ronja1982
Seuratut keskustelut
Kommentit
En tiedä onko tästä nyt yhtään mitään apua,mutta itselläni on kohta puolen vuoden ikäinen vauva ja minulla on ollut kahdet kuukautiset vauvani syntymän jälkeen.Ensimmäiset tulivat elokuussa ja toiset lokakuussa,joten ihan sekaisin ovat täälläkin...
eikä mitään tulehdusta ole...se että pissa jää vähän valumaan johtuu vain koiran iästä,suihku alkaa olla heikompaa ja pissan ulos tuloon kuluu enemmän aikaa, eikä koira jaksa paikoillaan niin kauaa odottaa vaan lähtee kulkemaan jo eteenpäin pissan vielä valuessa...mutta syytä sisälle pissaamiseen en tiedä.Johtuu luultavasti jostakin mielen pahoittamisesta, koska tätä ei tapahdu kuin silloin tällöin. Esimerkiksi tänään pissassi sisälle kun kaverini kävi meillä kissansa kanssa ja koirani joutui tämän aikaa odottamaan kylpyhuoneessa.Vai huononeeko pissan pidätyskyky vain niin paljon vanhana,että hätä saattaa tulla aivan yht' äkkiä?
Kiitoksia että jaoitte minulle ruokailurytmityksiänne!niistä oli kivasti apua oman kullanmurun ruokailuaikataulun suunnittelussa:) Niin ja kommentoisin sitten tuota " pelkällä maidollakin pärjää" keskustelua sen verran että kyllä jokainen äiti varmastikin sitten näkee omasta lapsestaan milloin on aika lisätä ateriointiin myös kiinteitä ruokia maidon lisänä,jotkut lapset kun niitä kaipaavat aikaisemmin kuin toiset... Kiitos kuitenkin kaikille ajatuksiaan jakaneille!
Täytyypäs kokeilla aloittaa tuosta " syrjitystä" tissistä kun poitsi on oikein nälkänen ja kattoa että miten käy! Jos ei auta niin täytyy sitten koittaa huijata tuolla imetysasnnon vaihdoksella.... Kiitoksia vinkeistä ja oli helpottavaa saada tietää et muillakin on samanlaisia " ongelmia"
myös meidän kuuden kuukauden ikäinen poikamme " puistaa" itseään ja äännähtää, kun pissa tulee vaippaan...