Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tässä on ehkä tehty nyt se moka, että kaikki yli 65-vuotiaat sekä kaikki alle 65-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat alkoivat päästä rokotukseen samana päivänä. Kun näitä rokotuksia alettiin pari vuotta sitten antaa, ainakin täällä Vantaalla niitä sai ensin yli 85-vuotiaat. Sitten 1-2 viikon päästä alkoivat saada myös 80-vuotiaat. Sitten taas noin viikon päästä myös 75-vuotiaat jne. Aikoja pystyi ihan hyvin varaamaankin, kun meni varaamaan vasta sitten, kun tuli oman ikäluokan vuoro.
Yleensä olen kutsunut lähisuvun meille itsenäisyyspäivän päivälliselle. Mitään muuta perinnettä meillä ruuissa ei ole ollut muuta kuin se, että tehdään kotimaisista raaka-aineista. Aika usein olen pääruuaksi tehnyt jotain joko hirvestä tai porosta. Sinivalkoiset lautasliinat, sinivalkoiset kynttilät, etupihalle roihu ja suomenlippu ikkunaan. Nyt, kun itsenäisyyspäivä on keskiviikko eikä siskoni ole silloin mökillä, pitää kysyä ensin siltä, onko sen tarkoitus järjestää itsenäisyyspäivän päivällinen Niin ja tietty linnanjuhlat pörisee taustalla telkkarista :D
Mä löysin yhden aikoinaan Kaksplussan keskustelupalstalta. Kiinnitimme huomiota siihen, että meillä oli varsin paljon samanlaisia kiinnostuksenkohteita. Kun hän perheineen muutti pääkaupunkiseudulle, tavattiin ensimmäistä kertaa. Tästä on nyt noin 15 vuotta. Toinen ystävä löytyi ihan sattumalta pari vuotta sitten eräästä Facebookin ryhmästä. Hänen kanssaan meillä on sen verran harvinainen kokemus eräästä sairaudesta, että se yhdisti meitä todella paljon. Meistä tuli nk sydänystäviä jo ennenkuin olimme kertaakaan edes tavanneet toisiamme. Kolmannen ystäväni tapasin ulkoillessani koirani kanssa. Hänellä ei ollut omaa koiraa, mutta oli aika usein hoitokoiria. Kun päivittäin tai lähes päivittäin kuljettiin samaa matkaa ja juteltiin, niin vähitellen siitä alkoi sitten ystävyyskin.
Kuten ketjussa jo todettu, Viron rajalle tulleet eivät hakeneet Virosta t paikkaa. Sen vuoksi heidät voitiin käännyttää rajalta takaisin. Mielenkiintoista tässä on, että Vartiuksessa tänään aamupäivällä valtakunnan rajalle tulleesta kymmenisen hengen ryhmästä neljä naista on suostunut hakemaan Suomesta t paikkaa. Eli nämäkään tulijat eivät olisi muuten hakeneet Suomesta t paikkaa, mutta ainakin nämä neljä naista saatiin suostuteltua hakemaan sitä. Mä olin jotenkin siinä käsityksessä, että etelämpänä olevat raja-asemat suljettiin juuri siksi, että sinne ei tulisi t paikan hakijoita. Nyt pohjoisempana sitten ne, jotka eivät sitä edes hakisi, suostutellaan hakemaan. Mikähän järki tässäkin on?
Pitäisin <3
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/