Reipas ja tunnollinen lammas

Mä jätin vapaaehtoisesti työni nuoremmalle, vaikka en ole vielä edes eläkkeelläkään. 5 vuotta sitten palkattiin 25-vuotias ja kun parissa vuodessa osoitti olevansa hyvä työntekijä, mä aloin opettaa omia hommiani hänelle. Tästä seurasi, että mä pystyin vähentämään omia työtuntejani ja nyt, kun hän osaa kaikki mun kivat hommat (ikävät hommani nakitin firman vanhemmille työntekijöille), pystyin kesällä irtisanomaan itseni kokonaan. Tein tosin firman kanssa vielä 0-tuntisopimuksen siltä varalta, että jokin asia jäi opettamatta ja mua vielä tarvitaan. Olin yksi firman osakkaista ja katsoin, että firman jatkuvuuden kannalta on tärkeää, ettei siellä ole pelkkiä vanhoja kääpiä ja sitten olla paniikissa, kun ne yks toisensa jälkeen tipahtelee eläkkeelle. En osaa sanoa, miten tämä olisi mennyt, jos en olisi ollut yksi firman omistajista. Onneksi olin. 

Siskoni taas oli töissä vielä ylimmän eläkeiän jälkeenkin ja syynä se, ettei hänelle löydetty jatkajaa. Siis sellaista työntekijää, joka olisi kuukaudessa tai kahdessa oppinut kaiken sen, minkä siskoni oli oppinut 50 vuoden työuransa aikana. Tässä firmassa luotettiin siihen, ettei se vanha työntekijä minnekään lähde, kun kerran on niin korvaamaton firmalle. Ei voitu ottaa sinne jotain nuorempaa jo muutamaa vuotta aiemmin, jotta siskoni olisi voinut opastaa. Noh, siskoni työtehtävät siirrettiin sitten Ruotsiin. 

Ymmärrän kyllä liike-elämän lainalaisuuksia, mutta onhan se aika lyhytnäköistä olettaa, että jostain löytyy pitkän työuran tehneen tilalle heti vastaavalla osaamistasolla varustettu uusi työntekijä. Ainakaan kovin halvalla. 

Mitä tulee eläkeiän laskemiseen niin se on vähän kimurantti juttu. Ei läheskään kaikilla 60-vuotiaana eläkekertymä ole vielä niin suuri, että haluaisivat jäädä eläkkeelle. Moni jatkaakin sinne ylimpään eläkeikään asti. Lisäksi moni on 60-vuotiaana vielä elämänsä kunnossa eikä minkäänlaista kremppaa vielä. Ja joillekin työelämä on käytännöllisesti katsoen koko sosiaalinen elämä ja muutenkin elämä, jossa tuntee itsensä tärkeäksi ja  josta saa omaan elämäänsä merkityksen. Ihmiset ovat niin erilaisia. On hyvin vaikea sovittaa yhteen yksilön, työnantajan ja yhteiskunnan toiveet. 

Pari tuntia vierähti ystävien kanssa viestitellessä. Koiran kanssa ulkoiltu, aamiainen syöty ja kohta kauppaan. Ehkä vähän pihahommia. Ei muita suunnitelmia. 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ei tarvitse enää unelmoida, koska hyppäsin oravanpyörästä pois syyskuun alussa. Mutta siis ei enää herätyskelloa. Herään kun herään.  Koiran kanssa ulkoiluun on nyt enemmän aikaa. Aamiainen kaikessa rauhassa. Tänä aamuna pari tuntia vilahti ystävien kanssa viestitellessä. Nyt kirjoitan ostoslistaa ja kohta lähikauppaan. Päivän tekimisiin vaikuttaa paljon sää. Nyt näyttää olevan ihan kiva ilma (eilen satoi koko päivän), joten varmaan pistän pihat talvikuntoon. Vajaan kolmen viikon päästä aloitan paikallisessa Lions Clubissa eli sen kautta vapaaehtoistyötä. Parasta mun mielestä näissä oloneuvospäivissä on vapaus. Toki joistain asioista kuten ystävien kanssa tapaamisista pitää sopia etukäteen ja koira on vietävä ulos säällä kuin säällä, mutta on mukavaa herättyään katsoa ikkunasta ulos ja sitten miettiä, vetääkö peiton takaisin korviin vai mitä tekisi. 

Lisään vielä aiempiin kommentteihini, niin ei meiltä kyllä koskaan kysytty Katriinanan sairaalasta, tuleeko arkkuhautaus vai tuhkaus. Ehkä just siksi ihmettelen, kuka ja missä päättää, että arkku pitää hommata päivänä x eikä päivänä y. Itseasiassa ei sieltä koskaan otettu edes yhteyttä meihin. Äiti päätyi kotoa sinne ruumishuoneelle ja hautaustoimisto sitten hoiti loput sovittuna päivänä. Kukaan ei missään vaiheessa kysynyt, arkku vai tuhkaus. 

Nro 88: "Nämä missä ja miten säilytetään ja missä vaiheessa arkutus tapahtuu riippuu hyvin monista tekijöistä, sairaaloiden ja krematorioiden käytännöistä sekä tietty siitä miten omaiset saa asiat järjestettyä hautaustoimiston kanssa."

Näin minäkin olen kuvitellut eikä niin, että arkku pitää hankkia jo pari kuukautta ennen, jos on tuhkaaminen kyseessä. Mutta jos on kyse arkkuhautauksesta, niin saa olla muovipussissa kylmäkaapissa siunauspäivän aamuun asti. Ja puhun nyt siunauspäivästä, koska mun äitini siunattiin eri päivänä kuin haudattiin. Toki hän oli siellä kirkossa siunaustilaisuudessa arkussa ja siinä samassa arkussa odotti sitten kotipaikkakuntansa seurakunnan ruumishuoneella hautauspäivää. Tietenkään äitiä ei kipattu arkusta takaisin muovisäkiin ja siinä kuskattu kotiseudulleen ja laitettu uudestaan arkkuun.