Risse
Seuratut keskustelut
Kommentit
Perunalla aloitettiin, mutta aluksi ihan pieniä määriä. Tosin, tyttö ei kovin paljon suostunut aluksi syömäänkään. Imetin ensin ja sitten annoin vähän perunaa. Sitten kun syöminen alkoi sujua, niin tein toisinpäin eli annoin ensin kiinteitä ja sitten maitoa. Neuvolasta sanottiin, että kiinteiden kanssa annettaisi vaan vettä, mutta olen kyllä maitoa antanut.
En kyllä tiedä yhtään sen nimistä, mutta eikö se ole kiva että on vähän erikoisempi nimi :)
Aamulla herätään n. klo 9 ja ekat päiväunet n. klo 10.30-11. Joskus tyttö nukkuu suoraan n. klo 10 asti, jolloin ekat päiväunet jäävät väliin. Toiset päiväunet n. klo 14-16. Yöunille n. klo 20. Yksi syönti yöllä n. klo 5-6 aikaan.
Meillä siis vain 1-2 päiväunet. Yöunet ovatkin sitten pitkät eli 13-14 tuntia.
Ennen sitä kannattaa antaa vain korviketta lisäksi jos ei rintamaito riitä.
Mulla jälkivuoto kesti kauan (6-8 viikkoa) ja välillä se loppui ja sitten taas sitä tuli vähän. Ekat menkat alkoi n. 3kk synnytyksestä ja seuraavat n. 6kk synnytyksestä, joten aika vaihtelevasti on menkat tulleet ja imetän edelleen osittain.