Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Hyväksymällä asiat, joille ei voi mitään ja koettamalla parantaa asioita, joille on tehtävissä jotain.

Etukäteen on turha surra. Päivä kerrallaan ja mieluisten asioiden suunnittelu ja tekeminen. Tällä olen pärjännyt. 

Tämä. Mulla tuon tajuaminen tapahtui yhdessä yössä, kun 12 vuotta sitten sain harvinaisen vakavan sairaskohtauksen ja kaikkien mua hoitaneiden lääkäreidenkin yllätykseksi selvisin siitä hengissä. Kun vihdoin tulin kaikkien letkujen ja laitteiden keskellä tajuihini, ajattelin, että loppujen lopuksi moni asia on ihan tuurista kiinni ja kaikki voi loppua millä hetkellä hyvänsä. En siis tarkoita, että pitäisi elää holtittomasti kuin viimeistä päivää, mutta elää tässä ja nyt eikä murehdi sitä, mikä ehkä joskus myöhemmin tapahtuu. Varautua voi erilaisiin asioihin parhaan kykynsä mukaan ja sekin vähentää stressiä, kun on sekä plan A että plan B. 

No vähän kakspiippuuinen juttu. Mä vein isänpäivänä kyllä suklaarasian mun isälle, mutta en lähettänyt mitään exälleni enkä myöskään miespuolisille naapureilleni, joilla tiedän olevan lapsia. Kun mun lapset oli vielä pieniä, tietysti hommasin exälle synttärinä ja jouluna jotain, kun lapset eivät vielä itse pystyneet hommaamaan. Sen sijaan isänpäivänä päiväkodissa ja koulussa muksut askarteli isälle jotain, ihan kuten vastaavasti ätienpäivänäkin. Ei mun exäkään mulle ostanut mitään äitienpäivänä, kun lapset olivat tehneet lahjan päiväkodissa tai koulussa. 

Meillä oli vuosikymmeniä perinne, että jouluna lahjat myös aikuisille. Tämä muuttui lopulta aika hankalaksi, kun kaikilla oli jo kaikkea eikä kukaan oikeastaan tarvinnut mitään. Lopulta se meni siihen, että aikuisille laitettiin joku viinipullo, suklaarasia tms, mutta ei siinäkään paljoa älyä ollut, että mä ostan viinipullon tai suklaarasian muille ja muut ostavat viinipullon tai suklaarasian mulle. Ei kukaan tarvinnut kymmentä viinipulloa tai kymmentä suklaarasiaa. Sama oli rahalahjojen kanssa eli ei katsottu järkeväksi, että vaihdellaan seteleitä keskenämme. Toki silloin, kun nuoriso oli vielä opiskelemassa, rahalahja heille oli ihan jees ja he sitten antoi sen viinipullon tai suklaarasian. Mun äitini oli eniten se, joka viimeiseen asti halusi pitää perinteestä kiinni. Viime jouluna äiti oli jo niin muistisairas, ettei oikein tajunnut, missä ollaan ja keitä nämä ihmiset hänen ympärillään ovat. Joulun taisi tajuta joulukuusesta, ei muusta. Joten viime jouluna luovuttiin tästä perinteestä. Nyt äidin kuoleman jälkeen, kun isä on käynyt läpi äidin tavaroita, on löytynyt paljon sellaisia synttäri- ja joululahjoja, jotka ovat edelleen avaamattomissa paketeissa. 

Toisen ihmisen voi mun mielestä huomioida toivottamalla hyvää syntymäpäivää/joulua/isänpäivää/äitienpäivää. Mun poikani huomioi mua äitienpäivänä ja syntymäpäivänäni niin, että hän käy viemässä mun koiran pidemmälle lenkille, niin mun ei tartte. Paljon mieluummin se kuin joku kukkapuska. 

Vierailija kirjoitti:

Voisi siivota vaatehuoneen, kun aina on muutakin tekemistä. Tulisipa viimeinkin siivottua.

Tuokin olisi hyvä idea. Mä inhoan siivoamista, mutta sähkökatkon aikana olisi järkevää tehdä sellaista, mitä ei noraamlisti tee kuin vasta sitten, kun on pakko. 

Koiran kanssa ulkoilua, kissan kanssa leikkimistä, lukemista ja neulomista yms. Sitten, jos  olen ihan totaalisen kyllästynyt, alan varmaan imuroimaan. Mulla on kaksi varsi-imuria aina latauksessa, joten kyllä niillä hetken aikaa imuroi. 

En ole laskenut. Mun ostovoiman laskuun vaikutti merkittävimmin se, että vajaat 2 vuotta sitten aloin tehdä vain 3-päiväistä työviikkoa. Hinnat ovat nousseet tietenkin, mutta en muista aikaa, jolloin hinnat olisivat laskeneetkaan. Yhtiövastikekin on noussut joka vuosi jonkin verran, mutta nyt hieman enemmän, koska taloyhtiöön tehtiin vuosi sitten ikkunaremontti. Arvonlisäveron 1,5% noston voisi ajatella vieneen mun ostovoimaani, mutta toisaalta en kuluta enempää rahaa kuin ennen alvin nousuakaan. Olen vain tarkempi siitä, mitä ostan ja mitä jätän ostamatta.