Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ensimmäinen vappu 63:een vuoteen, kun en taida viettää yhtään mitenkään. Tai no ehkä kuitenkin vähän serpentiiniä ja ilmapalloja keittiöön ja jotain hyvää ruokaa, mutta päätettiin just viikko sitten, että lähisuvun perinteisten vappulounaiden aika on nyt ohi. On mahdollista, että mulle tulee vapuksikin hoitokoira, jos siskontyttöni haluaa lähteä vapuksi jonnekin. Moni taitaa ottaa sen perjantainkin vapaaksi, jolloin tulee 4 perättäistä vapaapäivää ja siten hyvä tilaisuus ihmisille lähteä jonnekin. Mä itsekin otan sen vapaaksi ja jos ei tule hoitokoiraa, jatkan vappuna pintaremonttia.
Nro 54: "Jos tulee toimeen lyhennetyllä työajalla saadulla palkalla, mitä pahaa siinä on? Tällainen ihminenhän antaa jollekin toisellekin mahdollisuuden työllistyä."
Ei siinä mitään pahaa olekaan, jos ajattelee noin. Mutta työnantajan näkökulmasta 2 työntekijää tulee kalliimmaksi kuin 1. Molemmille pitää kustantaa vakuutukset, työterveyshuolto, antaa lomia jne. Työnantajan näkäkulmasta olisi parempi, jos yksi työntekijä olisi töissä 24 tuntia vuorokaudessa 7:nä päivänä viikossa, mutta motivaatio työntekijälle tulisi pienemmästä veroprosentista.
Vierailija kirjoitti:
Sama on jos koittaa parantaa omaa tulotasoaan tekemällä lisäkeikkaa. Verottaja iskee turhan rajusti! On oikein jos oma työnteko kannattaa. En ymmärrä ihmisiä lainkaan jotka ei ymmärrä tätä. Miksi tuilla lorviminen pitäisi olla kannustavaa mutta itse rahan hankkiminen ei.
Näinhän se on. Progressiivisen verotuksen ansiosta pari vuotta sitten totesin, että mun on oikeastaan ihan tyhmää tehdä 5-päiväistä työviikkoa, kun palkka 3-päiväisestä työviikostakin riittää mulle ihan hyvin. Lapseni siis ovat jo aikuisia ja mulla on asuntolaina jo maksettuna pois. Enemmän iloa verottajalle siitä olisi, jos tekisin enemmän töitä, kuin mulle itselleni. Tänään Ylen aamulähetyksessä oli juttua just tästä, että korkea veroprosentti ei kannusta ihmisiä tekemään enemmän töitä. Kyse ei siis ollut siitä, etteikö tekisi ollenkaan töitä vaan siitä, että tämän hallituksen mielestä jokaisen jo nyt työssäkäyvän pitäisi tehdä enemmän töitä, mutta progressiivisen verotuksen vuoksi se ei ole niin kannattavaa, että ihmiset haluaisivat tehdä enemmän töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulutuksen vähneminen tarkoittaa konkursseja yrityksille ja lisää työttömiä. Suomen taloudesta yli puolet on kotimaisen kulutuksen varassa ja sitähän tämä hallitus tuhoaa!!
Kuinka moni kuluttaa pääosin kotimaisia tuotteita?
Temuttajat menkää itseenne.
Minä en ainakaan. Varaa kyllä olisi, mutta eipä Suomessa juurikaan valmisteta (elintarvikkeita lukuunottamatta) sellaisia tuotteita, joita haluaisin ostaa. Ilokseni kuitenkin jokin aika sitten löysin yhdet Vallilan verhot, jotka on joku erikoispainos, mutta enpä huomannut katsoa, missä maassa ne on valmistettu. Tuskin kuitenkaan Suomessa, mutta oli kuitenkin suomalainen perheyritys, josta ne verhot tilasin. Vallilan tekstiilit on oikeastaan ainoa kotimainen, mistä tykkään, eikä niistäkään läheskään kaikki. Ja nekin vain olohuoneeseen, makkareissa, työhuoneessa ja keittiössä sitten jotain muuta.
Temusta en ole koskaan tilannut mitään, mutta harmikseni kaikki, mitä alan kotiini googlettaa, ensimmäiset ja mieluisimmat vaihtoehdot olisi just Temusta. Viimeksi koitin etsiä ihan tietyn tyyppistä kastelukannua ja joka ainoa mieleinen kannu oli saatavilla vain Temusta. Yhdestäkään suomalaisesta verkkokaupasta en löydä mitään lähellekään samanlaista. Sitten on nämä Netraudat ja Hobby Hallit, joista voisi tilata, mutta maksat silloin huomattavasti enemmän kuin mitä maksaisit silloin, jos tilaisit suoraan sieltä, mistä Netrauta tai Hobby Hallkin tilaa ne.
Teen tällä hetkellä kotini "viimeistä sisustusta" eli vähän remontoin ja sisustan siten, että ei enää elinaikanani tarvitse muutoksia tehdä. Monet jutut ostaisin mieluummin uutena ja valmiina, mutta kun sellaisia ei ole mistään löytynyt, ei ole auttanut muu kuin ostaa maalia ja maalata vanhoja tai nikkaroida itse. Rahaa tietty säästyy itse tekemällä, mutta eipä tämä sitten hyödytä muita kuin K-Rautaa eli Kesko kiittää siitäkin vähästä. Omalla kohdallani koen ongelmaksi sen, että suomalaisissa kaupoissa kaikki on joko ihan samaa tuotetta tai ainakin lähes samanlaista tuotetta. Jos haluaa jotain erilaista, ei sitä saa suomalaisista kaupoista eikä varsinkaan Suomessa valmistettuna.
Viimeinen vapaapäivä, mutta osallistuin silti aamulla yhteen työpalaveriin. Miten pidempiä vapaita mulla on, sitä enemmän tökkii ajatus työpäivistä. Huomenna alan käydä nuoremman kollegan kanssa läpi yhtä osa-aluetta, johon tällä hetkellä vain mulla on kunnolla osaamista. Pääsen pikkuhiljaa siitäkin hommasta eroon.
Eilen kävin siskoni kanssa vähän ostoksilla ja kauppakeskuksen kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Juteltiin kaikenlaista ja siskoni sanoi, ettei olisi osannut edes kuvitella, miten stressittömäksi elämä muuttuu, kun lopullisesti jää työelämästä pois. Voi tehdä mitä haluaa, missä haluaa ja milloin haluaa. Mä kyllä voin hyvinkin kuvitella :D Tuli puheeksi myös se, että tarttisin 90 cm pätkän lautaa ja siskoni snaoi, että hänellä on mökillä vaikka kuinka paljon puhtaita lautoja. Joten kun ensi viikolla taas menee muutamaksi viikoksi mökille, tuo mulle sieltä. Pitää vaan nyt miettiä, miten paljon lautoja mä haluaisin...jos joku ilta iskee taas joku uusi nikkarointi-idea :D
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/