Reipas ja tunnollinen lammas

Mä täytin lokakuussa 64v. Jättäydyin pois työelämästä syyskuun alussa eli 11 kk ennen alinta eläkeikää. Minusta elämä on tällä hetkellä ihan kaikista parasta. Kaikki velvollisuuteni ovat takanapäin. Voin tehdä mitä haluan ja milloin haluan. Tai olla vain tekemättä yhtään mitään. Ehkä kaikista nautinnollisinta on se, että en tarvitse enää kelloa. Onko yö vai päivä....katson vain ikkunasta ulos. Jos on valoisaa, voisi vaikka nousta keittämään aamukahvit. Jos taas on vielä pimeää, käännän vaan kylkeäni, jos en halua vielä nousta ylös. 

Nyt on aikaa tehdä kaikkia niitä asioita, joita ei työelämässä ollessa joko ehtinyt tai jaksanut. Koska äitikin on jo mullan alla ja sain huolehdittua siitä, että muistisairas äitini sai toiveidensa mukaisesti nukkua ikiuneen omassa kodissaan ja omassa sängyssään, olen oikeastaan aika kiitollinen siitä, että jaksoin. Vaikka kieltämättä raskasta se oli. Isäni nakitin siskolleni eli hän huolehtii sitten isästä, koska mä huolehdin äidistä. 

Lokakuussa musta tuli myös paikallisen Lions Clubin jäsen. Nyt on aikaa tehdä jotain yhteisön hyväksikin. Kun lapset olivat pieniä, ompelin itse kaikki lasten ja omatkin vaatteeni. Sitten se jäi, kun ei ollut enää aikaa. Jokin aika sitten kävin hakemassa sovitusnukkeni takaisin. Kunhan saan työhuoneeni remontin vihdoin valmiiksi, niin läppärin sijasta työpöydälle tuleekin ompelukone. Olen tämän vuoden aikana nikkaroinut kaikenlaista ja mun suosikkikauppani onkin nykyisin K-Rauta. Vielä en ole päättänyt, ostanko jostain valmiin maalaustelineen vai tekisinkö sellaisenkin itse. uudet öljyvärit, siveltimet ja maalausalustat ovat ostoslistalla.  Lisäksi aina olen haaveillut, että jonain päivänä etsin kaiken saatavilla olevan tiedon syvänmerenhaudoista. Nyt siihenkin alkaa olla aikaa. 

En minäkään tiedä, milloin muhun jokin muistisairaus iskee. Tai milloin en pysty enää kävelemään. Olen koittanut tässä jo jonkin aikaa laittaa kotiani esteettömäksi. Sellaiseksi, että pärjään täällä mahdollisimman pitkään. Toisaalta en voi tietää sitäkään, olenko enää tunnin päästä elossa. Testamentit, edunvalvontavaltuutukset ja hoitotahdotkin on jo tehty. Kävin jo 13 vuotta sitten muutaman minuutin päässä kuolemasta, joten en jaksa stressata asioilla, jotka tapahtuvat joskus tai eivät ehkä tapahdu koskaan vaan kuolen ennen sitä. Elän tässä ja nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllätys?! Julkisen puolen työntekijät olivat hyviä pitämään Suomen taloutta käynnissä. Nyt on paljon sote-alan ihmisiä työttömänä ja ne, joilla on vielä työpaikat, pelkäävät menettävänsä ne. Ihmiset eivät tästä syystä kuluta. 

Kiitos Purra ja Orpo!

 

Julkisen sektorin työntekijät eivät pidä taloutta käynnissä. Palkat tulevat verorahoista, eli tuhlaajapuolella ovat.

Tämäkin on kyllä totta, mutta kotimaisen kulutuksen varassa yrityksiään pyörittävien ei kannata nyt kitistä siitä, että heidän asiakasmääränsä on vähentynyt ja että osa suomalaisista pitää rahansa mieluummin säästössä kuin kuluttavat sellaiseen, mitä ilmankin pärjäävät. 

Vierailija kirjoitti:

Kaataisiko asuntosijoitusrahastojen tappioiden tunnustaminen jopa pankkeja? 

Ihan pienistä syistä tuollaista lukitusta ei voida tehdä, se on selvää.

Mahdollisesti kaataisi. Itseasiassa moni pankki olisi kusessa, jos suomalaiset nostaisivat säästötileillään olevatkin rahansa pois tai edes siirtäisivät johonkin toiseen pankkiin. Törmäsin tähän asiaan jo reilu vuosi sitten, kun äidin perintöä jaettiin.  Äidin säästöt ja sijoitukset olivat Nordeassa ja ne perillisistä, joilla oli myös tili Nordeassa, saivat rahat tililleen heti seuraavana päivänä. Ne taas, joilla oli tili jossain muussa pankissa, joutui Nordean taholta ihan ihmeellisen ryöpytyksen kohteeksi. Nordealle piti toimittaa vaikka mitä lippua ja lappua. Kaikista älyttömin juttu hommassa oli se, että mun toisella lapsella oli tili Nordeassa (ja sai rahansa heti) ja toisella ei, niin tän toisen piti Nordealle todistaa, ettei hänen äidillään eli mulla ole vielä muitakin lapsia. Nordea vaati musta vuodesta 1976 alkaen (olin siis silloin 15-vuotias)  kaikista paikoista, missä olin asunut, nk virkatodistukset. Ymmärtäisin, jos nämä olisi vaadittu molemmilta lapsiltani (koska äiti oli merkinnyt tiettyihin juttuihin edunsaajaksi "lapsenlapset"), mutta nämä vaadittiin vain niiltä äitini lapsenlapsilta, joiden tili ei ollut Nordeassa. Myös siskoni tyttö sai Nordean tilille rahat heti, mutta poikansa ei saanut. Hänelle jostain syystä Nordea keksi eri vitkuttelukeinon kuin mun pojalleni eli eivät edes käyttäneet samaa perustetta, miksi eivät voi maksaa heti. Ja kyse ei ollut edes mistään miljoonista vaan ainaostaan noin 200 000 eurosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä tämä kokoomuslaisen kanssa. Vanha sanontakin sanoo, että jos annat ihmiselle kalan, niin hän saa ruokaa päiväksi. Jos opetat hänet kalastamaan, hän saa ruokaa loppuiäkseen. 

Elävätkö nämä jonottajat muka sillä, että saavat kerran vuodessa jouluusin ilmaisen ruoan. Hurakastelua.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että jonoon menevät ne, kenellä ei ole moraalista kynnystä olla menemättä. Itsekin olisin tarvinnut apua monta kertaa, mutta en ole kehdannut mennä leipäjonoon. Kyllä leipä on itse ansaittava.

t. työtön perussuomalainen

Mitä moraalitonta siinä on, että vähäosainen ottaa hänelle tarjottua apua vastaan? Onko köyhyyden häpeily sinusta "hyväö moraalia"? Miksi?

 

Joo, Persun mielestä pitää kuolla nälkään mieluummin, kuin olla avun vara

Puolituttu persu kyllä kehtasi jokin aika sitten pummata multa lähiravintolassa rahaa kaljaan. Ei tuntunut hävettävän yhtään. 

Otto Meri näyttää olevan aika nuori pojankloppi. Voisin kertoa hänelle, että 1980-luvulla Suomella meni aika hyvin. Työkyvyttömät olivat työkyvyttömyyseläkkeellä eikä työttöminä hakemassa työpaikkoja, joihin tietenkään työkyvyttömiä ei silloinkaan olisi palkattu. Työkykyisille töitä riitti, koska jokaiseen "mutterin vääntämiseen" ei vaadittu 3 vuoden ammattikoulutusta. Lisäksi oli paljon erilaisia avustavia tehtäviä, joita ei nykyisin teknologian kehityttyä enää ole. Töihin tosiaan vain mentiin. 

Siihen aikaan suomalaisten elintasokin oli matalampi, mutta riittävä. Toisaalta myös moni elektroniikkakin kesti pitkään eikä joka kolmas vuosi - tai suunnilleen heti takuuajan päätyttyä - tarvinnut ostaa uutta, koska vanha ei enää toiminutkaan. Mulla on edelleen 1987 ostamani UPOn (Suomessa valmistettu ja vanhempi kuin tuo Meri itse) sähkögrilli ja vaikka kovassa käytössä on vuosikymmenet ollutkin, toimii edelleen moitteettomasti. Siskoni just joulun alla lainasi multa 1970-luvulla valmistettua viipalointikonetta. On ostanut itselleenkin uusia, mutta kun ei ne kestä kuin joitakin vuosia ja sitten hajoavat. Mulla on kotona paljon käyttötavaraa, jotka on valmistettu 1970-luvulla. Ne kestävät, mutta uudet vastaavat eivät kestä. Koska uusien ei ole tarkoituskaan kestää, koska jos ne kestäisivät, kulutus vähenisi. Osta, osta, osta. Jos et muuten osta, niin tehdään tuotteesta sellainen paska, että sun on PAKKO ostaa. Olikos se jossain Philadelphiassa, missä paloasemalla palaa edelleen hehkulamppu, joka on valmistettu noin 100 vuotta sitten?

Merelle voisin sanoa myös sen, että joo, on parempi opettaa kalastamaan kuin antaa valmiiksi kalaa. Mutta ei silloin, jos järvessä ei ole kalaa. Silloin tuollainen lausahdus on pelkkää vidduilua.