Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Lasten ollessa pieniä on itsekin vielä melko nuori, itsekin olin silloin kolmekymppinen. Ainakin minä jaksoin silloin nykyistä enemmän, kun nyt ikää on tuplasti tuo. Omassa terveydessä ja jaksamisessa on haasteita. 

Isän kuolemasta on kuusi vuotta, äiti on tarvinnut apua tuon ajan ja isä pari vuotta sitä ennen. Lapsi olisi kasvanut koululaiseksi tuossa ajassa.

Totta. Ja lisäksi se taapero on huomattavasti helpompi kantaa suihkuun tai pihalta sisälle kuin aikuinen ihminen. 

Nro 182: "Jos valta vaihtuu, niin ei tulla korjaamaan. Alkaa selittely, edellisten syyttely ja kaikenlaisten laastarilappujen taiteilu ison repeämän päälle. Niinkuin istuva hallituskin tekee. Politiikka on paskaa. Kaikki poliitikot valehtelee jossain mielessä."

Näin mäkin uskon tapahtuvan. Mua ei enää työttömysyturva tai sairaspäivärahat koske, mutta koska tässä maassa nyt vaan julkisen sektorin menot kasvaa kasvamistaan ja erityisesti sote-puolella, niin sinne ihan satavarmasti tulee lisää leikkureita. Mikäli seuraavalla hallituskaudella on mukana päättämässä "Boom boom boomer, get over it" -puolue, niin en yhtään ihmettelisi, jos alettaisiin karsia vieläkin lisää ikäihmisten palveluita. Saatetaan jopa tehdä päätöksiä, että tiettyjä hoitoja ei enää julkisella sektorilla anneta yli 70-vuotiaille tai jotain vastaavaa. Kokoom+ukselle tämä todennäköisesti sopisi ihan hyvin, koska Kokoomuksen kannattajat voivat jo muutenkin hoidattaa itsensä yksityisellä.  Kirjoitin jo aimmin, että pakkohan tässä on itse huolehtia siitä, että on varaa mennä vaikka lonkkaleikkaukseen yksityiselle. 

Oma eläkkeeni ei tule olemaan suuren suuri, mutta ei mikään ihan pienikään. Jos eläkkeitä aletaan verottaa kovemmin (koska lain mukaan jo myönnettyjä eläkkeitä ei voi suoraankaan leikata), niin todennäköisesti mun eläkkeelläni veronkorotus ei ole euroissa mitenkään mittava. Eläkkeestäni jää sitten vain vähän vähemmän säästöön kuin mitä nyt olen eläkepäivikseni suunnitellut. 

Jokatapauksessa leikkuri jatkuu ja seuraava hallitus sitten kokoonpanonsa mukaisesti päättää, mistä, miten ja kuinka paljon. 

Mun mielestä tämän hallituksen virhe oli heikentää irtisanomissuojaa, ottaa  käyttöön paikallinen sopiminen, lyhentää ansiosidonnaisen kestoa sekä määrää. Yleistuen viimeisessä vaiheessa on vielä tarkoitus, että sekä sairaspäiväraha että ansiosidonnainenkin muuttuvat harkinnanvaraiseksi kuten tällä hetkellä on toimeentulotuki. Nämä ovat ne syyt, miksi tavallinen työssäkäyvä kuluttaja alkoikin pistää enemmän säästöön pahan päivän varalle ja harkitsee hyvin tarkkaan, tarvitseeko sittenkään ostaa nyt asuntoa ja ottaa pankista asuntolainaa. Nämä muutokset olisivat ehkä tarpeellisia ja hyviäkin, mutta vain nousukaudella eikä silloin, kun talous muutenkin sakkaa ja työttömien ja konkurssien määrä kasvaa. Näissä talousnäkymissä tavallisen kansalaisen luottamus tulevaan perustuu siihen, paljonko säästötileillä ja sijoituksissa on rahaa, eikä siihen, mikä - jos oikein uskotaan ja toivotaan - "ihan kohta putkahtaa esiin nurkan takaa". 

Parin vuoden takainen ketju, joka alkoikin silloin, kun meillä tuo tilanne oli pahimmillaan. Äiti kuoli toukokuussa 2024 ja hänen viimeiset elinkuukautensa eivät olleet mulle enää samalla tavalla rankkoja kuin mitä oli aiemmin. Eli kun äidin liikuntakyky heikkeni niin, ettei hän päässyt enää karkailemaan, mun ei tarvinnyt päivin ja öin juosta siellä rauhoittelemassa sekaisin olevaa äitiä tai juosta etsimässä sitä tuolta ulkoa. Teippasin vanhempieni jääkaapin oveen HUS:in päivystysavun numeron ja sanoin isälle, että jos hänelle on epäselvää, pitäisikö äiti toimittaa päivystykseen, niin soittaa siihen numeroon. Tai suoraan 112:een. Yhtenä päivänä isä oli soittanut kaksi kertaa 112:een ja toisella kertaa ensihoito vei äidin päivystykseen. Ei siksi, että äiti olisi mitään sairaalahoitoa tarvinnut vaan siksi, että muussa tapauksessa isä olisi varmasti soittanut kolmannenkin kerran. Katsoivat siis, ettei isä enää pärjää äidin kanssa. Suonensisäisesti kuitenkin nesteyttivät. Siinä vaiheessa isälle alkoi kelvata myös kotihoito. Siitä huolimatta äidin kolmen kuukauden aikana isä toimitti äidin suonensisäistä nesteytystä varten 4 kertaa päivystykseen. Viimeisellä kerralla päivystyksessä ollut lääkäri teki saattohoitopäätöksen ja hyvinvointialue järjesti kotisairaalan äidille. Äiti sai toiveidensa mukaisesti nukkua ikiuneen omassa kodissaan ja omassa sängyssään. 
Aikoinaan isä jääräpäisesti vastusti tilaamista Cittarista kotiinkuljetuksella. Kun sitten opetteli tilaamaan, olikin erittäin tyytyväinen palveluun. Sama vääntö oli niiden siivoojien kanssa ja sama tyytyväisyys, kun otti palvelun. Aivan kuten oli lopulta tyytyväinen niin kotihoitoon kuin kotisairaalaankin. Mutta kun periaatteesta vaan piti vastustaa ihan kaikkea, mitä minä ehdotin. Isä on nyt 96v ja asuu yksin omassa kodissaan. Kelpaa hyvin ulkopuoliset palvelut, Jonkin verran muutakin erilaista apua tarvitsee eikä siskoni ottanut kovin hyvin, kun vuosi sitten sanoin hänelle, että kun minä huolehdin äidin, niin sinä saat huolehtia isän. Toisaalta siskonikin ymmärsi, miten paljon haastavampi mun tilanteeni oli, kun olin vielä työelämässäkin. Ja mä tein sen ison työn, että sain isän hyväksymään ulkopuolisten palveluiden käytön eikä siskoni tarvitse niistä isän kanssa vääntää. Siskoni ei myöskään tarvitse pelätä, että isä - jos muistisairaus vielä iskisi - lähtisi karkailemaan, koska talvisaikaan isä ei pääse ilman apua asunnostaan lainkaan ulos ja lumettomaan aikaankin vain max 10 metriä kotioveltaan. Siskoni voi siis huoletta viettää useitakin viikkoja mökillään ja kun käväisee kotona, voi varata isälle lääkäriajan tai parturiajan niiksi päiviksi. Ymmärrän, että isää harmittaa, kun määräysvalta omasta elämästäänkin supistuu, mutta hänellä on halutessaan tähänkin ratkaisu. Nimittäin sieltä yksityisestä hoivapalveluyrityksestä saa myös saattajan ja kuljetuksen lääkäriin, parturiin tai minne vaan haluaa. Silloin voi itse päättää, milloin menee parturiin tai muualle. 
Tsemppiä kaikille, jotka nyt elävät "senioriapuelämää".

Täytän vasta ensi vuonna 65, mutta ei kaduta. Nuorempana tuli reissattua ihan riittävästi. Eikä oikeastaan matkailu enää kiinnostakaan.  Maailma on muuttunut ja siinä missä nuorena sai pelätä korkeintaan taskuvarkaita, niin nyt on ajat toiset. Kävin mä syyskuussa Irlannissa ja se oli ihan kiva reissu.