Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Tänään oli asiointipäivä, kävin mm. verikokeissa. Tulokset saan vasta joulukuun puolella, kun halusin soittoajan tietylle hoitajalle.
Yhden kummitytön syntymäpäivä lähestyy, kirjoitin hänelle kirjekortin. Kyselin kuulumisia ja kerroin omiani.
Lämmitettiin leivinuunia, laitan lantun kypsymään folion sisään. Paistettu lanttu maistuu minulle ruisleivän päällisenä.
Mukavaa viikonloppua! Niin, taas on perjantai.
Verikokeista sen verran, että vaikka Apottia on paljon haukuttukin ja ihan syystä, mä olen ollut tosi tyytyväinen Apotin kylkiäisenä tulleeseen Maisaan. Ei tarvitse varailla aikoja vaan ensimmäiset labratulokset tulee Maisaan jo suunnilleen ennenkuin olen edes labrasta päässyt kotiin. Ja Maisassa sitten lääkäri ottaa kantaa niihin tuloksiin eikä hoitaja. Entisenä sairaanhoitajana kun osaan itsekin tulkita aika hyvin labratuloksia.
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään. Päinvastoin, runsaasti kasvaneet pääomatulot ovat mahdollistaneet kulutuksen lisäämisen. Kiitos hallitus.
Ja näinhän sen hallitusohjelman mukaan pitää mennäkin. Ensi vuonna tulee suurituloisille vielä messevät veronalennukset, joten talous lähtee huimaan nousuun. Loppuu se ekonomistien ja muiden kitinä siitä, että suomalaiset säästää eikä kuluta. Ei muiden kuulukaan kuluttaa kuin niiden, joiden elämästä hallitus teki aiempaa mukavampaa ja turvallisempaa ( = ei pelkoa työttömyydestä eikä sairastumisista) . Mun elämääni hallituksen päätökset eivät ole vaikuttaneet suuntaan eikä toiseen, koska vielä toistaiseksi olen ihan tyytyväinen terveyskeskuksen omalääkäriin ja jos tulee jotain akuutimpaa, mutta ei kuitenkaan henkeä uhkavaa, voin käydä yksityiselläkin. Ja jos ei henkeä uhkaavissa tilanteissakaan hoitoa saa, niin se on sitten soronoo ja lapseni perivät mut. En vaan tarvitse oikeastaan yhtään mitään. Ainakaan sellaista, mitä myytäisiin Suomessa. Paitsi päivittäistavarat. Viime vuosina olen tehnyt muita ostoksia Ruotsista, USAsta, Saksasta, Hollannista, Puolasta ja Italiasta. Jos haluan steampunk-henkisen pöydän, en todellakaan osta sen tilalle mitään Artekin pöytää. Olen syntynyt 1961 ja elänyt ajan, jolloin suomalainen kauppias päätti, miten pukeudun, miten sisustan kotini, millaisista astioista syön ruokani jne. Olen iloinen siitä, että nyt voin päättää itse.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 22694: "Usein julkkikset kertoo kuolemantapauksen julkisuuteen ja pyytävät sitten että saavat rauhassa surra omaisten kanssa jonka hyvin ymmärrän. Nyt jos rehellisiä ollaan vaikuttaa ettei surua ole vaan mällätään kaikella mitä asiasta saadaan. "
Totta, mutta mä ajattelen, että näillä Temosilla koko elämä perustuu julkisuuteen. Tavalla tai toisella. Jos eivät ole julkisuudessa, eivät koe enää olevansa olemassakaan. Ja paparazzit tietenkin tykkäävät tällaisesta.
Lisään tähän vielä, että siitä olen isälleni kiitollinen, että kun aikoinaan oli aika paljonkin julkisuudessa (lehdissä ja televisiossa), piti huolen siitä, että vain työhönsä liittyvissä asioissa. Ei koskaan yksityisasioissaan.
Nro 22694: "Usein julkkikset kertoo kuolemantapauksen julkisuuteen ja pyytävät sitten että saavat rauhassa surra omaisten kanssa jonka hyvin ymmärrän. Nyt jos rehellisiä ollaan vaikuttaa ettei surua ole vaan mällätään kaikella mitä asiasta saadaan. "
Totta, mutta mä ajattelen, että näillä Temosilla koko elämä perustuu julkisuuteen. Tavalla tai toisella. Jos eivät ole julkisuudessa, eivät koe enää olevansa olemassakaan. Ja paparazzit tietenkin tykkäävät tällaisesta.
Nro 22708: "Sori Lammas. Se on nousee kananlihalle tai menee kylmät väreet :)"
Hyvä pointti! Ja vielä lukion vikalla luokalla ajattelin, että musta tulisi äikänope :D
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/