Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Jatkuvasti vaihtuva henkilökunta, alkava burnout vakituisilla ja jatkuva pula työntekijöistä. Sitä se arki on tänä päivänä hoivakodeissa. Viimeistä joulua vietän näissä töissä, en jaksa perehdyttää sadatta uutta keikkalaista, joista ei yksikään jää meille töihin. Nuoria tyttöjä, jotka eivä osaa petiä pedata sekä meitä vanhoja, joista on elämän ilo revitty pois ettei jaksa omaakaan joulua enää järjestää. Ei kiitos. Vuoronvaihteessa on hetki aikaa istua kun aamu painettu vajaalla ja iltavuoro tulee raportille iltapäivästä. Viekää itse jouluiloa vanhuksille, ei paraskaan hoitaja omaista korvaa!

Tämähän se. Surullista, mutta totta. Osa henkilökunnasta on vielä sellaisia, jotka eivät kunnolla edes osaa suomea, joten miten odottaa heidän järjestävän joulutunnelman? Varsinkin, jos ovat sellaisista maista, joissa ei vietetä joulua? Onnekas on, jos saa vanhuuksensa hyvään hoivakotiin, koska yhä useammin ne ovat vain säilytyspaikkoja, koska omaisillakaan ei ole mahdollisuutta vanhuksiaan hoitaa. Vaan ei tämä ole vain meidän suomalaisten ongelma. Yle Areenalta löytyy hyvä Ulkolinjan Ikääntyvä Eurooppa - rahasampo?- dokumentti aiheesta:

https://areena.yle.fi/1-70943190

Nro 399: "Puhumme tässä ilmeisesti eri asiasta. Sinä puhut siitä, että et lähtökohtaisestikaan ystävystyisi tietynlaisten ihmisten kanssa. Itse taas ihmettelen sitä, miksi ihmiset usein jättävät ystävän, jonka kanssa on aiemmin ollut hyvä olla. En usko hetkeäkään, että iso osa ihmisistä muuttuisi kusipäiksi tai muuta vastaavaa. Ei se ystävyys ole tyhjästä alkanut. Eiköhän suurin osa aikuisena ystävystyvistä ystävysty ihmisen kanssa, jonka kanssa kohtaa kemiat. Siten kummassa tuo kemia voisi merkittävällä osalla ihmisistä muuttua, jos aiemmin on ollut hyvä olla yhdessä?"

Kyllä ne kemiatkin voivat muuttua, jos jompi kumpi ystävyksistä muuttuu. En minäkään usko siihen, että iso osa mukavista ihmisistä muuttuisi kusipäiksi,  vaikka sellaistakin toki joskus tapahtuu. Veikkaan, että enemmän käy niin, että asiat, jotka ystävän kanssa on aiemmin yhdistäneet, eivät enää yhdistäkään. Yhteydenpito harvenee eikä ole enää oikein mitään sellaista juteltavaakaan, joka kiinnostaisi molempia. Toinen on edelleen ihmisenä ihan kiva, mutta ihmissuhde on jollain tavalla laimentunut. Elämään on ehkä tullut uusia ihmisiä, joiden kanssa jakaa ne itseään kiinnostavat asiat. Mulla on yksi kaveri, jonka kanssa aikoinaan oltiin hyviä ystäviä. Tavataan harvakseltaan ja aina, kun tavataan, hän kertoo lapsistaan ja lapsenlapsistaan, mitä nämä ovat sitten viime näkemän tehneet, sekä miessuhteistaan. Mä taas en kerro aikuisten lasteni asioista kenellekään, he saavat itse kertoa, jos haluavat. Sinkku olen enkä muuta haluakaan. Joten meidän tapaamiset menee nykyisin aina niin, että hän puhuu, mä kuuntelen ja kun hän on kaiken kertonut, sanotaan heipat ja lähdetään kumpikin omiin suuntiimme. Se mainitsemasi "kemia" on kadonnut. Silöti on ihan kiva välillä tavata, mutta en koe tarpeelliseksi tavata useammin. 

Jos on yksin kotona, voi kuolla yksin kotona. Oleellista kai tuossa sun ajatuksessasi oli kuitenkin se, miten nopeasti joku kuolemasi huomaa. Siis ettet ehdi mädäntyä siellä niin, että asuntosi menee pilalle. Tämä riippuu ihan siitä, kuinka usein olet yhteydessä muihin ihmisiin ja kuinka usein he olettavat sun olevan. Eli missä vaiheessa he alkavat huolestua, jos et ota enää itse yhteyttä etkä vastaa viesteihin tai puhelimeen. 

Nro 22: "Turvarannekkeesta ei ole mitään apua jos kaatuu niin pahaan asentoon ettei pysty toisella kädellä sitä nappia painamaa tai kaulassa riipuksen lailla roikkuva jää allesi niin ettet saa sitä esille."

No riippuu mihin kaadut. Jos kovalle lattialle ja se ranneke kolahtaa lattiaan, se hälyttää itsekseen jo siitä kolahduksesta. Ei tarvitse painaa enää mitään nappeja. Mutta riippuu tietenkin siitä, millainen ranneke on kyseessä. Mun isällä on kolahduksestakin hälyttävä. 

Vierailija kirjoitti:

Monillahan on sukulaisten tai ystävien kesken jokin soittorinki. Jos ei saada yhteyttä, joku lähtee katsomaan. Mutta voihan tuossakin tapauksessa olla, että on ollut kuolleena jo tunteja.

Muutamassa tunnissa ei ruumis kuitenkaan ehdi mädäntyä niin, että asunto menisi siitä pilalle. Kun äitini kuoli, oli kello aamulla kuusi. Kotisairaala järjesti hautaustoimiston hakemaan vainajan pois noin klo 14. Äidin ruumis oli siis sängyssään 8 tuntia odottamassa noutoa. Ei mennyt edes patja tai lakanat pilalle.