi teini-ikäinen lapsi.
Kierrosta en oikein osaa sanoa mitään varmaa.. Ennen pillereitä kiertoni oli 29päivää. Tänään siis alkoi menkat joten nyt on kp 1/29? ja yritystä ei nyt vielä ole.
Täällä myös yksi kuumeilija! Vauvakuume on ollut minulla jo vuosia.. V. 2011 tulikin perheenlisäystä yritettyä aiemmassa suhteessani, mutta kahden epäonnisen keskenmenon (vko 13 ja vko 9) jälkeen sairastuin henkisesti (masennus) ja suhde kaatui.. Elämässä oli tuolloin myös paljon muuta myllerrystä, joten keskenmenot vain saivat minut lopullisesti romahtamaan, mutteivat itsessään aiheuttaneet masennustani.
Nyt olen parantunut hyvin ja minulla on uusi vakaa parisuhde. Olemme puhuneet perheenlisäyksestä ja näillä näkymin olisi tarkoitus e-pillerit jättää joulukuussa. :)
Olen 24v ja avomieheni on 40v. Miehelläni on ennestään yksi teini-ikäinen lapsi, joka asuu kanssamme.
Vatipää: En kyllä luottaisi siihen, että testi näyttäisi plussaa noin aikaisin. Toki kaikki on mahdollista, mutta itse olen ainakin saanut aina herkillä raskaustesteillä plussan vasta silloin kun menkkojen olisi pitänyt alkaa tai maksimissaan päivää ennen menkkojen alkupäivää muistaakseni. Yksilöllistähän tämä tietenkin on. :) Tietoni mukaan testi kannattaa tehdä aina aamupissasta, sillä hormoni on silloin eniten koholla. Jos tekee muina aikoina, niin ei kannattaisi juoda kauheasti ja pissan tulisi olla ainakin kaksi tuntia rakossa ennen testin tekoa. vastaukseni kylläkin taisi tulla vähän myöhään, mutta vastasimpahan nyt kuitenkin. :D
Itselläni on kauheat ristiriitaiset olot.. Millään ei jaksais tätä yhtä kiertoa odottaa ennen ehkäisyn poisjääntiä, vaikka tiedostan, että voisi olla hyvä antaa kehon tasapainoittua hormonaliehkäisystä ennen yritystä.. En oikein tiedä, mitä tässä pitäis tehdä. :D Meillä on kylläkin pikkujoulu-risteily sovittuna joulukuun alkuun, joten sen kannalta olisi ehkä hyvä odottaa vielä yksi kuukausi, ettei sit silloin jo tarvitsisi miettiä, että jos onkin jo tärpännyt, ja mitä sitten uskaltaa syödä ja juoda jne. Vaikka toisaalta mieluusti tuollaisen asian takia olisinkin selvinpäin laivalla ja helpostihan sen saisi peiteltyä alkoholittomilla juomilla.
Hauskaa viikonloppua kaikille!