Ruthless

Neeni:  Samoja ajatuksia täälläkin. Väistämättä sitä alkaa mietti missä "vika" kun ei kuulukkaaan raskautumista. Vaikka hölmöhän se on. Me ollaan miehen kanssa jo pariin otteeseen tapeltukin aiheesta. On vaikeaa nyt saada omaan päähän menemään miten joku voi tulla vahingossa raskaaksi. mieheni poika on "vahinko teinilaukaus". Miksi meille ei nyt sitten voi tulla lasta....

Omanapailua: Meillä remontti on valmis! Luulis et nyt ois "onni ja autuus", mutta EI! Ollaan sitten paripäivää taas tiuskittu ja kinasteltu ja riidelty koko ajan. Molemmat ollaan väsyneitä, stressaantuneita ja vittuuntuneita. Eilen jo tiuskin perään että toivottavasti en ole raskaana, ei tollasen idiootin kanssa voi lasta tehdä. Molemmat tarvis nyt lepoa ja vapaata ilman MITÄÄN hommia. Kuitenkin molemmilla töiden ja muiden juttujen takia niin kiire että lepoa tiedossa ehkä ens viikolla... Perjantaina meidän pitäisi lähteä kotiteollisuuden keikalle. Näillä eväilllä se ei tuu taas päättyyn hyvin :/. Päätin että en mieti mahdollista raskautumista ollenkaan, mutta pieleen meni sekin. Kyllä sitä taas miettii onko mikäkin tuntemus taas mistäkin johtuvaa. Menkkojen alkuun ois vielä viikko.... 

Katselen tässä just erilaisia äitejä Katsomolsta. mielenkiintopisia tarinoita =)

kimallus -84: jaan tuntemuksesi! Ovisplussa onnittelut. Täällä ovis VASTA kp 20! Viime yönä töissä tikuttelin ja varmistin kotona. Eli siis ovis tänään.. eilen. =D. 

Vauvaunelmia: remontti on loistavaa ajatuksen siirtoa. Meillä alkaa makkari remppa olla loppu suoralla. Listoja vaille valmis. Ja sitten alkaa TAAS se ihana remonttijälkien siivous. Mies ilmoitti että seuraavaksi on kyllä autotalli vuorossa (kumma juttu) että saa sinne tilaa. nyt se muistuttaa kaatopaikkaa. 

ON: tämä kierto on ollut ihan erilainen kuin aiemmin. Kivut lakanneet (paitsi ovis kun tuli niin niin oli järkkyjä kramppeja että!). Ovis siis vasta kp 20. Sitkeästi tikutin joka päivä. olin jo varma että ei tässä kuussa tulle lainkaan. Eli tämän kuun kierto meni sitten  tosi pitkäksi. peittoja heiluteltiin parikertaa remontin välissä. Nyt sitten vaan odotellaan. Nyt on kyllä seesteinen olo ja en usko plussaan. Toivottavasti ei tulekkaan mitään turhia odotuksia taas. Niistä kun vaan tulee niin raastavan paha mieli. Miehen kanssa otettiin asiasta jo vähän yhteen yks yö. Kun sanoin että en usko raskautumisen mahdollisuuteen (tämä oli ennen ovista, kun ei sitä kuulunut eikä näkynyt). Mies hieman suutahti. Ja kävi taas ilmi että ei ymmärrä yhtään naisen hormonitoiminnasta mitään. Yritin sanoa että on normaalia että ennen menkkoja "flippaan" (mies kutsui sitä näin.. eli itku kohtaukset) ja kun menkat tulee niin sitten vituttaa. Ja yhdessä oltu "vasta" se 10vuotta. Tosin siitä se 9v pillereillä... miehelle en ole osannut kertoa ystäväni raskaudesta joka nyt julkista tietoa. Pelkään että mies reogoi siihen niin että mun pitäs saada vauva sen takia kun ystäväkin saa. Kuulostaa lapselliselta mutta mieheni suhteemme aikana monesti kuvitellut minun haluavan asioita kun jollain toisellakin on. En tajua mistä se noita ajatuksiaan repii. Tottakai ympäristössä tapahtuvat asiat vaikuttavat myös omaan ajatteluun vääjäämättä. mutta eiköhän kolmekymppinen jo osaa ihan itse päätää mitä elämässään haluaa. 

Harmikseni olen huomannut että ystäväni, se ainoa joka on ollut vauva haaveita "vastaan" on ikäänkuin kadonnut elämästä. Ja huomaan sen olevan molemmin puolista. Minä en laita hänelle viestiä koska ei ole mitään sanottavaa. Ja hän ei laita minulle viestiä koska ei hänelläkään ole ilmeisesti minulle mitään sanottavaa. Jotenkin ärsyttää että ihminen jonka kuvittelin olevan ystävä ei sitten ehkä olekkaan. Miten kertoa ihmisele joka ei tunne samoin miltä itsestä tuntuu? Tarkoitan kuinka selittää se valtava halu saada lapsi ihmiselle joka ei sitä halua. Itse olin ennen samanlainen enkä osaa itsekkään selittää mikä muuttui. Ja mistä se tavallaan tyhjä olo tulee. Ehkä pitäisi laittaa viestiä ja kysyä kuulumisia...... Olla se aikuisempi......

Kysymys: siis voiko ovis jäädä siis kokonaan tulematta?

KP 16. Laskennallisesti ovis pitäs olla käsillä mutta en oo tikuilla saanut positiivistä tulosta.... Eli onko ovis vaan myöhässä (tikuttanut siitäpäivästä kun menkat loppu) vai voiko se olla että ei tuu ollenkaan. Mies on kyllä kipeenä että petipuuhat jäissä, joten ei haittais jos tulis myöhässä. Jos toi mieskin tervehtyisi. Tosin muutenkin sellanen fiilis että ei tuu nappaamaan. ei tässä kierrosssa eikä ollenkaan. 

Tervetula uusille!

Robinette: Mun katkeruus ehkä johtuu myös osittain siitä että syyllistän itseäni että ois sitä voinut tähän hommaan ihan oikeesti ryhtyä jo vuosia sitten. ois ollut sitä aikaa yrittää. Tuntuu vaan että kaikki muut saa ympärillä ihan vahingossa niitä vahinko lapsia ja ite joutuukin sitten yrittämään. ja yrittämisestä tuu muuta kun lisää ongelmia (stressiä). Ja olen muutenkin luonteeltani sellainen että olen tietyissä asioissa kärsimätön. Jos haluan jotain haluan sen heti enkä myöhenmin.

Täällä kp 11 menossa ja ovista odotellessa. Näppäränä naisena teinkin meille yhteisen kutukammarin työhuoneeseen remontin ajaksi =D. Jotta jos peittoja vois heilutella remontin lomassa. Ajatukset ollut vähän vähemmän tässä asiassa. hyvä niin. En ees oo muistanut juoda  greippimehua enkä syödä joka päivä vitamiinejakaan. eipä niistä kuitenkaan apua taida olla....

Hummingbird: Olin vastaavassa tilanteessa viikotakaperin. Olin Ystäväni 30v juhlissa kun hänen mummonsa kyseli kuulumisiani. Juuri samana aamuna olin herätessä huomannut että menkat alko itku kurkussa ja sitten tulee "et sitten ole perhettä perustanu".  Nieleskele siinä sitten että ei vielä. Läheisille olen kyllä ollut avoin ja kertonut että yritetään. On ollut itselle helpomapaa. Anoppi ei kylläkään tiedä mutta hän on lopettanut painostuksen jo ajat sitten kun latelin sen hetkiset aviokriisi ongelmat.  Mulla myös sama että oviksen aikaan jaksan olla toiveikas mutta sitten se hiipuu. Ja sitten se muuttuu realiteetiksi että eipä tärppiä käynyt. Ovis ois ilmeisesti mulla viikonpäästä. En enää usko tärppiin ees tässä vaiheessa. Olen myös alkanut epäillä että ehkä syytä myös miehessä (aiemmin siis olen syyllistänyt vain itseäni). Ehkä hänen kaljottelullaan, nuuskaamisellaan ja stressillä on syytä ettei hedelmöitymistä tapahdu.... En tiiä. Alkaa olla jo ihan sama. Tää aiheuttaa vaan koko ajan pahaa mieltä. Ja katkeruutta.

Meillä kämppä edeleen kaaoksessa ja remontti ei etene mihinkään suuntaan. Tai siis etenee mutta hyvin hyvin hitaasti. Huomenna siirrymme erihuoneisiin nukkumaan koska sängyt puretaan. Valittavana siis olkkarin, takkahuoneen tai vierashuoneen sohva. Että se siitä lemmenleikeistä... Yritän saada viikossa remonttia eteneeen siihen malliin että oviksen aikana ois sänky missä peittoja heilutella!

Mun tekis mieli ottaa toinen koira. Ottaa siis itselle vauva. Ja vielä selllanen 10kk ongelma vauva. Tai no 90% niistä sen ongelmista kuulosti johtuvan iästä ja siitä ettei sitä ole osattu kouluttaa. Yritän takoa että älä, jos kuitenkin tulee tärppi niin 9kk päästä ois murkkuikäinen koira + toinen lapanen koira + vastasyntynyt. Lapasen ja vastasyntyneen kyllä hoidan mutta jos murkkuikäinen  koiruus ois samanlainen kun meidän lapasella oli 3v sitten niin ei ehkä rahkeet riitä. Mies jotenkin jätti kuuntelematta kun ohimennen tokaisin että eräs 10kk saksanpaimenkoira tarvitsisi kotia... XD Miehellä ehkä jonkinlainen realisuuden taju tallella. Mulla ei.

Mutta positiivista on että mun ns menkka kivut ovat loppuneet!!!! Eihän niitä kestänytkään kun sen 3kk.... Jospa nyt sitten mielialatkin ois tasaisempia. Toivon ainakin!