ReksiJaKeittäjä

Kuperkeikka, pidä pääsi, ja tee kuten itsestäsi hyvältä tuntuu. Sinulla taitaa olla vielä hyvää aikaa pohtia asiaa, mutta itseä ei pidä huijata, se katkeroittaa. Oikeasti, oma rauha on mielelle todella tärkeää, eikä tuo asiasi ole muutamasta päivästä kiinni - sitten myöhemmin on aikaa palailla "normikuvioihin". Onnekseni itselläni on ikävuosia ja elämää kertynyt sen verran, että on kanttia seistä sanojeni takana. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3

Ei asiat nyt aina vaan ole noin mustavalkoisia: "valitsit miehen, lapsi on perheenjäsen". Itse olen naimisissa miehen kanssa, jonka teini ei edelleenkään ole minulle oikea perheenjäsen, vaikka olemme miehen kanssa eläneet yhdessä tämän teinin vauva-ajasta alkaen. Näin se nyt vain on, ja aloittaja valitkoon lähelleen vain ne ihmiset, joita haluaa. Niin aion itsekin tehdä, kun kolmas lapsemme syntyy, ja samoin tein kahden aiemmankin synnyttyä: vieraat, myös puolisisarus, otetaan vastaan sitten kun huvittaa. Onneksi olemme mieheni kanssa yksimielisiä, että talossa vakkarina asuvat ovat sitä oikeaa perhettä, joilla on tulokkaassa riittävästi ihmeteltävää ilman vierailevia tähtiä.

Huh, toivon todella, ettet joudu vastaavaan uusiksi. No en minäkään tiedä kuin yhden ystävän, jonka molemmat lapset on syntyneet suht nopeasti noin tunnin sairaalassa hengailun jälkeen. Näissä tosin on taustalla se, että kivut eivät vaan ole olleet niin kovat, että ystävästä olis tuntunut siltä, että olisi tarvinnut aikaisemmin sinne sairaalaan lähteä, vaikka oli selkeesti supistuksia. Siis täysin eri tilanne kuin meillä, joilla koko rutistus on vienyt vain pikku tovin. Järkytyin kyllä hieman, kun terkkari oli neuvolakorttiin merkinnyt ensimmäisenkin synnytyksen viralliseksi kestoksi 4 ja puoli tuntia, itse muistelin siis, että siinä meni pitempään (tai siis osattiin hakeautua sairaalaan jo heti kun pikkuisenkin oli merkkejä).

Moi Pömpöti. Pyydä heti lähete synnärin pelkopolille. Ompa sulla ollut hurjan nopea eka :( Mulla on taustalla myös erittäin nopeita synnytyksiä, viimeisin noin 2 ja puoli tuntia (ekaakin tein vain noin 7 tuntia), ja tämä kakkoslapsi syntyi siis nippa nappa sairaalan puolella (oltiin kymmenen minuuttia ennen syntymää sairaalan pihassa). En siis saanut tietenkään yhtään mitään kipuun :( Sairaalaan menoa edelsi puolen tunnin automatka, joka oli varsin traumaattinen, ahdistava ja kivulias (ponnistutti koko matkan). Kesällä alkanut kolmannen odotus oli ahdistavaa, koska mieltä painoi tuleva synnytys. Se raskaus meni kesken, ja nyt kun odotan uudemman kerran kolmatta, oon huomannut, että juuri nyt asia ei vaivaa samassa mittakaavassa. Ehkä auttoi, kun mulle jo tarjottiin mahdollisuutta puhua pelkopolilla (vaikken sinne asti siis viimeksi päässytkään). Mitkä sitten on vaihtoehdot? Ajattelin vuokrata asuntoauton viisi viikkoa ennen laskettua päivää ja parkkeerata sairaalan pihaan...? Mulle terkkari sanoi jo, että voitaisiin suunnitella myös suunniteltua käynnistämistä, jos se synnytys olisi sitten hallitumpaa. Toistaiseksi en oikeasti tiedä, mitkä on sitten syyskuussa fiilikset, antaako tulla omia aikojaan vai ei. Tsemppiä!!

Appletree, otan osaa. Paljon voimia!

Haraigoshi, olen huomannut saman, että syötävä on vähän väliä, muuten iskee pahempi olo. Oksentaa ei ole tarvinnut yhdessäkään raskaudessa eli olen kyllä onnekas, sen käsitän kyllä. Miten teillä riittää energiaa töihin ja muuhun jos vielä oksettaakin, huh! Multa ainakin on niin mehut pois, että työpäivän mitta on ikuisuus ja sitten vielä lapset imee loput...

On: Jes, hyviä ultrakuulumisia :) Pikkukivi on toistaiseksi voimissaan ja vastaa kokoaan 7+6. Ihana olo!!!